Eurooppa

This page is also available in:

ETSK ylläpitää Euroopassa suhteita Länsi-Balkanin alueen, itäisten naapurimaiden, Euroopan talousalueen kolmen EFTA-maan Islannin, Liechtensteinin ja Norjan sekä Yhdistyneen kuningaskunnan työmarkkinaosapuoliin ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin.

Länsi-Balkanin seurantakomitea, joka on ETSK:n pysyvä sisäinen elin, on tärkein ETSK:n toimia tällä alueella koordinoiva väline. Kahden vuoden välein järjestettävä Länsi-Balkanin kansalaisyhteiskuntafoorumi on osa seurantakomitean työtä.

ETSK tekee myös kahdenvälisesti yhteistyötä liittymisneuvottelut aloittaneiden Länsi-Balkanin maiden ja Turkin kanssa näiden maiden ja EU:n välillä tehtyjen assosiaatiosopimusten pohjalta perustettujen erityiselinten välityksellä. Näiden neuvoa-antavien sekakomiteoiden tavoitteena on työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden osallistuminen liittymistä edeltävien ja mahdollista EU-jäsenyyttä valmistelevien uudistusprosessien seurantaan. Kussakin elimessä on sama määrä jäseniä ETSK:sta ja kumppanimaista, ja ne kokoontuvat tavallisesti kerran tai kahdesti vuodessa.

Lisäksi ETSK on perustanut itäisten naapurivaltioiden seurantakomitean. Kyseessä on ETSK:n sisäinen elin, jonka tehtävänä on vahvistaa suhteita alueen maiden eli Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kansalaisyhteiskuntiin.

Keskeisiä yhteistyömekanismeja Armenian, Georgian, Moldovan ja Ukrainan kanssa ovat kansalaisyhteiskuntafoorumit. Foorumien ansiosta EU:n ja kumppanimaiden kansalaisyhteiskunnan organisaatiot voivat seurata näiden maiden kanssa tehtyjen EU-sopimusten täytäntöönpanoprosessia ja laatia suosituksia toimivaltaisille viranomaisille. Ukrainasta ja Moldovasta tuli lisäksi ehdokasmaita vuonna 2022.

Valko-Venäjän ja Venäjän osalta suhteita ylläpidetään niihin kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin, jotka toimivat edelleen vapaasti. Useimmat niistä toimivat EU:n alueelta käsin. ETSK:n mielestä on tärkeää pitää vuoropuhelu yllä odotettaessa olosuhteiden paranemista tulevaisuudessa.

Euroopan talousalueella (ETA) EU:n jäsenvaltiot ja kolme ETA:n EFTA-maata (Islanti, Liechtenstein ja Norja) muodostavat sisämarkkinat, joilla tavarat, palvelut, pääoma ja henkilöt voivat liikkua vapaasti. ETSK on mukana Euroopan talousalueen neuvoa-antavassa komiteassa, jossa keskustellaan ETA:n EFTA-maiden työmarkkinaosapuolten edustajien kanssa yhteistä etua koskevista kysymyksistä.

ETSK:ssa toimii myös EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan seurantakomitea, jonka tehtävänä on seurata EU:n sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisiä suhteita kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Sen toiminnan painopisteinä ovat erityisesti EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan erosopimuksen sekä Irlantia ja Pohjois-Irlantia koskevan pöytäkirjan täytäntöönpano, josta se käy jatkuvaa keskustelua Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kanssa, sekä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksen täytäntöönpano, jota koskevaa yhteistyötä seurantakomitea tekee EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimukseen perustuvan EU:n sisäisen neuvoa-antavan ryhmän kanssa.

  • Hearing on how to involve civil society in EU Member States when ratifying trade agreements
    Event type
    Public hearing

    In recent years, EU trade policy has become a true issue of debate in the civil society at national level: that shows the need to bring trade policy closer to EU citizens. EU Member States have different existing national structures, procedures and consultation methods, as well as ratification processes; however, citizens from most countries not always seem to be able to fully express their voices in national debates on trade policy. The objective of the event was that of a) assessing and examining the different kinds of consultation procedures that exist in the Member States; b) exploring how civil society and consultative structures, wherever they exist, are informed or consulted on negotiations and implementation of trade agreements, and c) promoting the experience of the EESC in the domain of the EU trade policy.

  • -
    Event type
    JCC Meeting
  • -
    Event type
    Meeting

    The 3rd meeting of the EU-Ukraine Civil Society Platform will take place on 8-9 November 2016 in Kyiv. During the meeting, a debate will be held assessing the state of play in the implementation of the EU-Ukraine Association Agreement, and two reports, prepared by both sides, will be discussed and adopted – on labour market regulation with a focus on the adaptation of Ukrainian labour legislation to the EU legislation, and on anti-discrimination legislation and practice with regard to the rights of vulnerable groups in the context of the Association Agreement. 

  • -
  • Event type
    Meeting
  • Event type
    Meeting
  • Event type
    Meeting