Giulia Barbucci: Ammattiliittojen ääni on ollut näinä kuukausina kuuluvampi kuin koskaan aikaisemmin

11. maaliskuuta, takaisin kotona Roomassa. Tunnelma on painostava ja hätääntynyt: Pohjois-Italiassa kuolee jo ihmisiä. Tyttäreni Ilaria on palannut kotiin opiskelukaupungistaan Milanosta, ja vanhempi tyttäreni Miriam, joka asuu ja työskentelee Barcelonassa, on hyvin huolissaan.

Illalla pääministeri Conte julistaa koko Italian karanteeniin. Maan pohjoisosien ”punaiset” alueet on jo suljettu ja niiden asukkaat eristetty.

Koulut suljetaan, jalkapalloliigan pelit ja vapaa-ajan liikuntatoiminta keskeytetään, eikä sairaaloihin päästetä vierailijoita. Julkisia tai yksityisiä liikennevälineitä ei saa käyttää, ja muu kuin välttämätön tuotantotoiminta seisautetaan.

Italiaan laskeutuu epätodellinen ilmapiiri. Hämmennystä ja pelkoa: virus näyttää leviävän hallitsemattomasti ja olevan mahdoton pysäyttää.

Kaksi kuvaa osoituksena karusta todellisuudesta: pitkä letka armeijan autoja kuljettamassa ruumiita pois Bergamon alueelta, koska sikäläisillä hautausmailla ei ole enää tilaa, ja ympäri maailmaa televisioitu, lähtemättömän vaikutuksen tekevä kuva paavi Franciscuksesta rukoilemassa autiolla Pietarinaukiolla 28. maaliskuuta.

Italian ammattiyhdistysliike ryhtyy välittömästi turvaamaan yhdessä hallituksen kanssa maan välttämätöntä tuotantotoimintaa, jota on pidettävä yllä, jotta kansalaiset saavat marketeista tarvitsemansa päivittäistavarat ja apteekeista lääkkeitä. Ammattiliitot jatkavat herkeämättä toimiaan työttömäksi jäävien tukemiseksi. Ne pyrkivät sopimaan yrittäjien kanssa etätyön käynnistämisestä ja varmistamaan, että tulojen muututtua epävarmaksi ihmisten toimeentuloa tuetaan.

Sairaaloiden tilanne on kaoottinen: vuodepaikat ovat lopussa, ja teho-osastot ovat katkeamispisteessä, kuten myös terveydenhuollon työntekijät. Sairaanhoitajat, lääkärit ja muu henkilökunta joutuvat elämään karanteenissa poissa kotoa ja tekemään työtä vuorotta valtavassa henkisessä paineessa yrittäessään auttaa kuolevia ihmisiä, joilla ei ole läheisiä lohduttamassa.

Mietimme silloin, että tätä emme tule koskaan unohtamaan. Nyt yritämme jatkaa matkaa, mutta virusta ei ole saatu talttumaan. Tautia ilmenee pieninä tai suurina esiintyminä eri EU-maissa, ja kaikki reagoivat siihen omalla tavallaan ja omanlaisine toimenpiteineen. Euroopan unionin olisi juuri nyt, kun kaikille maille annetaan mittavaa taloudellista tukea, toimittava yhtenäisesti ja koordinoitava valtioiden toimia, mutta se on edelleen hyvin vaikeaa. Tätä taistelua ei kuitenkaan voiteta yksin.

Ammattiliittojen ääni on ollut näinä kuukausina kuuluvampi kuin koskaan aikaisemmin. Ammattiyhdistysliike ei ole abstrakti käsite, vaan siinä on kyse työntekijöistä, jotka ajavat omassa maassaan oikeutettuja yhteiskunnallisen tasa-arvon, ihmisarvon ja kunnioituksen vaatimuksia. Ihmiset, jotka ovat kokeneet sairaaloiden, vanhainkotien, kauppojen, siivoustyön, liikennevälineiden ja perusluonteisia työsuojeluvelvoitteita rikkovien yritysten todellisuuden, pystyvät kertomaan, miten talous- ja yhteiskuntamallia, jonka rajat alkavat tulla vastaan ja joka uhkaa jälkipolvien tulevaisuutta, tulee muuttaa.

Juuri tätä haluaisin tyttärilleni Ilarialle, joka opiskelee Milanossa, ja Miriamille, joka on töissä Barcelonassa: heidän tarpeitaan vastaavaa maailmaa, joka on taloudellisesti, ympäristön suhteen ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla.