Stefano Palmieri
ETSK:n työntekijät-ryhmä

Enrico Lettan ja Mario Draghin raporttien välillä on huomattavaa päällekkäisyyttä, vaikka raporteissa tehdyt analyysit ja ehdotetut strategiat muutoin eroavat merkittävästi toisistaan.

Tarkastellaan esimerkiksi koheesiopolitiikkaa. Sillä on Lettan raportissa keskeinen rooli, sillä sen avulla voidaan varmistaa, että sisämarkkinoiden hyödyt jakautuvat kaikkien unionin kansalaisten ja alueiden kesken. Raportissa tuodaan myös esiin koheesiopolitiikan ja yleistä etua koskevien palvelujen välinen yhteys. Kyseiset palvelut ovat olennaisen tärkeitä, sillä ne takaavat, että eurooppalaiset voivat asua ja työskennellä itse valitsemassaan paikassa. Draghin raportissa sitä vastoin annetaan vähemmän painoarvoa koheesiopolitiikalle sekä kilpailukyvyn sosiaalisille ja alueellisille ulottuvuuksille. Raportissa käsitellään EU:n kilpailukykyä ottamatta huomioon alueellisia eroja ja annetaan ymmärtää, että alueelliset ongelmat voidaan ratkaista pelkästään EU:n yleistä kilpailukykyä parantamalla. Raportissa tunnutaan unohtavan, että monien alueiden kohdalla heikko kilpailukyky ja alueen epäedullinen asema ovat saman kolikon kaksi puolta.

Molemmissa raporteissa todetaan, että unioni ei voi enää jatkaa entiseen malliin. Tämän päivän kriisien kiireellisyys ja monimutkaisuus edellyttävät merkittävää muutosta EU:n päätöksenteossa ja siten jopa perussopimuksiin tehtäviä muutoksia. Voimmeko todella keskustella laajentumisesta ilman että käsittelemme syvemmän poliittisen yhdentymisen tarvetta? Myös mittakaavaa on muutettava. Nykyinen monivuotinen rahoituskehys on riittämätön, sillä se on ankkuroitu hieman yli 1 prosenttiin EU:n BKTL:sta ja sitä rajoittaa ”oikeudenmukaista palautumaa” korostava vanhentunut ajattelutapa. Tarvitaan NextGenerationEU-mallin innoittamaa uutta toimintatapaa. Poikkeuksellisiin haasteisiin on vastattava rohkeilla ratkaisuilla, joista esimerkkinä voidaan mainita pandemian aikana liikkeeseen lasketut yhteiset turvalliset sijoitusvälineet.

Tulevassa vuosien 2028–2034 monivuotisessa rahoituskehyksessä testataan EU:n todelliset aikeet, sillä siinä asetetaan seuraavien seitsemän vuoden painopisteet. Meneillään olevien lukuisten kriisien valossa on kohtuullista odottaa avointa keskustelua EU:n kohtaamista haasteista, sen keskeisistä tavoitteista ja Euroopan yhteisen edun mukaisista hyödykkeistä, joita se aikoo tarjota kansalaisilleen.

Harkittaessa molemmissa raporteissa suositeltua sääntelyn uudistamista on tärkeää muistaa, että EU on maailman edistynein ”sosiaalinen markkinatalous”. Tiukat taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristönormit ovat olennaisen tärkeitä tämän yhteiskuntamallin menestyksen kannalta eivätkä ne suinkaan muodosta sille esteitä. Näin ollen EU:n säädösten vertaaminen Yhdysvaltojen tai Kiinan säädöksiin on jo lähtökohtaisesti ontuvaa. Kaikessa EU:n sääntöjen yksinkertaistamisessa on aina pyrittävä suojelemaan työolot ja -ehdot, työntekijöiden turvallisuus, kuluttajien oikeudet, sosiaalinen ja taloudellinen yhteenkuuluvuus sekä kestävä kasvu.

EU:ssa on oivallettu, vaikkakin hieman jälkijunassa, että suuri markkina-alue ei enää riitä. EU:n on kehittyäkseen pyrittävä edistämään yhtenäisyyttä, myös syvempää poliittista yhdentymistä ja aidosti yhdennettyjä politiikkoja talouden, teollisuuden, kaupan, ulkoasioiden ja puolustuksen aloilla. Tulevat kuukaudet tulevat olemaan ratkaisevia Euroopan tulevaisuuden muovaamisen kannalta.