ETSK info

Maaliskuussa 2020 aloimme ymmärtää, että covid-19-pandemia on enemmän kuin vain pelkkä terveyskriisi ja että se vaikuttaisi moniin elämämme osa-alueisiin. Järjestöille ja aktivisteille oli niin ikään selvää, että joutuisimme vastaamaan uudenlaisiin haasteisiin päivittäisessä työssämme. Tilanne osoittautui lopulta vielä huonommaksi kuin mitä olimme odottaneet.

Toukokuussa 2020 järjestimme ”virtuaalidrinkit”. Kahden kuukauden kuluttua sulkutoimien ja etätyöskentelyn alkamisesta päätimme tavata ja vaihtaa ensimmäisiä ajatuksia tästä ajanjaksosta.

Yhdessä Euroopan kansalaisfoorumin – kansainvälinen verkosto, joka kokoaa yhteen yli 100 järjestöä ja valtiovallasta riippumatonta organisaatiota 27:stä Euroopan maasta ja joka toimii aktiivisesti kansalaiskasvatuksen, ihmisoikeuksien puolustamisen ja demokratian edistämisen kaltaisten kysymysten parissa – kollegoiden kanssa kävimme useita tunteja kestäneen vilkkaan keskustelun. Kullakin oli asiaan oma kansallinen näkökulmansa, mutta loppupäätelmämme olivat samansuuntaisia.

Keskustelujen pohjalta päädyimme seuraaviin opetuksiin...
Ensimmäinen opetus: Turvallisuutemme riippuu muiden ihmisten turvallisuudesta.
Tarvitsemme yleistä terveydenhuoltoa ja sosiaalista suojelua kaikille omassa yhteiskunnassamme ja kaikkialla maailmassa.

Toinen opetus: Olemme kaikki haavoittuvaisia, ja kohtalomme ovat nivoutuneet toisiinsa.
Yhteisvastuun, yhdenvertaisuuden, oikeuksien ja huolenpidon on oltava kansainvälisten suhteiden ja ihmisten päivittäisen todellisuuden perusta.

Kolmas opetus: On olemassa yhteinen hyvä.
Julkisten laitosten on palveltava, suojeltava ja toteutettava yhteistä hyvää eikä erityisiä intressejä.

Neljäs opetus: Demokratia on ratkaisevan tärkeä antivirus, jota me kaikki tarvitsemme.
Kansalaisten tietoisuus, kansalaisosallistuminen, luotettava tiedotus, julkinen tutkimus ja koulutus sekä avoimet instituutiot – nämä kaikki ovat tekijöitä, joilla varmistetaan yhteisen hyvän toteutuminen.

Viides opetus: Globaali markkinajärjestelmä on epäonnistunut.
Meidän on siirrettävä tuotantoa, siirryttävä kiertotalouteen ja otettava käyttöön yleinen perustulo kaikille.

Kuudes opetus: Emme omista maapalloa, vaan tehtävänämme on huolehtia siitä.
Luonto käyttää sulkutoimia hyväkseen elpyäkseen aiheuttamistamme vahingoista. Meidän on palautettava ekologinen oikeudenmukaisuus maailmassa.

Seitsemäs opetus: Todellisia sankareita ovat kriittiset työntekijät. Naiset ovat eturintamassa.
Naisten panos on tunnustettava sosiaalisessa hierarkiassa, ja niiden, jotka ovat ”näkymättömiä”, on pystyttävä käyttämään oikeuksiaan täysimääräisesti.

Kahdeksas opetus: On aika hidastaa tahtia.
Sulkutoimet pakottivat meidät arvostamaan sosiaalisia siteitä, kärsivällisyyttä ja myötätuntoa. Meidän on pidettävä tästä kiinni jatkossakin.

Yhdeksäs opetus: Tarvitsemme inhimillistä, sosiaalista ja ekologista turvallisuutta.
Sitoudumme oikeudenmukaiseen elpymiseen ja oikeudenmukaiseen siirtymään omissa maissamme, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

Kymmenes opetus: Tulevaisuudesta ei saa tulla menneisyyden kaltaista.
Meidän on otettava opiksi näistä kokemuksista ja toimittava yhdessä.

Onko meillä mahdollisuutta oppia lisää kriisin jälkeen? Kykenemmekö muuttamaan kriisin uudeksi mahdollisuudeksi?
Olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuuden on oltava erilainen kuin menneisyys.

Kaikki on uutta, tämä on ensimmäinen pandemia, jonka koen itse. Internetistä löysin luettelon kymmenestä historian pahimmasta pandemiasta ja näin, että Euroopan viimeisin pandemia ennen covid-19-pandemiaa oli vuoden 1920 espanjantauti. Saatan olla vanha, mutta en ihan niin vanha.

Kumppanini on riskiryhmässä alhaisen vastustuskyvyn takia, ja jos hän saa tartunnan, häntä uhkaa vaarallinen krooninen hengityselinten sairaus. Olemme siis hyvin varovaisia kontakteissa muihin ihmisiin. Tämä on meille molemmille uusi kokemus. Kumppanini on oma-aloitteisesti enemmän tai vähemmän eristyksessä välttääkseen tartuntaa. Ja minun on huolehdittava asioista, joista hän on huolehtinut aiemmin, kuten ostosten tekemisestä. Ennen kriisiä roolinani oli työntää ostoskärryjä hänen perässään, kun hän täytti kärryjä. Nyt asia on toisin.

Kärryjä on helppo työntää: seuraan vain perässä ja mietin maailman parantamista sillä välin kun hän täyttää kärryjä. Nyt kun minun on täytettävä kärryt itse, olen kauhuissani jokaisen hyllyn edessä joutuessani valitsemaan valtavasta valikoimasta. Kauppalapussa lukee ”kahvia”, ja hyllyssä on kymmeniä eri merkkejä, jotka kaikki näyttävät samalta. Ja mitä wc-paperia tarvitsemme – yksi-, kaksi-, kolme- vai nelikerroksista? Vaimoni tietää, mitä tuotteita hän haluaa ja missä ne ovat. Ostokset hoituvat minuuteissa. Minulle kaupat ovat labyrintteja: vain olutosastolla minulla ei ole valinnan vaikeuksia, kaikkeen muuhun menee tunteja. Valinnan vaikeus tekee minut hulluksi.

Olin yllättynyt alankomaalaisten ensireaktiosta pandemian alkaessa. Reaktio oli yksimielinen ja solidaarinen. Valitettavasti pienen, tiiviin ja nolosti käyttäytyvän ihmisryhmän taistelukestävyys oli varsin lyhyt, ja jo muutamissa viikoissa heidän solidaarisuutensa mureni. Ihmiset eivät enää noudattaneet sääntöjä ja syyttivät hallitusta perusoikeuksiensa polkemisesta ja vapauksiensa rajoittamisesta. Puolustaakseen luovuttamatonta oikeuttaan juhlia he haastoivat silkkaa hulluuttaan valtion oikeuteen.

Kaikeksi onneksi elämme Euroopassa, missä (suurimmassa osassa jäsenvaltioita) demokratia ja oikeusvaltioperiaate on taattu ja terveydenhuolto on suhteellisen hyvää maailman muihin alueisiin verrattuna. Kun tarkastellaan vaikutuksia eri sukupolviin, on selvää, että nuoret kärsivät viruksesta eniten juuri ikänsä takia. 19-vuotiaana on tarkoitus seurustella, tutkia seksuaalisuuttaan ja kokea se, mitä rakkaudeksi kutsutaan. Pandemian aikaan jopa viaton halaus on tabu. Tällaiset asiat lisäävät epävarmuutta, ja nuoret ovat eksyksissä tyydyttämättömien halujensa kanssa.

Keskeisenä kysymyksenä on, mitä tapahtuu taloudelle. Kun pandemia on saatu kuriin, käynnistetäänkö talous uudelleen niin, että jatketaan kuten ennenkin? Vai otetaanko tilaisuudesta vaari ja siirrytään kannibaalisten monopolien hallitsemasta järjestelmästä osallistavaan malliin, jossa toteutetaan kestäväpohjaisia, pienimuotoisia hankkeita rauhanomaisesti vastuullisten isojen yritysten rinnalla? Valinta sen välillä, jatketaanko aiempaan tapaan vai lakataanko olemasta sopuleita, määrittää tulevaisuuttamme: säilymmekö hengissä vai olemmeko itsetuhon partaalla ja kuolemme sukupuuttoon.

Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa meditoinnin, pohdintojen ja – tarvittaessa – katumusharjoitusten parissa.

Jouduimme tilanteeseen, jollaista emme olleet kokeneet koskaan aikaisemmin. Virus oli yhtäkkiä täällä ja levisi hyvin nopeasti, minkä johdosta koko maa asetettiin totaalikaranteeniin. Koska tilanne oli ennennäkemätön, meillä ei ollut kokemusta siitä, miten se voitaisiin hoitaa mahdollisimman tehokkaasti. Ihmettelimme, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua. Alussa olimme kauhuissamme ja neuvottomia. Yritysten kaikki tämänvuotiset (2020) suunnitelmat valuivat hiekkaan käytännössä saman tien, ja tilanteen epävarmuuden takia kaikki tulevatkin suunnitelmat ovat hyvin epävakaalla pohjalla.

Kaikkien huulilla oli sama kysymys: miten tästä eteenpäin? Mitä tehdä tässä uudessa tilanteessa: karanteenissa, täydellisessä eristyksessä, ilman minkäänlaista tietoa siitä, koska tilanne normalisoituu? Suurimpien pelkojen ja huolen taustalla on aina kyvyttömyys ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös yritykset reagoivat aluksi samalla tavalla. Kaikki halusivat tietoa siitä, kuinka kauan tilanne jatkuisi, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ja millaista apua on odotettavissa. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa alkoi käydä selväksi, etteivät kaikki ole samanlaisessa tilanteessa: tietyille talouden aloille, kuten matkailulle ja logistiikalle, kriisi oli tuhoisa, mutta esimerkiksi it-alalle ja elintarviketeollisuudelle se loi uusia mahdollisuuksia ja haasteita.

Onneksi maamme vasta muodostettu hallitus pystyi vastaamaan kriisiin nopeasti ja asianmukaisesti. Luonnostelimme yhdessä toiminta-, tuki-, kannustin- ja muita ohjelmia. Järjestömme oli tätä varten jatkuvasti suorassa yhteydessä lukuisiin jäseniinsä eri toimialoilta saadakseen mahdollisimman ajantasaista tietoa eri alojen tilanteesta, voidakseen koota mahdollisimman laajan kirjon ideoita siitä, millainen tuki olisi kaikkein tehokkainta, ja pystyäkseen välittämään tietoa hallituksen edustajille.

Kaipaan eniten kasvokkaista keskustelua ja yhteydenpitoa. Viestintä on käytännössä siirtynyt korona-aikana mahdollisimman pitkälti verkkoon, ja kasvotusten viestiminen on suurelta osin loppunut. Yhtenä covid-19:n suurimmista hyödyistä voidaan pitää valtavaa digiloikkaa yritysten välisessä, valtion ja yritysten välisessä sekä suuren yleisön ja käyttäjien kanssa harjoitettavassa sähköisessä viestinnässä.

Tulokset osoittavat, että tärkeintä on hyvä organisointi ja kaikkien kansalaisten kurinalaisuus siinä mielessä, että ohjeet ja toimenpiteet hyväksytään ja niitä noudatetaan, sillä vain näin voidaan löytää oikeat ratkaisut.

Covid-19 tuo paljon muutoksia monille eri aloille. Emme kuitenkaan vielä edes tiedä, kuinka kauan koronavirusepidemia kestää tai alammeko epidemian laannuttua laskea, kuinka kauan seuraavaan covid-19-aaltoon on aikaa, koska emme pääse viruksesta pysyvästi eroon. Kriisi on näkynyt kaikilla aloilla koulutuksesta ja terveydenhuollosta rahoitusalaan ja talouden eri sektoreihin. Emme tiedä, millaiseksi tilanne muotoutuu kriisin jälkeen tai miten pahasti talous kärsii kriisistä.

Tulemme näkemään paljon muutoksia, joista ei ole vielä tietoakaan. Siksi on väärin kysyä, mitkä työpaikat tulevat häviämään. Meidän kaikkien on pyrittävä varmistamaan, että kun kriisi on ohi, yrityksemme ja siten myös työpaikkamme ovat mahdollisimman kilpailukykyisiä. Tähän päästään paitsi valtiontukien avulla myös jatkuvalla koulutuksella kaikilla tasoilla.

Eristysaika on osoittanut selvästi, ettei kasvokkain tapahtuvaa yhteydenpitoa voi korvata kokonaan digitaalisella viestinnällä kouluissa, yritysmaailmassa tai muussakaan toiminnassa. Tavoitteenamme on luonnollisestikin palata kasvotusten tapahtuvaan viestintään sekä järjestössämme että kaikkien niiden kanssa, joihin pidämme tällä hetkellä yhteyttä vain verkkovälineiden kautta.

Helmikuun kääntyessä maaliskuuksi, valmistelutyön ja keskustelujen lomassa, liityimme bulgarialaisten ystäviemme riemukkaaseen maaliskuun martenitsa-juhlaan, kuten aina tuohon aikaan vuodesta. Meillä oli valko-punaisesta langasta punotut kapeat rannekkeet, ja lahjoitimme toisillemme pieniä villaisia räsynukkeja tuomaan hyvää onnea. Optimismimme kevään lähestyessä oli käsin kosketeltavaa. Toivotimme toisillemme menestystä viisivuotisen ETSK-jäsenyyskauden viimeiselle jaksolle.

Pysyimme vaistomaisesti loitolla uhasta, jonka Aasiassa riehuva virus aiheutti järjestäytyneelle elämällemme EU:n ytimessä. Tosin olimme jo saaneet merkkejä ja vakavia varoituksia Etelä-Euroopasta, mutta meidän oli nimenomaan suojeltava EU:n toimielinten sääntömääräisiä menettelyjä pandemialta. Sitä paitsi, kuten Tonavan takaiset kollegamme hymy huulessa vakuuttivat, tippa martenitsa-rakia kotiapteekista olisi aina viimeisenä lääkintäkeinona. Pyynnöt desinfiointiaineista kokoussaleihin kaikuivat tosiaan kuuroille korville, ja sen sijaan meille vakuutettiin tavan takaa, että riskejä seurataan tarkkaavaisesti, mikä rauhoitti pelkojamme viruksen suhteen.

Vielä niinkin myöhään kuin keskiviikkona 11. maaliskuuta osallistuin asiakokonaisuutta ECO/505 käsittelevän valmisteluryhmän kokouksessa keskusteluihin Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelmaa koskevista suosituksista. Teimme toimintasuunnitelmia jaostoissa ja valmistelimme tulevia matkavarauksiamme. Ja sitten äkisti, viikkoa myöhemmin, elämä pysähtyi. Lockdown! Sulkutoimet! Voisin käyttää vertauksena metaforaa junasta, joka tekee hätäjarrutuksen, niin että kipinät sinkoilevat pyöristä.

Kukaan ei ollut pystynyt odottamaan suojatoimia, jotka kävivät päivä päivältä tiukemmiksi. Se kouraisi elämämme perustuksia. Se oli psykologinen tsunami, eräänlainen ”tajunnan läpi virtaava suru”, runoilija Ildefons Gałczyńskia lainatakseni. Yllättävää oli tarve pysyä kotona ja päivittäinen pelko. Se oli aprikointia mahdollisuudesta saada apua ja hankkia perustarvikkeita, tottumusten punnitsemista uudelleen.

En uskonut, etten palaisi Brysseliin ennen kuin kesäkuussa, ajaen pitkin tyhjiä moottoriteitä, koska ilmaliikenne oli edelleen pysähdyksissä. Muistan miten tulostin pääsihteeriltä sähköpostitse saamani covid-19-kulkuluvan, joka oli annettu 29. toukokuuta 2020 neljällä kielellä ja varustettu vaikuttavalla pyöreällä leimalla. Sen tarkoitus oli taata, etten joudu karanteeniin.

Varmemmaksi vakuudeksi hankin puhelimitse lausunnon Saksan terveysviranomaisen (Gesundheitsamt) toimistoista niissä osavaltioissa, joiden kautta minun oli tarkoitus kulkea. Kesäkuun 8. päivänä otin Brysselissä osaa asiakokonaisuutta ECO/510 käsittelevän valmisteluryhmän ensimmäiseen hybridikokoukseen ja sitten 10.–11. kesäkuuta järjestettyyn täysistuntoon.

Tiedotusvälineet ja sosiaalinen media olivat jo tulvillaan kommentteja sekä epäilyjä viruksen kuvitelluista tosiasiallisista alullepanijoista. On sääli, ettei tämä ole ainakaan toistaiseksi synnyttänyt Giovanni Boccaccion 1300-luvulla kirjoittaman Decameronen tai Albert Camus’n vuonna 1947 julkaiseman Rutto-romaanin kaltaista aikalaismestariteosta. Nuo teokset osoittavat toden teolla ihmisluonnon heikkoudet ja kuvaavat ihmiskunnan kamppailua tautia vastaan.

Ajatellen maailmanlaajuisia sulkutoimia kokemuksena ja varoituksia SARS-CoV-2:n uudesta aallosta, tällä kertaa käsi kädessä kausi-influenssan kanssa, joka vaatii vuosittain lukuisasti ihmishenkiä eri maissa – jopa covid-19:n tämänhetkistä uhrilukua enemmän – pohdin ”yleishyödyllisten palvelujen” merkitystä. Niitä on laiminlyöty jo vuosikymmenet.

Covid-19-pandemia osoitti lopultakin näiden palvelujen paikallisten, alueellisten ja yleiseurooppalaisten toimittajien erittäin tärkeän ja vakauttavan tehtävän. Yhteiskunnallisissa piireissä on viimein alettu uskoa niiden olennaiseen rooliin, joka on Euroopan sosiaalisen mallin perusta ja mahdollinen tie talouden laadukkaaseen uudelleenrakentamiseen Next Generation EU -elpymisvälineen ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman puitteissa.

Energia- ja vesihuolto, jätehuolto ja julkinen liikenne ovat talouskriisin aikoina varmistaneet, että elämän perusrytmi voi silti säilyä yhteisöissämme, ja ne ovat antaneet turvaa. On näet totta, että ilman näillä aloilla aikaisemmin tehtyjä investointeja ei kyettäisi suoriutumaan niin jokapäiväisistä toimista kuin aamusuihkusta tai kahvinkeitosta eikä ennätettäisi ajoissa töihin tai sairaalaan. Sama koskee terveydenhuoltoa sekä vammaisten henkilöiden ja ikääntyneiden hoivaa. Näistä tehtävistä ei selvittäisi ilman kriisinhallintamenettelyjä, tai jos yleishyödyllisiltä palveluilta puuttuisi poliitikkojen ymmärtämys ja suuren yleisön tuki.

Emme saa myöskään unohtaa koulutuksen, tutkimuksen ja yleisen kulttuurikäsitteen ratkaisevaa merkitystä. Vasta sen jälkeen meillä on lupa valittaa kriisin aikana kohtaamiamme vaikeuksia.

11. maaliskuuta, takaisin kotona Roomassa. Tunnelma on painostava ja hätääntynyt: Pohjois-Italiassa kuolee jo ihmisiä. Tyttäreni Ilaria on palannut kotiin opiskelukaupungistaan Milanosta, ja vanhempi tyttäreni Miriam, joka asuu ja työskentelee Barcelonassa, on hyvin huolissaan.

Illalla pääministeri Conte julistaa koko Italian karanteeniin. Maan pohjoisosien ”punaiset” alueet on jo suljettu ja niiden asukkaat eristetty.

Koulut suljetaan, jalkapalloliigan pelit ja vapaa-ajan liikuntatoiminta keskeytetään, eikä sairaaloihin päästetä vierailijoita. Julkisia tai yksityisiä liikennevälineitä ei saa käyttää, ja muu kuin välttämätön tuotantotoiminta seisautetaan.

Italiaan laskeutuu epätodellinen ilmapiiri. Hämmennystä ja pelkoa: virus näyttää leviävän hallitsemattomasti ja olevan mahdoton pysäyttää.

Kaksi kuvaa osoituksena karusta todellisuudesta: pitkä letka armeijan autoja kuljettamassa ruumiita pois Bergamon alueelta, koska sikäläisillä hautausmailla ei ole enää tilaa, ja ympäri maailmaa televisioitu, lähtemättömän vaikutuksen tekevä kuva paavi Franciscuksesta rukoilemassa autiolla Pietarinaukiolla 28. maaliskuuta.

Italian ammattiyhdistysliike ryhtyy välittömästi turvaamaan yhdessä hallituksen kanssa maan välttämätöntä tuotantotoimintaa, jota on pidettävä yllä, jotta kansalaiset saavat marketeista tarvitsemansa päivittäistavarat ja apteekeista lääkkeitä. Ammattiliitot jatkavat herkeämättä toimiaan työttömäksi jäävien tukemiseksi. Ne pyrkivät sopimaan yrittäjien kanssa etätyön käynnistämisestä ja varmistamaan, että tulojen muututtua epävarmaksi ihmisten toimeentuloa tuetaan.

Sairaaloiden tilanne on kaoottinen: vuodepaikat ovat lopussa, ja teho-osastot ovat katkeamispisteessä, kuten myös terveydenhuollon työntekijät. Sairaanhoitajat, lääkärit ja muu henkilökunta joutuvat elämään karanteenissa poissa kotoa ja tekemään työtä vuorotta valtavassa henkisessä paineessa yrittäessään auttaa kuolevia ihmisiä, joilla ei ole läheisiä lohduttamassa.

Mietimme silloin, että tätä emme tule koskaan unohtamaan. Nyt yritämme jatkaa matkaa, mutta virusta ei ole saatu talttumaan. Tautia ilmenee pieninä tai suurina esiintyminä eri EU-maissa, ja kaikki reagoivat siihen omalla tavallaan ja omanlaisine toimenpiteineen. Euroopan unionin olisi juuri nyt, kun kaikille maille annetaan mittavaa taloudellista tukea, toimittava yhtenäisesti ja koordinoitava valtioiden toimia, mutta se on edelleen hyvin vaikeaa. Tätä taistelua ei kuitenkaan voiteta yksin.

Ammattiliittojen ääni on ollut näinä kuukausina kuuluvampi kuin koskaan aikaisemmin. Ammattiyhdistysliike ei ole abstrakti käsite, vaan siinä on kyse työntekijöistä, jotka ajavat omassa maassaan oikeutettuja yhteiskunnallisen tasa-arvon, ihmisarvon ja kunnioituksen vaatimuksia. Ihmiset, jotka ovat kokeneet sairaaloiden, vanhainkotien, kauppojen, siivoustyön, liikennevälineiden ja perusluonteisia työsuojeluvelvoitteita rikkovien yritysten todellisuuden, pystyvät kertomaan, miten talous- ja yhteiskuntamallia, jonka rajat alkavat tulla vastaan ja joka uhkaa jälkipolvien tulevaisuutta, tulee muuttaa.

Juuri tätä haluaisin tyttärilleni Ilarialle, joka opiskelee Milanossa, ja Miriamille, joka on töissä Barcelonassa: heidän tarpeitaan vastaavaa maailmaa, joka on taloudellisesti, ympäristön suhteen ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla.

Pandemian vaikutuksesta rajat tulivat jälleen näkyviin Euroopassa, joskus jopa yhden maan sisällä. Voisi ajatella, että tämän vuoksi mahdollisuudet alueiden ja kuntien kansainväliseen yhteistyöhön olisivat kaventuneet. Itse asiassa on käynyt aivan päinvastoin.

Millaista oli siis elää sulkutoimien aikana Bulgariassa? Minun kaltaiselleni dynaamiselle, energiselle ja innokkaalle ulkoilmaihmiselle se oli vaikeaa. Rajoituksia oli paljon. Meidän oli pysyttävä kotona, ja saatoimme mennä ulos vain keskeisten kauppojen aukioloaikoina ostamaan ruokaa, lääkkeitä tai taloustavaroita. Muihin ihmisiin oli pidettävä vähintään puolentoista metrin etäisyyttä sekä kaupoissa että niiden ulkopuolella. Kaikki oli aika monimutkaista: Sofiasta lähtiessä oli täytettävä lomake, jossa ilmoitettiin matkan syy ja kohde. Lomake oli näytettävä poliisille pyydettäessä.

Myönteistä on se, että ihmisistä on tullut paljon aiempaa oma-aloitteisempia, ja asukkaat arvostavat paikallisia elintarvikkeita, niiden tuottajia ja lyhyitä ruoan toimitusketjuja entistä enemmän. Tiloilla tuotettujen, suoraan tuottajilta hankittavien elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut. Ruohonjuuritason aloitteilla edistetään puutarhanhoitoa ja vihannesten ja yrttien pienimuotoista tuotantoa.

Torit ovat edelleen avoinna yleisölle. Ne ovat elintarvikkeiden, siemenien, vihannesten taimien, hedelmien ja vihannesten sekä kukkien perinteinen myyntipaikka. Torien aukiolon jatkaminen – toki tiukkojen varotoimien vallitessa – edistää normaaliuden tunteen ja tuttujen rutiinien säilyttämistä.

Vuoristoalueilla myös paikalliset toimintaryhmät ovat olleet hyvin aktiivisia. Tukeakseen paikallisia elintarviketuottajia epidemian aikana ne ovat koonneet ja jakaneet hyödyllisiä yhteystietoja verkkosivuillaan.

Lukuisten matka- ja kokoontumisrajoitusten vuoksi organisaationi täytyi peruuttaa monia kokouksia ja tapahtumia, jotka yleensä helpottavat yhteistyöaloitteiden käynnistämistä ja tulosten jakamista. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan suinkaan pysäyttäneet toimintaamme. Työskentelemme edelleen tehokkaasti yhdessä tehdäksemme vuoristoalueista vahvempia ja entistäkin selviytymiskykyisempiä. Eräissä tapauksissa olemme mukauttaneet työsuunnitelmiamme ja kehitämme parhaillaan yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan auttaa haavoittuvassa asemassa olevia eurooppalaisia alueita ja kuntia selviytymään nykyisestä kriisitilanteesta.

Käynnistimme ”avunantofoorumin”, jolla edistetään solidaarisuutta maaseutualueilla. Sillä vauhditetaan ihmisten välistä yhteisvastuullisuutta ja luodaan yhteyksiä avun tarpeessa olevien ja halukkaiden avun tarjoajien välille. Foorumin tämänhetkisessä toiminnassa keskitytään muita heikommassa olevien, vammaisten ja iäkkäiden auttamiseen kaupassa käynnissä tai taloudenhoidossa (tämä ei kata henkilökohtaista hoivaa) ja lastenhoidossa avustamisessa sellaisten vanhempien tapauksessa, joiden on käytävä työssä ja jotka eivät ole löytäneet muuta ratkaisua hoidon järjestämiseen.

Maaseutu- ja vuoristoalueilla on käynnistynyt myös monia muita upeita aloitteita, jotka ovat osoitus yhteisöjemme vahvasta selviytymiskyvystä ja voimakkaasta keskinäisen avunannon tunteesta. Tänä aikana olen oppinut, että ei pidä viivyttää hankkeitaan. Vaikeina aikoina aktiivisuus pelastaa.

Kadut tyhjenivät välittömästi, kun liikkumisrajoituksista oli ilmoitettu. Hätkähdyttävintä on hiljaisuus. Enää ei juosta asioilla, matkusteta ulkomaille parin tunnin kokouksiin, soiteta äänitorvia liikenteessä, odoteta bussia, joka ei tule... Niin kuin kaikki muutkin, olemme noudattaneet pakollista eristäytymistä ja yrittäneet vaihtelevalla menestyksellä sopeutua uuteen elämäntapaan. Minulle etätyöskentely on ollut helppoa, mutta miehelleni se ei ole ollut mahdollista hänen ammattinsa vuoksi ja koska infrastruktuuri ei ole siihen soveltunut. Etätyön mahdottomuus aiheutti hänelle silti unettomia öitä työntekijöiden ennätysmäisten poissaolojen vuoksi. Pelko levisi vähintäänkin yhtä nopeaa vauhtia kuin virus.

Ensimmäisen aallon laskeuduttua olen pohtinut, millaisessa henkisessä, sosiaalisessa ja taloudellisessa tilassa selviämme tästä kriisistä. Pandemia loi uuden välttämättömyyshierarkian ja lisäsi ekologista tietoisuutta, mutta samalla se myös toi esiin yksilöiden käyttäytymistavat valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kukaan Luxemburgissa ei olisi voinut kuvitella, että rajat vielä joskus suljettaisiin. Rajatylittävä työskentely on keskeisessä asemassa Luxemburgin suurherttuakunnassa, ja ihmisten vapaan liikkuvuuden rajoittaminen sai meidät pelkäämään muun muassa hoitajapulaa.

Kriisi sai meidät myös pohtimaan haavoittuvuuttamme. Huomaamme olevamme riippuvaisia paitsi sairaanhoitajista myös muiden käyttäytymisestä.

Talouden elpyminen vaatii yhteistyötä. On vältettävä nationalismia ja talousalueiden käpertymistä itseensä, vaikka eräissä maissa vaaditaankin arvoketjujen kansallistamista häiriönsietokyvyn turvaamiseksi. Riippumattomampi asema globalisaatioon nähden on rakennettava Euroopan tasolla. Voidaan ajatella, että kriisi antoi meille tilaisuuden pysähtyä hetkeksi ja pohtia omaa tilannettamme.

Koronaepidemian aikana olen apteekkarina pohtinut intensiivisesti sukupuolispesifistä lääketiedettä. Covid-kriisin esiin nostamat sukupuolien väliset erot ovat hätkähdyttäviä erityisesti mielenterveyden alalla.

Miehet päätyvät naisiin verrattuina todennäköisemmin tehohoitoon ja kuolevat useammin, erityisesti nuoremmat miehet.

Sulkutoimista alkaen nuoret naiset ovat sairastuneet useammin uuden roolinsa vuoksi, johon liittyy epävarmoja työsuhteita, enemmän osa-aikatyötä, enemmän kontakteja, vähemmän etätyötä, hoitotyötä.

Meidän on jälleen kerran tarkasteltava naisten ja ikääntyneiden roolia perheissä, koska myös ikääntyneitä syrjitään. Tulen käymään keskusteluja asiasta myös jatkossa.

Näinä aikoina olen istuskellut penkillä apteekkimme edessä ja keskustellut asiasta perheellisten ihmisten kanssa, ja he kaikki ovat olleet ilahtuneita tästä mahdollisuudesta.

Olen myös tervehtinyt kadulta ikkunan kautta vanhainkodin asukkaita, ja olemme sillä tavoin myös laulaneet yhdessä.

Yksinäisyys on voitettava ja omaisia on tuettava. Poliittisten päättäjien on otettava tämä huomioon edistäessään työpaikkoja tällä alalla, mutta tällä välin tarvitaan meidän tukeamme.

Olen myös haastatellut vanhempia opetuksesta ja järjestänyt opettajien kanssa videokokouksia medialukutaidosta.

Ensireaktiona pelko ja järkytys

Ensin tuli aito pelko, joka pysäytti kaiken ja sai jokailtaisia kuolinlukuja kuunnellessa pelkäämään omien hauraiden läheisten – niin nuorten kuin vanhojenkin – puolesta. Pelko sai muistamaan, että uhka vaanii kaikkialla.

Järkytys tuli sen huomaamisesta, miten valmistautumattomia Ranskan terveydenhoitoalan keskuspalvelut olivat. Lääkintähenkilöstö joutui tulilinjalle ilman suojautumiseen ja hoitoon tarvittavia perustarvikkeita, joita ei riittänyt myöskään kansalaisille. Yllättävää oli myös huomata, miten Ranskan kokoinen yhteiskunta merentakaisine alueineen pystyi hetkessä vaimentamaan kaikki ihmisen toiminnasta aiheutuvat äänet ja tyhjentämään kaupungit ja koulut, vaikka oikeutettu sosiaalinen raivo oli jatkunut kaduilla koko talven.

Maailma, joka oli pandemian takia yhä globaalimpi, jakautui liikkumisrajoitusten seurauksena yksittäisistä yksilöistä muodostuvaksi kirjavaksi kentäksi. Pandemia kasvatti kaikkia kuiluja.

Valtion paluu

Julkisten palvelujen ja erityisesti terveyspalvelujen tehtävänä on suojella elämää. Pikku hiljaa niille annettiin tarvittava logistiikka, paikoin show’ta muistuttavin toimenpitein, kun muutamia sairastuneita siirreltiin junilla ja helikoptereilla, ilman että toimintavalmiilta yksityisklinikoilta olisi pyydetty apua.

Yhteiskunnalle elintärkeitä palveluja tarjoavat yritykset saivat apua valtiolta, jotta ne voisivat auttaa elämän suojelemisessa toimittamalla tavaroita, siivoamalla jne.

Niiden työntekijät olivat kuitenkin keskenään hyvin erilaisessa asemassa virukselta suojautumisen suhteen, eivätkä he aina saaneet tunnustusta työstään.

Sitten sopeuduttiin

Sopeutuminen onnistui opettajien ja oppilaiden välisen kanssakäymisen, verkostojen, puhelimen, radion, television ja tiedotusvälineiden välttämättömän ja viihdyttävän sisällön avulla: oli saatava aika kulumaan ja hallintaan, ja oli tehtävä työtä. Asukkaat taputtivat ikkunoistaan hoitohenkilökunnalle joka ilta kello 20, koska valtio ei antanut näille ansaittua kiitosta.

Työntekijät löysivät uudelleen oman innovointikykynsä. Etätyö, jota ei aiemmin kaikille työntekijöille sallittu, yleistyi huimaa vauhtia. Vanhemmat ja varsinkin äidit joutuivat tekemään kahta työtä: omaansa ja opettajan työtä.

Ammattiliitot toimivat välittäjinä työntekijöiden, työnantajien ja hallinnon välillä ja saivat näin uuden legitimiteetin toiminnalleen maassa. Täytyy toivoa, ettei niitä vain kuulla, vaan myös kuunnellaan.

Eurooppa

Myös EU ja etenkin komission ensimmäiset ilmoitukset yllättivät.

Marshall-suunnitelma jäi toiseksi, niin kunnianhimoisilta elvytyssuunnitelmat kuulostivat. Jäsenvaltioiden hallitukset ja parlamentti löysivät kuitenkin nopeasti perusteita vitkastelulle, jota olemme sen jälkeen saaneet todistaa.

Samaan aikaan monet pienet yritykset, joilla oli vähän työntekijöitä ja pienet kassavarat, ehtivät jo mennä konkurssiin. Ravintoloita myytiin tappiollisesti, ja nuorten vasta aloittaneiden yrittäjien työ valui hukkaan. Pankkeja ei ole näkynyt. Työntekijöillä on oikeus osa-aikatyöttömyyskorvauksiin syyskuuhun asti, mutta mitä sen jälkeen? Vaikka suuryritykset ovat saaneet valtiota tukea (kuten Air France-KLM, joka on saanut 7 miljardia euroa Alankomailta ja Ranskalta), ne irtisanovat törkeästi työntekijöitään. Samaan aikaan työmarkkinoille on tulossa kesän jälkeen 700 000 nuorta...

Mitä seuraavaksi?

Lähitulevaisuus alkaa muistuttaa yhä enemmän kuluneita kuukausia. Ensinnäkin virus on edelleen voimissaan. Toisaalta virusta ”ennen” aloitetut uudistukset ovat tulossa myös sen ”jälkeen”, vaikka Ranskan työelämä ei niitä halua. Hallitus on luvannut kansalaisille, että bkt:n 13 prosentin romahdusta ei rahoiteta veroilla, mutta irtisanomiset ja hintojen nousu – energia, liikenne, hedelmät ja vihannekset – ovat jatkuneet koko kesän.

Työn organisointi tulee kriisistä saatujen opetusten valossa muuttumaan. Etätyöhön, alustatyöhön ja videokonferensseihin tarvitaan sääntelyä, jota ei vielä ole olemassa. Sopeutumisen jälkeen on valppauden vuoro. Paljastaako kriisi sen, että taloudellisesti vahvimmat pärjäävät aina paremmin ja että heikommista lähtöasetelmista ponnistavat kärsivät yhä enemmän? Pariisin alue on Ranskan köyhin departementti, ja siellä oli eniten sairastuneita. Tässä ei valitettavasti ole mitään uutta.

Kun koronaviruskriisi puhkesi Tanskassa 11. maaliskuuta, kollegoilleni ja minulle tuli kiire varmistaa jäsenillemme hallitut sulkutoimet. Monet työntekijät joutuivat tekemään etätyötä kotona, toisten oli jatkettava työskentelyä stressaavissa olosuhteissa sairaaloissa, hoivakodeissa ja palvelualalla, koska ne olivat toiminnassa koko kriisin ajan. Selkeät vastaukset ja tiivis yhteistyö kollegojen kanssa olivat välttämättömiä. 

Olen myös Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) varapuheenjohtaja, joten minun oli työskenneltävä myös muissa maissa olevien kollegojen kanssa. Olen iloinen siitä, että 14. maaliskuuta teimme Tanskan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kanssa kolmikantasopimuksen väliaikaisesta palkkakompensaatiojärjestelmästä. Sopimus kattaa sellaisissa yksityisissä yrityksissä työskentelevät työntekijät, jotka kärsivät erityisistä taloudellisista vaikeuksista covid-19-kriisin vuoksi.

Yritykset ovat hyödyntäneet uutta palkkakompensaatiojärjestelmää silloin, kun ne ovat päättäneet olla soveltamatta olemassa olevia järjestelyjä työntekijöiden väliaikaiseksi irtisanomiseksi ilman palkkaa. Tukijärjestelmiä perustettiin pienyrityksille, itsenäisille ammatinharjoittajille ja freelance-työntekijöille. Eräiden sopimuksen osien voimassaolo päättyy pian, ja neuvottelemme parhaillaan sen korvaamisesta, jotta työntekijöiden suojelu voisi jatkua.

Olen itse tehnyt etätyötä kotoa, ja opin pian käyttämään tehokkaasti uusia virtuaalisia työkaluja. Kotona vietetty aika olisi voinut olla hyvin stressaavaa, koska tulevaisuus on ollut epävarma, mutta lopulta se antoi minulle mahdollisuuden keskittyä täysin työhöni ja viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. Olen vakuuttunut siitä, että nämä viime kuukaudet ovat saaneet minut ja kollegani keskittymään entistä paremmin keskeisiin tehtäviimme ja edistäneet kokousten tehokkuutta. Henkilökohtaisesti ne ovat merkinneet minulle myös tilaisuutta keskittyä omassa elämässäni keskeisiin asioihin.

Yhteistyö, joka on kaikkea muuta kuin kansallismielistä itseensä käpertymistä ja viehtymystä autoritaarisuuteen, on ratkaisevan tärkeää Euroopan tasolla. Jäsenvaltioiden välinen toiminta viruksen taltuttamiseksi mutta myös sen syiden ja seurausten torjumiseksi on ehdottoman välttämätöntä, etenkin kun tulevat pandemiat – kuten myös ympäristösaasteet, ilmasto-olojen häiriintyminen ja biodiversiteettikriisi – eivät tunne rajoja. Euroopalla on käytettävissään tehokkaita välineitä yleisen edun asettamiseksi uudelleen keskeiselle sijalle maanosan kehittämisessä. Parantamalla vihreän kehityksen ohjelmaa, yhteistä maatalouspolitiikkaa ja monivuotista rahoituskehystä voisimme saada aikaan merkittävän suunnanmuutoksen unioni- ja jäsenvaltiotason hankkeissa ja rahoituksessa sen varmistamiseksi, että EU, johtava globaali toimija, ottaa kurssin kohti maailmaa, jossa kaikki voivat elää.

Yhteistyön asettaminen kilpailun edelle – yksilötasolta kansainväliselle tasolle – ei todellakaan ole helppo tie. Tuntuu niin mukavalta puolustaa vain omia henkilökohtaisia etujaan. Tämän kiusauksen edessä meidän on muistettava, että tällainen lyhytnäköinen ajattelu johtaa turmioon: se iskisi meihin takaisin bumerangin tavoin valtaisalla voimalla. Kriisit ovat mittasuhteiltaan historiallisia, haaste näyttää suunnattomalta, emmekä kykene vastaamaan siihen yksin.

Vetoomukseni näistä kriiseistä selviytyäksemme on näin ollen yksiselitteinen: luopukaamme itsekkyydestämme ja tehkäämme yhteistyötä yhteisen hyvän edistämiseksi. Huolehtikaa itsestänne, läheisistänne, avun tarpeessa olevista tuntemattomista ja teitä ympäröivästä elinympäristöstä, ja kootkaamme energiamme päästäksemme näiden meitä koettelevien ankarien kriisien yli.