Olin todella järkyttynyt, kun saatuamme 10. marraskuuta rohkaisevia uutisia siitä, että Euroopan parlamentin ja neuvoston neuvotteluryhmät olivat päässeet yhteisymmärrykseen seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen ja elpymisrahaston lopullisista yksityiskohdista, kuulin kahden jäsenvaltion, joiden joukkoon liittyi sittemmin myös kolmas maa, päättäneen yksioikoisesti pitää koko Eurooppaa ”panttivankinaan”. Myöskään Euroopan johtajien videokonferenssi 19. marraskuuta ei tuonut tähän pattitilanteeseen ratkaisua.

Next Generation EU -paketti ja vuosien 2021–2027 monivuotinen rahoituskehys, joiden yhteisarvo on 1,85 biljoonaa euroa, ovat kipeästi tarpeen kaikkien jäsenmaiden nopean ja tehokkaan elpymisen ja kaikkien EU:n kansalaisten kannalta. Jos talousarviosta ja elpymisrahastosta ei päästä pian sopimukseen, on selvää, että edessä on yksi EU:n suurimmista institutionaalisista ja poliittisista kriiseistä. Eikä kyse todellakaan ole pelkästään poliittisesta ja institutionaalisesta kriisistä, vaan myös vallitseva taloudellinen ja sosiaalinen kriisi syvenee.

Reagoin neuvoston pattitilanteeseen antamalla asiasta lehdistötiedotteen yhdessä arvostamieni kollegojen SOC-jaoston puheenjohtajan Aurel Laurențiu Plosceanun ja perusoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta käsittelevän ETSK:n ryhmän puheenjohtajan Cristian Pîrvulescun kanssa.

Kaikista järkyttävintä on se, että kaksi jäsenvaltiota on asettunut elpymisrahaston hyväksymisessä poikkiteloin estääkseen EU:n talousarvion kytkemisen oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen. Ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat erottamaton osa demokraattista yhteiskuntaa. Näitä arvoja ei pitäisi kyseenalaistaa, ne on vahvistettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa. Nämä periaatteet eivät ole neuvoteltavissa!

Haluaisin kuitenkin tuoda esiin myös yhden myönteisen asian: EU on pitkän taipaleensa aikana osoittanut olevansa rautainen sovittelija jopa poliittisesti kiistanalaisissa ja monimutkaisissa kysymyksissä. Toivon vilpittömästi, että myös tästä umpikujasta löydetään lopulta tie ulos. Muita vaihtoehtoja en halua tässä vaiheessa edes ajatella.

Eräät politiikan ja talousalan analyytikot ovat esittäneet, että elpymisrahaston käsittelyä jatkettaisiin tiiviimmän yhteistyön menettelyä noudattaen ja rahasto irrotettaisiin monivuotisesta rahoituskehyksestä, mikäli asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen kaikkien jäsenvaltioiden kesken. Heidän mukaansa tämä olisi perussopimuksen nojalla mahdollista. Vaikka tätä voidaan mielestäni harkita viimeisenä vaihtoehtona, tavoitteena on ehdottomasti oltava kaikkien 27 jäsenvaltion välinen sopimus, jossa kunnioitetaan oikeusvaltioperiaatetta.

Aika on käymässä vähiin, ja siksi vetoan jäsenvaltioihin, erityisesti niihin, jotka tällä hetkellä estävät sopimukseen pääsyn, että ne eivät enää kauempaa veisi EU:n kansalaisilta mahdollisuutta saada kipeästi kaivattuja elpymisvaroja.