Eurooppa

This page is also available in:

ETSK ylläpitää Euroopassa suhteita Länsi-Balkanin alueen, itäisten naapurimaiden, Euroopan talousalueen kolmen EFTA-maan Islannin, Liechtensteinin ja Norjan sekä Yhdistyneen kuningaskunnan työmarkkinaosapuoliin ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin.

Länsi-Balkanin seurantakomitea, joka on ETSK:n pysyvä sisäinen elin, on tärkein ETSK:n toimia tällä alueella koordinoiva väline. Kahden vuoden välein järjestettävä Länsi-Balkanin kansalaisyhteiskuntafoorumi on osa seurantakomitean työtä.

ETSK tekee myös kahdenvälisesti yhteistyötä liittymisneuvottelut aloittaneiden Länsi-Balkanin maiden ja Turkin kanssa näiden maiden ja EU:n välillä tehtyjen assosiaatiosopimusten pohjalta perustettujen erityiselinten välityksellä. Näiden neuvoa-antavien sekakomiteoiden tavoitteena on työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden osallistuminen liittymistä edeltävien ja mahdollista EU-jäsenyyttä valmistelevien uudistusprosessien seurantaan. Kussakin elimessä on sama määrä jäseniä ETSK:sta ja kumppanimaista, ja ne kokoontuvat tavallisesti kerran tai kahdesti vuodessa.

Lisäksi ETSK on perustanut itäisten naapurivaltioiden seurantakomitean. Kyseessä on ETSK:n sisäinen elin, jonka tehtävänä on vahvistaa suhteita alueen maiden eli Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kansalaisyhteiskuntiin.

Keskeisiä yhteistyömekanismeja Armenian, Georgian, Moldovan ja Ukrainan kanssa ovat kansalaisyhteiskuntafoorumit. Foorumien ansiosta EU:n ja kumppanimaiden kansalaisyhteiskunnan organisaatiot voivat seurata näiden maiden kanssa tehtyjen EU-sopimusten täytäntöönpanoprosessia ja laatia suosituksia toimivaltaisille viranomaisille. Ukrainasta ja Moldovasta tuli lisäksi ehdokasmaita vuonna 2022.

Valko-Venäjän ja Venäjän osalta suhteita ylläpidetään niihin kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin, jotka toimivat edelleen vapaasti. Useimmat niistä toimivat EU:n alueelta käsin. ETSK:n mielestä on tärkeää pitää vuoropuhelu yllä odotettaessa olosuhteiden paranemista tulevaisuudessa.

Euroopan talousalueella (ETA) EU:n jäsenvaltiot ja kolme ETA:n EFTA-maata (Islanti, Liechtenstein ja Norja) muodostavat sisämarkkinat, joilla tavarat, palvelut, pääoma ja henkilöt voivat liikkua vapaasti. ETSK on mukana Euroopan talousalueen neuvoa-antavassa komiteassa, jossa keskustellaan ETA:n EFTA-maiden työmarkkinaosapuolten edustajien kanssa yhteistä etua koskevista kysymyksistä.

ETSK:ssa toimii myös EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan seurantakomitea, jonka tehtävänä on seurata EU:n sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisiä suhteita kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Sen toiminnan painopisteinä ovat erityisesti EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan erosopimuksen sekä Irlantia ja Pohjois-Irlantia koskevan pöytäkirjan täytäntöönpano, josta se käy jatkuvaa keskustelua Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kanssa, sekä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksen täytäntöönpano, jota koskevaa yhteistyötä seurantakomitea tekee EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimukseen perustuvan EU:n sisäisen neuvoa-antavan ryhmän kanssa.

  • Event type
    Joint meeting

    Representatives of the two Domestic Advisory Groups (DAG) from the EU and Moldova, established under Chapter 13 on Trade and Sustainable Development (TSD) of the Deep and Comprehensive Free Trade Agreement between the Republic of Moldova and the European Union, held the sixth joint meeting via video conference on 16 February 2022.

     

  • Event type
    Webinar

    The webinar will take place in the context of the EESC International Trade Follow-up Committee, in cooperation with the EESC INT Section and will explore the topic of 'Supply chains and the case of reshoring'. 

  • At this 2nd meeting of the EU DAG set-up under the TCA, members assessed TCA implementation looking back at the first year since it came into force.

  • The EU Domestic Advisory Group (DAG) set up under the EU-UK Trade and Cooperation agreement to advise on the implementation of the agreement, held its constitution meeting Thursday 25 November. It elected its Presidency team with Tanja Buzek (Trade Unions - EESC) as Chair and two Vice-Chairs, Luisa Santos (Employers – BusinessEurope) and Tina Blohm (NGOs - Friedrich-Ebert-Stiftung).

  • The 8th meeting of the EU-Georgia Civil Society Platform (CSP) was convened on 13 December 2021 via a videoconference. 

  • Representatives of the European and Georgian Domestic Advisory Groups (DAGs), set up under the Trade and Sustainable Development Chapter of the Association Agreement between the European Union and Georgia, held their 6th joint meeting virtually on 2 December 2021. 

  • The EEA CC adopted resolutions on the following topics: "Global Agreement on Minimum Effective Taxation and its Implementation in the EEA " and "The Action Plan to implement the European Pillar of Social Rights".

  • The meeting of the EU-Moldova Domestic Advisory Group will take place on 18 November 2021 via a video conference. Please click on the program tab to consult the topics on the agenda.

  • The 8th meeting of the EU-Georgia Domestic Advisory Group took place on 16 October 2021 via a video conference. Please click on the programme tab to consult the topics on the agenda.

  • EU-Turkey JCC
    -

    The EU-Turkey Civil Society Joint Consultative Committee established in 1995 is composed of members from the EESC and members representing organised civil society in Turkey. Its objective is to contribute to the dialogue among civil society organisations in Turkey and the EU and to issue reports and recommendations to the Turkish authorities and the EU institutions. The JCC discusses a wide range of topics, including cooperation between Turkey and the EU in various areas such as migration, energy, small and medium-sized enterprises and vocational training. This meeting will focus on "Disaster management - How can Turkey and the EU work together?" and "The Green Economy" - as well as other topics such as the "modernisation of the EU-Turkey Customs Union".