Elintarvikehuollon kestävyys
Ruualla on keskeinen sija elämässämme, ja se on olennainen osa eurooppalaista kulttuuria. Syömämme ruoka, elintarvikkeiden tuotantotavat ja hävikin määrä vaikuttavat kuitenkin merkittävästi ihmisten terveyteen, luonnonvaroihin ja koko yhteiskuntaan:
- Yhä useammat ihmiset – erityisesti lapset – kärsivät ylipainosta ja lihavuudesta epäterveellisen ruokavalion vuoksi.
- Maataloustuottajat ja työntekijät eivät saa tuotteista oikeudenmukaista hintaa.
- Kolmannes elintarvikkeista menee hukkaan tai haaskataan elintarvikeketjun eri vaiheissa.
- Ympäristö joutuu kärsimään dramaattisista vaikutuksista, joita elintarvikkeiden tuotannolla ja kulutuksella on ilmastonmuutokseen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymiseen, ilman ja veden saastumiseen, maaperän huonontumiseen jne.
Covid-19-pandemia on herättänyt huomaamaan muutoksen tarpeen. Se on osoittanut, ettei ruuan saamista ”pellolta pöytään” voida pitää itsestäänselvyytenä ja että koko elintarvikejärjestelmän toimijat ja toiminta ovat sidoksissa toisiinsa. Kaikkialla maatalous- ja elintarvikealalla on nyt välttämättömämpää kuin koskaan huolehtia oikeudenmukaisista, resurssitehokkaista, osallistavista ja kestävistä toimitusketjuista niin kansalaisten, maataloustuottajien, työntekijöiden kuin yritystenkin hyväksi.
ETSK on jo vuosia ollut eturintamassa vaatimassa kestäväpohjaista ja kattavaa elintarvikepolitiikkaa. Tällainen yhdennetty, koko järjestelmää koskeva lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan vastata elintarvikejärjestelmiin vaikuttaviin moninaisiin ja toisiinsa kytkeytyviin haasteisiin, huolehtia taloudellisesta, ympäristöön liittyvästä ja sosiokulttuurisesta kestävyydestä, varmistaa eri politiikanalojen (maatalous, ympäristö, terveys, koulutus, kauppa, talous, teknologia jne.) linkittyminen ja johdonmukaisuus sekä edistää eri hallintotasojen yhteistyötä.
Pages
In December 2010 the Committee adopted an opinion on the cultivation of GMO's in the EU, CESE 1623/2010 (NAT/480). The opinion was of a predominantly legal character. Nevertheless, it concerns an issue which is extremely complex in nature, and on which many different opinions exist between Member States. A long series of amendments were tabled on the draft opinion both in the Section and the Plenary. Furthermore, given the fact that the file is currently at the centre of discussion between EU institutions and that a total review of the EU legislative framework for GMO's is foreseen in 2012, the Committee may have to take a position again next year.
Therefore, the requesting body is of the opinion that the issue of GMO's merits a supplementary opinion to explore the state of affairs in biotechnology and shed some light on the more technical questions of its application.
The EESC is strongly of the view that agriculture is an extremely important sector for the economic, social and regional development of the partnership countries. Meeting the objectives set will require favourable agricultural development. Investing in agriculture and developing the sector are also key conditions for reducing poverty in rural areas.