Kreikkaan muuttanut albaani Almir Hoxhaj puhuu nyt kreikkaa yhtä hyvin kuin äidinkieltään. Asuttuaan Kreikassa yli 30 vuotta hän tuntee olevansa osa maata, mutta sopeutuminen yhteiskuntaan, jossa sanaa ”albaani” käytetään jopa haukkumasanana, ei ole ollut helppoa. Tämä on hänen henkilökohtainen tarinansa.

Synnyin pienessä kylässä Avlonasin maakunnassa, ja asuin siellä 12-vuotiaaksi asti. Perheeni muutti Tiranaan, mutta vuonna 1997 tein vaikean ratkaisun ja päätin etsiä parempaa tulevaisuutta Kreikasta. Rajojen avaamisen jälkeen oli silloin yleistä, että albaanit pyrkivät Kreikkaan hakemaan turvaa. Maarajat oletettavasti helpottivat asiaa. Ylitin rajan jalkaisin 18 kertaa. Pelkäsin merta. Muistan jopa viimeisen viiden päivän vaellukseni Véroiaan, johon päästyäni olin uskomattoman janoinen jatkuvasta sateesta huolimatta. Kun viimein sain käteeni täyden lasin vettä, se ei riittänyt sammuttamaan janoani. Niin alkoi elämäni Kreikassa. Täysi vesilasi kädessäni.

Ensimmäisen kontaktin maahan sain, kun olin 15-vuotias ja ylitin rajan ensimmäisen kerran, salaa ystävieni kanssa. Meillä ei käynyt mielessäkään, että teimme jotain laitonta. Jos olisin voinut lentää Kreikkaan, olisin tehnyt niin. Kreikka sekä sen kieli, mytologia ja historia olivat mielestäni erityisen houkuttelevia. Kesällä tein kovasti töitä tukeakseni perhettäni. Lopullinen muuttoni Kreikkaan oli täynnä haasteita: oikeudellista epävarmuutta, rasismia ja kotoutumisongelmia. Muistan selvästi yhden tapauksen alkuajoilta. Olin maassa laittomasti, ilman vakuutusta, enkä osannut kieltä – ja hampaani lohkesi. Ainoa vaihtoehto oli poistaa se itse. Vedin sen irti peilin edessä pihdeillä, joita käytin töissä. Suuni oli täynnä verta.

Sopeutuminen kreikkalaiseen yhteiskuntaan ei ollut helppoa. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajana tunsin itseni muukalaiseksi – ikään kuin minulla olisi ollut jatkuvasti verta suussani. Olin maassa laittomasti ja pelkäsin mennä ulos kävelylle tai kahville. Koin rasismia kaikkialla, monessa muodossa. Eräs isä pelotteli pientä lastaan, että albaani söisi tämän, jos tämä ei pysyisi hiljaa. Minulta evättiin pääsy kahviloihin, klubeihin ja muihin paikkoihin, joista joissakin oli alkuaikoinani jopa kyltti ”Ei albaaneja”. He sanoivat meitä likaisiksi, koska edustimme eri uskontoa. Kreikkalaisten ja albaanien suhteet ovat nyt paremmat, vaikka stereotypioita on edelleen. Sanaa ”albaani” käytetään Kreikassa jopa haukkumasanana. Rasismia on ollut ja on vieläkin, mutta se on nyt lievempää. Ajat ovat muuttuneet. Rasismia kuitenkin esiintyy, ja sitä pahentavat taloudelliset vaikeudet ja koulutuksen puute.

Ennakkoluulot ja syrjintä ovat syvään juurtuneita ja johtavat usein äärimmäisiin poliittisiin ja sosiaalisiin toimintamalleihin, jotka yleistyvät ja ulottuvat jopa Euroopan parlamenttiin asti. Se on surullista! Tämä on edelleen todellisuutta, vaikka tilanne onkin parantunut. Nuoremmilla sukupolvilla on kuitenkin toivoa. Lapsillamme on paremmat mahdollisuudet tulla täysin hyväksytyiksi. Tämä koskee myös 12-vuotiasta tytärtäni.

Tänään työskentelen rakennusurakoitsijana ja katson taaksepäin sekavin tuntein. Kokemani sopeutumisvaikeudet ja hyväksynnän puute olivat arkipäivää. Näiden haasteiden myötä opin kuitenkin ymmärtämään elämää ja kotoutumisen merkitystä syvällisemmin.

Albania on ikuisesti osa minua. Muistan selvästi kommunistihallinnon vuodet. Se oli vainoharhaisuuden, pelon, epävarmuuden ja äärimmäisen köyhyyden aikaa. Hallinnon kaatuminen toi helpotusta mutta myös uusia ongelmia, kuten työttömyyttä ja rikollisuutta. Nuo kokemukset muokkasivat minua. Ne opettivat minut arvostamaan Kreikassa löytämääni vakautta ja vapautta.

Itse tunnen löytäneeni yhteyden Kreikkaan. Vaikka sydämeni on kotikylässäni Albaniassa, elämäni on täällä. Kreikkani on yhtä hyvää kuin äidinkieleni. Kokemukseni, kamppailuni ja saavutukseni saavat minut tuntemaan, että kuulun tähän maahan. Toivon, että ajan mittaan kreikkalaiset hyväksyvät meidät täysin ja tunnustavat panoksemme yhteiskunnassa.

Muutto toiseen maahan on täynnä haasteita mutta myös mahdollisuuksia, enkä ole Kreikassa asuvana albaanimaahanmuuttajana voinut välttyä koettelemuksilta. Tarinani on täynnä haasteita, sopeutumista ja toivoa.

Aion tulevina vuosina jatkaa elämääni Kreikassa, joka on kotini, ja uskon Albanian olevan tulevaisuudessa tasavertainen Euroopan unionin jäsen. EU on nyt koti meille kaikille.

Almir Hoxhaj on 47-vuotias. Hän asuu ja työskentelee Tripolissa, pienessä kaupungissa Peloponnesoksen niemimaalla. Hänellä on 12-vuotias tytär. Hänen suosikkikaupunkinsa on Berliini. Hän puhuu ja kirjoittaa kreikkaa sujuvasti ja on kääntänyt kreikaksi albanialaisen kirjailijan Rudi Erebaran kirjan ”The Saga of the Stars of Dawn” [Το έπος των άστρων της Αυγής]. Kirjalle myönnettiin Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto vuonna 2017, ja se kuvaa Albanian kansan tragediaa 1900-luvulla. Tarina sijoittuu edelliselle vuosisadalle, mutta totalitarismin, fasismin ja irrationalismin sisin olemus on valitettavasti edelleen ajankohtainen asia, vaikka se onkin saanut ”nykyaikaisempia” muotoja.