COP27-kokous, Yhdistyneiden kansakuntien vuotuinen ilmastoalan huipputapahtuma, järjestettiin tänä vuonna Egyptissä. Se rikkoi useita ennätyksiä, joista yksi oli tapahtumaan osallistujien määrä. Lähes 35 000 ihmistä osallistui kokoukseen paikan päällä, mikä merkitsi paluuta normaaliin kaksi vuotta kestäneen covid-19-pandemian ja julkisten kokousten rajoittamisen jälkeen.

Konferenssista, joka kutsuttiin alun perin koolle sopimaan ehdotuksista ja ratkaisuista ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä sen seurausten hillitsemiseksi ja niihin sopeutumiseksi, on tullut enemmänkin foorumi, jossa korostetaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaikkiin ihmisiin riippumatta siitä, mistä he ovat kotoisin ja mistä he saavat elantonsa. COP27-kokoukseen kohdistui liikaa odotuksia ja esityslistalla oli liikaa asioita. Hiilidioksidipäästöjen vähentämisen lisäksi neuvoteltavana oli monia erilaisia poliittisia kysymyksiä terveydestä sukupuoleen ja ihmisoikeuksiin. Myös maatalous oli ensimmäistä kertaa kokouksen esityslistalla. Samalla kun se toi esille maan ja metsien tilan heikkenemisen huolestuttavan vaikutuksen elintarvikejärjestelmiin ja maataloustuottajien toimeentuloon, se lisäsi myös uuden ulottuvuuden jo ennestään äärimmäisen monimutkaiseen ongelmaan.

Lopputulos, joka saavutettiin konferenssin jatkuttua 36 tuntia suunniteltua pidempään, liittyy enemmän ilmasto-oikeudenmukaisuuteen kuin ilmastotoimiin. Myönteisenä yllätyksenä oli se, että päästiin sopimukseen menetys- ja vahinkorahastosta eli taloudellisesta tuesta, jolla pyritään korvaamaan ilmastonmuutoksesta aiheutuneet tai aiheutuvat ympäristövahingot ja ympäristön tilan heikkeneminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevissa kehitysmaissa. Tämän aiheen käsittelyä odoteltiin ilmastokonferenssilta lähes kymmenen vuotta ennen kuin se vihdoin otettiin tämänvuotisen COP-kokouksen asialistalle.
Tiukemmissa ilmastotoimissa eli maiden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien toimien ja sitoumusten lisäämisessä ei saavutettu juurikaan edistystä. Euroopan komission neuvottelijoiden pyrkimys kytkeä menetys- ja vahinkorahastolle annettava tuki suurten saastuttajien, kuten Kiinan, myönnytyksiin päästöjen merkittäväksi vähentämiseksi epäonnistui. Oli olemassa jopa suuri vaara, että jotkut maat perääntyisivät jo Pariisin sopimuksessa vuonna 2015 ja viimevuotisessa Glasgow’n COP26-kokouksessa sovituista tavoitteista.

”Täytäntöönpanokokous”, kuten Sharm el-Sheikhin kokousta kutsuttiin, oli itse asiassa vaarassa tehdä tyhjäksi suuren osan jo aiemmin saavutetusta edistyksestä ja murentaa sovitun tavoitteen ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 celsiusasteeseen. Maat kiistelivät Kiinan asemasta (onko se todella edelleen kehitysmaa?), kaikkien fossiilisten polttoaineiden tai vain hiilen asteittaisesta käytöstä luopumisesta tai käytön vähentämisestä, rahastoihin ja teknologioihin liittyvistä ehdoista jne.
Tämä kehitys herättää paljon kysymyksiä siitä, onko kokouksen formaatti yhä tarkoituksenmukainen. Päätavoite – maailmanlaajuisen sopimuksen laatiminen tarpeesta vähentää hiilidioksidipäästöjä – saavutettiin Pariisin COP21-kokouksessa. Täytäntöönpanon yksityiskohdat eli se, mitä menetelmiä käytetään päästöjen laskennassa tai niiden vähentämisen todentamisessa tai minkä tahojen tulisi olla vastuussa tästä ja missä niiden olisi sijaittava, ovat hyvin teknisiä kysymyksiä, joista ei ehkä pitäisi neuvotella lähes 200 maan ministerien kesken, erityisesti jos jokainen konferenssi alkaa aivan lähtöruudusta mistä tahansa aiheesta, josta kaikki osapuolet eivät ole samaa mieltä. Täytäntöönpanoa olisi pikemminkin käsiteltävä teknisellä ja käytännöllisemmällä tasolla, ei vuosittain kokoontuvien valtioiden ja hallitusten päämiesten kesken, vaan pidemmällä aikavälillä kokoontuvien osapuolten kesken aina, kun työn edistämiseksi tarvitaan uusia sopimuksia.

Niinpä Egyptin COP27-kokous ei vastannut odotuksiin konkreettisempien tai kunnianhimoisempien ilmastotoimien suhteen, vaikka ilmasto-oikeudenmukaisuuden alalla edistyttiinkin jonkin verran. Kokous onnistui kuitenkin hyvin ilmasto-, ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistien foorumina, jossa esiteltiin ilmastotoimia tai niiden puutetta ja lisättiin edelleen tietoisuutta ilmastonmuutoksen todellisista, nykyisistä vaaroista.