Antje Gerstein, ETSK:n työnantajat-ryhmän jäsen

Euroopan komissio esitti 23. helmikuuta ehdotuksen direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Direktiivillä luodaan pakollinen kehys, jonka myötä yritysten on kartoitettava ja torjuttava haitallisia ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksia yritysten organisaatiossa ja niiden koko arvoketjussa.

Valitettavasti ehdotus ei nykyisellään vastaa tarkoitustaan. On syytä muistaa, että myös komission sääntelyntarkastelulautakunta toi esiin vakavia puutteita vaikutustenarvioinnissa. Esimerkiksi ongelman kuvaus on epämääräinen ja kertomus olisi sovitettava paremmin yhteen muiden aloitteiden kanssa.

Lainsäätäjien olisi pyrittävä luopumaan säännöksistä, joilla vain asetetaan velvoitteita, ja valittava pikemminkin prosessisuuntautunut toimintamalli, joka perustuu sitoutumiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Tämä tarkoittaa, että yritysten olisi suunniteltava ihmisoikeuksia koskevat asianmukaisen huolellisuuden prosessinsa niin, että ne ovat riskiperusteisia ja oikeassa suhteessa niiden mahdollisiin ja todellisiin vaikutuksiin.

Koska yritykset tarvitsevat oikeusvarmuutta ja niiden on minimoitava vastuuriskit, ne saattavat joutua lyhentämään toimitusketjuja ja vetäytymään alueilta, joilla on mahdollisesti ongelmallisia ihmisoikeustilanteita. Tällä voi olla vakavia seurauksia, koska maailmankauppa kärsisi ja kehitysmaissa ja nousevan talouden maissa monet työntekijät menettäisivät työpaikkansa.

Sekä sääntelyntarkastelulautakunnan lausunnossa että ETSK:n lausunnossa aiheesta Yritysten kestävä hallinnointi (asiakokonaisuus INT/973) korostetaan, että sääntelyn ja toimintapolitiikan on oltava johdonmukaisia. Yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n ohjaavat periaatteet ja OECD:n toimintaohjeet ovat arviointiperusteita, joissa määritellään selkeästi kaikkien toimijoiden velvollisuudet ja vastuut, ja meidän on pitäydyttävä niissä.

Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston on tehtävä päätös: haluavatko ne luoda rakentavan, kumppanuuteen perustuvan, tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottavan, tulossuuntautuneen ja realistisen toimintamallin kestäviä globaaleja toimitusketjuja varten? Haluavatko ne varmistaa, että rinnakkaiset tuotteisiin liittyvät aloitteet sovitetaan paremmin yhteen? Jos näin on, tehtävää on vielä paljon. Me työnantajat voimme vakuuttaa lainsäätäjille, että olemme sitoutuneet tekemään oman osuutemme onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi. Kyseinen direktiivi liittyy jäsentemme ydinliiketoimintaan, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua.


Työnantajat-ryhmän uutiskirje luettavissa kokonaisuudessaan sivulla: https://europa.eu/!vYX7Wq