Claudine Otto: Riippumattomampi asema globalisaatioon nähden on rakennettava Euroopan tasolla

Kadut tyhjenivät välittömästi, kun liikkumisrajoituksista oli ilmoitettu. Hätkähdyttävintä on hiljaisuus. Enää ei juosta asioilla, matkusteta ulkomaille parin tunnin kokouksiin, soiteta äänitorvia liikenteessä, odoteta bussia, joka ei tule... Niin kuin kaikki muutkin, olemme noudattaneet pakollista eristäytymistä ja yrittäneet vaihtelevalla menestyksellä sopeutua uuteen elämäntapaan. Minulle etätyöskentely on ollut helppoa, mutta miehelleni se ei ole ollut mahdollista hänen ammattinsa vuoksi ja koska infrastruktuuri ei ole siihen soveltunut. Etätyön mahdottomuus aiheutti hänelle silti unettomia öitä työntekijöiden ennätysmäisten poissaolojen vuoksi. Pelko levisi vähintäänkin yhtä nopeaa vauhtia kuin virus.

Ensimmäisen aallon laskeuduttua olen pohtinut, millaisessa henkisessä, sosiaalisessa ja taloudellisessa tilassa selviämme tästä kriisistä. Pandemia loi uuden välttämättömyyshierarkian ja lisäsi ekologista tietoisuutta, mutta samalla se myös toi esiin yksilöiden käyttäytymistavat valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kukaan Luxemburgissa ei olisi voinut kuvitella, että rajat vielä joskus suljettaisiin. Rajatylittävä työskentely on keskeisessä asemassa Luxemburgin suurherttuakunnassa, ja ihmisten vapaan liikkuvuuden rajoittaminen sai meidät pelkäämään muun muassa hoitajapulaa.

Kriisi sai meidät myös pohtimaan haavoittuvuuttamme. Huomaamme olevamme riippuvaisia paitsi sairaanhoitajista myös muiden käyttäytymisestä.

Talouden elpyminen vaatii yhteistyötä. On vältettävä nationalismia ja talousalueiden käpertymistä itseensä, vaikka eräissä maissa vaaditaankin arvoketjujen kansallistamista häiriönsietokyvyn turvaamiseksi. Riippumattomampi asema globalisaatioon nähden on rakennettava Euroopan tasolla. Voidaan ajatella, että kriisi antoi meille tilaisuuden pysähtyä hetkeksi ja pohtia omaa tilannettamme.