ETSK:n työntekijät-ryhmä

Nyt kun uusi komission jäsenten kollegio on paljastettu, emme voi olla huomaamatta, että työllisyydestä ja sosiaalisista oikeuksista vastaavan komission jäsenen virka on poistettu. Sen sijaan meillä on nyt ”ihmisistä, osaamisesta ja varautumisesta” vastaava komission jäsen. Sanan ”ihmiset” käyttäminen herättää paljon kysymyksiä. Eikö lähes kaikissa muissakin salkuissa pitäisi viime kädessä olla kyse ihmisistä? Myös sana ”varautuminen” on varsin jargonimaista ammattislangia. Se esiintyy myös yhdessä toisessa salkussa.

Ennen kaikkea kyse on kuitenkin siitä, mitä puuttuu ja mitä on jätetty pois. Sosiaalipolitiikka ja työllisyys ovat väistyneet taka-alalle kilpailukyvyn nimissä. Joidenkin muiden työnimikkeiden kryptinen ja värikäskin luonne puhuu puolestaan. Esimerkkeinä mainittakoon ”täytäntöönpano ja yksinkertaistaminen” sekä ”vauraus ja vesiresilienssi”.

Työllisyys- ja sosiaalipolitiikan salkku on ollut olemassa 1970-luvulta lähtien, mutta sen nimeksi muutettiin työllisyys ja sosiaaliset oikeudet vuonna 2019. Siihen sisältyi keskeisiä politiikkoja, kuten Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sen kauaskantoiset aloitteet. Laadukkaat työpaikat, tasa-arvo, työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu sekä työ- ja elinolot ovat edelleen peruskysymyksiä demokratian selviytymisen kannalta.

Työllisyyden sijaan meillä on nyt kuitenkin osaaminen. Ajatus siitä, että monet nykyisistä ongelmistamme johtuvat osaamisvajeesta, näyttää olevan laajalti hyväksytty joissakin piireissä. Yrityksillä on vaikeuksia löytää tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa. Eikä se ole yllätys. Aloitustason työpaikoissa vaaditaan useiden vuosien työkokemusta, eikä ole epätavallista nähdä vaatimuksia tohtorintutkinnosta, useista kielistä ja pitkästä listasta todistuksia taidoista, jotka voitaisiin oppia työssä muutamassa kuukaudessa. Tämän lisäksi tarjotut palkat kattavat usein tuskin elinkustannuksia. Tämä siis koskee pätevyyttä edellyttäviä työpaikkoja, joissa tilanne on muita työpaikkoja parempi.

Tällaisen jargonin käyttö yhdistettynä narratiiviin, jota ilmiselvästi hallitsee kilpailukyky, on erittäin huolestuttavaa – komission usein käyttämää ilmaisua mukaillen. Tämä vaikuttaisi viittaavan siihen, että hyvinvointi, laadukkaat työpaikat ja kunnolliset palkat on jo turvattu ja nyt ainoa jäljellä oleva kysymys on osaamisvajeen korjaaminen. Vajetta näyttää kuitenkin esiintyvän pääasiassa uudessa komission jäsenten kollegiossa, joka ei kykene hahmottamaan nykytilannetta, asettamaan sitä oikeaan perspektiiviin ja tarjoamaan realistisia ratkaisuja. Toivotaan, että alustavien salkkujen ja pinnan alta löytyy kuitenkin vankkoja ehdotuksia sosiaalisten ja työelämän oikeuksien, demokratian sekä ilmastonmuutoksen torjunnan vahvistamiseksi.