Stefano Mallia, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean työnantajat-ryhmän puheenjohtaja

Kuluneilta kahdelta vuosikymmeneltä ja Eurooppa-hankkeen käynnistymisen jälkeisistä seitsemästä laajentumiskierroksesta saatujen kokemusten pohjalta lienee paikallaan esittää vuoden 2004 suuren laajentumisen vuosipäivän kunniaksi muutamia fakta- ja numerotietoja, jotta kesäkuussa pidettävien EU-vaalien edellä käytäviä tunnepohjaisia keskusteluja saataisiin ohjattua asiakeskeisempään suuntaan.

Kolme vuotta jatkunut sota Ukrainassa on nostanut laajentumiskysymyksen jälleen Euroopan geopoliittisen asialistan kärkeen. Ukrainalle, Moldovalle, Bosnia ja Hertsegovinalle ja Georgialle ripeästi myönnetty ehdokasmaan asema sekä Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa vihdoinkin aloitetut liittymisneuvottelut ovat ratkaisevia edistysaskeleita politiikassa, joka on ollut pysähdyksissä vuosien ajan.

Jotta uusi kehitysvauhti saataisiin jatkumaan suunnitellusti, laajentumista puoltavat taloudelliset perusteet olisi tuotava selvästi esiin.

Demokratisoituminen ja oikeusvaltioperiaate ovat tietysti koskemattomia periaatteita samoin kuin laajentumisprosessin ansioperusteinen eteneminenkin: oikotietä ei ole. Viime kädessä ihmiset on kuitenkin saatava vakuuttuneiksi mahdollisesta taloudellisesta hyödystä ja vauraudesta, josta seuraavan sukupolven eurooppalaiset pääsevät nauttimaan.

Jos vanhoihin merkkeihin on uskominen, voidaan huoletta sanoa, että laajentumista puoltavat taloudelliset perusteet ovat kiistattomat. Vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden välinen kauppa lähes kolminkertaistui virallisen liittymistä valmistelleen prosessin aikana vuosina 1994–2004, ja uusien jäsenvaltioiden keskinäinen kauppa viisinkertaistui. Silloisten 15 jäsenvaltion muodostaman EU:n talous kasvoi liittymisprosessin alkamisen ja vuoden 2008 välisenä aikana keskimäärin 4 prosenttia, ja tästä puolet oli liittymisprosessin ansiota. Lisäksi prosessin myötä saatiin vuosina 2002–2008 luotua 3 miljoonaa uutta työpaikkaa.

Covid-19-pandemia ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että EU:n on pohdittava taloudellista selviytymiskykyään uudelleen erityisesti vihreän ja digitaalisen siirtymän yhteydessä. REPowerEU-suunnitelman avulla pyritään lisäämään uusiutuvan energian tuotantoa Euroopassa, ja lisäksi nettonollateollisuutta koskevassa säädöksessä ja kriittisiä raaka-aineita koskevassa säädöksessä edellytetään, että 40 prosenttia vihreistä arvoketjuista ja raaka-aineiden arvoketjuista siirretään unioniin. EU:n jäsenehdokasvaltioilla, erityisesti Ukrainalla, voi olla tärkeä merkitys taloudellisen turvallisuuden parantamisessa.

Luonnonvaroista todettakoon, että Ukrainalla on Norjan jälkeen Euroopan suurimmat kaasuvarannot. Lisäksi se kuuluu Euroopan suurimpiin vesivoiman tuottajiin ja pystyy lisäämään sekä vesivoiman että muiden vihreiden energiamuotojen, esimerkiksi tuuli-, aurinko- ja bioenergian, tuotantoaan. Ukraina on myös ollut merkittävä metallien viejä, ja sen alueella on litiumin ja harvinaisten maametallien esiintymiä. Nämä metallit ovat ratkaisevan tärkeitä vihreän teollisuuden ja digitaaliteollisuuden kannalta.

Lisäksi Ukrainan maataloustoimiala on yksi maailman suurimmista, ja sen yhdentyminen sisämarkkinoihin parantaisi merkittävästi EU:n elintarviketurvaa.

Myös hyödyt, joita Länsi-Balkanin maille koituu entistä tiiviimmästä osallistumisesta sisämarkkinoille, ovat ilmiselvät. Esimerkiksi Kroatian BKT on kasvanut tasaisesti maan liityttyä EU:hun vuonna 2013, mikä on merkinnyt aiempaa suurempia tuloja maan asukkaille. Asukaskohtainen BKT on kasvanut vuoden 2013 jälkeen keskimäärin 67 prosenttia (10 440 eurosta yli 17 240 euroon).

EU:n jäsenyyttä tavoittelee jopa yhdeksän uutta maata, eikä taival tule olemaan helppo. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole: jos EU haluaa olla maailmanmahti, siitä on ensin tultava alueellinen mahti.