Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on kehottanut Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita omaksumaan kokonaisvaltaisen toimintatavan edistääkseen monimuotoisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa ja vauhdittaakseen poliittisia pyrkimyksiä yhä yleistyvän rasismin ja muukalaisvihan torjumiseksi Euroopassa.

Koska maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä kohtaan suunnattujen hyökkäysten ja vihapuheen määrä on kasvussa ja nykyinen pandemia kärjistää heidän kohtaamaansa rakenteellista syrjintää, EU:n on ryhdyttävä kiireellisiin lisätoimiin muun muassa edistämällä monimuotoisuuden hallintaa.

ETSK esitti ehdotuksensa aiheesta EU:n puheenjohtajavaltion Saksan pyytämässä lausunnossa Monimuotoisuuden johtaminen EU:n jäsenvaltioissa. Lausuntoa valmisteltaessa ETSK toteutti tapaustutkimuksia neljässä maassa – Suomessa, Ranskassa, Italiassa ja Puolassa – jotka edustavat Euroopan eri kolkkia. Tulokset esiteltiin lausunnossa ja sen liitteessä.

Tapaustutkimukset osoittivat, että maahanmuuttajat työskentelevät ennen kaikkea matalapalkkaisissa ja epävarmoissa töissä kaikissa neljässä maassa. Äärimmäisin tilanne oli Italiassa, ja etenkin Ranskassa mutta myös Puolassa suuntaus oli samankaltainen. Kaikissa neljässä maassa värilliset naiset kokevat eniten työpaikkasyrjintää verrattuna valkoisiin eurooppalaisiin ja samoihin etnisiin ryhmiin kuuluviin miehiin. Kaikissa neljässä maassa romanit olivat vähemmistö, joka kokee kaikista eniten väheksyntää.

Lausunnon laati ETSK:n entinen puolalaisjäsen Adam Rogalewski ja sen esitteli lokakuun täysistunnossa yleisesittelijä Carlos Trindade.

”Covid-19-kriisi kärjistää rakenteellista rasismia Euroopassa. Etniset vähemmistöt ja muuttajat eivät ainoastaan altistu muita enemmän kyseiselle taudille, vaan heillä on myös suurempi riski kohdata siihen liittyvää, taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista johtuvaa eriarvoisuutta, ja he saavat todennäköisesti vähemmän tukea”, Trindade totesi.

”Rakenteellisen rasismin torjuminen kaikissa instituutioissa edellyttää sosiaalista oikeudenmukaisuutta etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan”, Trindade korosti ja lisäsi, että ETSK on kehottanut jäsenvaltioita tehostamaan oikeudellisia ja poliittisia toimiaan rasismin ja muukalaisvihan torjumiseksi.

Lausunnossa ETSK toteaa, että asianmukaisessa monimuotoisuuden hallinnassa olisi keskityttävä maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen työskentelyn ja päivittäisen elämän kaikkiin näkökohtiin. Tähän kuuluu se, miten heitä kohdellaan työpaikalla, koulutus ja julkisten palvelujen saatavuus, sosiaaliset oikeudet ja kotoutuminen paikallisyhteisöihin. (ll)