Elintarvikehuollon kestävyys

This page is also available in

Ruualla on keskeinen sija elämässämme, ja se on olennainen osa eurooppalaista kulttuuria. Syömämme ruoka, elintarvikkeiden tuotantotavat ja hävikin määrä vaikuttavat kuitenkin merkittävästi ihmisten terveyteen, luonnonvaroihin ja koko yhteiskuntaan:

  • Yhä useammat ihmiset – erityisesti lapset – kärsivät ylipainosta ja lihavuudesta epäterveellisen ruokavalion vuoksi.
  • Maataloustuottajat ja työntekijät eivät saa tuotteista oikeudenmukaista hintaa.
  • Kolmannes elintarvikkeista menee hukkaan tai haaskataan elintarvikeketjun eri vaiheissa.
  • Ympäristö joutuu kärsimään dramaattisista vaikutuksista, joita elintarvikkeiden tuotannolla ja kulutuksella on ilmastonmuutokseen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymiseen, ilman ja veden saastumiseen, maaperän huonontumiseen jne.

Covid-19-pandemia on herättänyt huomaamaan muutoksen tarpeen. Se on osoittanut, ettei ruuan saamista ”pellolta pöytään” voida pitää itsestäänselvyytenä ja että koko elintarvikejärjestelmän toimijat ja toiminta ovat sidoksissa toisiinsa. Kaikkialla maatalous- ja elintarvikealalla on nyt välttämättömämpää kuin koskaan huolehtia oikeudenmukaisista, resurssitehokkaista, osallistavista ja kestävistä toimitusketjuista niin kansalaisten, maataloustuottajien, työntekijöiden kuin yritystenkin hyväksi.

ETSK on jo vuosia ollut eturintamassa vaatimassa kestäväpohjaista ja kattavaa elintarvikepolitiikkaa. Tällainen yhdennetty, koko järjestelmää koskeva lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan vastata elintarvikejärjestelmiin vaikuttaviin moninaisiin ja toisiinsa kytkeytyviin haasteisiin, huolehtia taloudellisesta, ympäristöön liittyvästä ja sosiokulttuurisesta kestävyydestä, varmistaa eri politiikanalojen (maatalous, ympäristö, terveys, koulutus, kauppa, talous, teknologia jne.) linkittyminen ja johdonmukaisuus sekä edistää eri hallintotasojen yhteistyötä.

Displaying 1 - 9 of 9
01/12/2021
Presentation
Presentation by
Giulia Tarsitano
Organisation: 
Food policy manager, Euro Coop (European Community of Consumer Co-operatives)
Downloads: 

Presentation by Giulia Tarsitano - Towards a fair, inclusive and sustainable food supply chain

29/11/2021
Presentation
Presentation by
Aleš Kuhar
Organisation: 
Associated professor of food system economics, innovation management and consumer behaviour at the University of Ljubljana
Downloads: 

Presentation by Aleš Kuhar - What can we do to make change happen?

16/10/2012
Presentation
Speaker
Staffan Nilsson
Organisation: 
EESC

Food security concerns us all, because it is about the earth's resources, which we all share and use, and because food is vital for life. That’s why we need to ensure that everybody in the world has enough food to eat or the resources and means to grow their own food. Today, 16 October, is World Food Day. For us in the wealthy Europe it is a day to reflect and to consider what we can do to contribute to a change.

17/05/2011
Presentation
Speaker
Staffan Nilsson

Opening Speech at the session Food Market: Polish food sector vs. global raw material crisis – to survive or to win? at the III European Economic Congress in Katowice, Poland.

Downloads: 

SN.European Economic Congress