Kirjoittaja: Andrei Hnjot

Valko-Venäjällä pidätetyksi joutumiseen riittää väärän ammatin valitseminen. Sellaisen kohtalokkaan virheen vuoksi voi joutua pidätetyksi jopa Euroopan ytimessä, esimerkiksi Serbiassa. Ja Interpolin kaltainen arvostettu kansainvälinen järjestö vielä helpottaa sitä. Sanoissani on katkeraa sarkasmia ja katkeraa totuutta, mutta en liioittele. Nimeni on Andrei Hnjot. Olen valkovenäläinen elokuvantekijä, toimittaja ja entinen poliittinen vanki. Tämä on minun tarinani.

Päätin ryhtyä toimittajaksi vuonna 1999. Televisio ja radio olivat intohimoni, unelmani ja harrastukseni. Olisiko 17-vuotias voinut kuvitella, että hänen kotimaassaan riippumaton journalismi leimattaisiin ääriliikehdinnäksi ja kaikki tiedotusvälineet supistettaisiin propagandan äänitorveksi? Ei, kukaan meistä ei odottanut sellaista tapahtuvan 2000-luvun Euroopassa. Juuri tämä on nyt kuitenkin tilanne itsevaltaisella Valko-Venäjällä: maassa ei ole yhtään riippumatonta tiedotusvälinettä. Kaikki mediarakenteet ovat valtion omistuksessa. Toimituspolitiikka on valtion tiukassa määräysvallassa, ja se on hyvin yksinkertaista: Lukašenkan itse itselleen julistamaa valtaa ylistetään, ja kaikkia, jotka uskaltavat arvostella sitä rakentavallakin tavalla, kutsutaan kommunistimenneisyydestä lainatulla määreellä ”kansanvihollisiksi”.

Nuori ja naiivi vastavalmistunut toimittaja yritti siis löytää paikkansa työelämässä 2000-luvun puolivälissä. Sain opintojeni aikana ja niiden jälkeen paljon käytännön kokemusta televisiosta ja radiosta ja tiesin tarkalleen, mitä halusin. Mahdollisuuksien ikkuna sulkeutui kuitenkin nopeasti: yksityiset radioasemat suljettiin tai valtio otti ne haltuunsa, eivätkä riippumattomat televisioasemat pystyneet edes saamaan itselleen lähetystaajuutta. Vaihtoehtoja oli vähän: oli joko lähdettävä mukaan propagandaan tai vältettävä arkaluonteisia asioita ja tyydyttävä hampaattomaan viihteeseen. Journalismi selvisi Valko-Venäjällä vain muutaman sanomalehden ja riippumattoman verkkoportaalin ansiosta. Monet toimittajat jättivät ammatin, monet puolestaan joutuivat sortotoimien kohteeksi. Valko-Venäjän tiedotusministeriö antoi tiedotusvälineille säännöllisesti varoituksia, ja lupien peruuttamiseen riitti pelkästään kolme varoitusta. Valko-Venäjän journalistiliiton mukaan sanomalehtien määrä väheni 21 prosenttia vuosina 2020–2024. Valko-Venäjän markkinoille jäi vain harmittomia julkaisuja, kuten sisustuslehtiä, vitsikirjoja ja ristisanavihkoja. Viranomaiset joko lopettivat kaikki riippumattomat yhteiskuntapoliittiset julkaisut tai ne päättivät olla ilmestymättä painettuna, koska niiden toiminnasta oli tullut mahdotonta.

Onneksi löysin itselleni kompromissiratkaisun: siirryin julkisesti ohjaamiseen ja luovaan työhön, jossa saavutin suurta menestystä. Samalla jatkoin toimittajantyötäni vapaaehtoisena paljastamatta nimeäni, jotten joutuisi sortotoimien kohteeksi. Tämä osoittautui tehokkaaksi taktiikaksi. Kaiken kokemukseni ja ammatillisten yhteyksieni ansiosta pystyin tarjoamaan riippumattomille tiedotusvälineille tuoretta videokuvaa vuodesta 2020 alkaen. Pääsin myös mukaan kansalaistoimintaan ja poliittiseen aktivismiin: kuulun ihmisoikeuksia ajavan kansalaisliikkeen ”Valko-Venäjän urheilijoiden vapaa yhdistys SOS.BY” perustajiin. Minua ei mielestäni voida syyttää puolueellisuudesta ja sekaantumisesta, koska valitsin maani kansan puolen. Diktatuurilla ei ole mitään tekemistä puolueettomuuden kanssa, aivan kuten propagandalla ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa.

Valko-Venäjä sijoittui vuoden 2021 lehdistönvapausindeksissä 158. sijalle 180:stä. Sen sijoitus laski viisi sijaa vuodesta 2020. ”Valko-Venäjä on Euroopan vaarallisin maa media-alan työntekijöille”, varoittaa kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Toimittajat ilman rajoja.

Valkovenäläisten valinnat protestivuonna 2020 ovat huomion arvioisia: internet ja sosiaalinen media olivat tärkeimmät uutislähteet 60 prosentille vastaajista, televisio vain 11 prosentille vastaajista, painettu media seitsemälle prosentille ja radio viidelle prosentille. Tämän tajuttuaan diktatuurihallinto aloitti ankarat ja tinkimättömät toimet. Tärkein keksintö on ollut niin sanottujen ääriliikkeiden torjunnan käyttäminen sensuurin ja vainon perustana. Viranomaiset estävät pääsyn ulkomailta toimintaansa jatkavien tiedotusvälineiden sisältöihin, ja niiden kanssa tehtävää yhteistyötä pidetään ääriliikehdintänä.

Vuoden 2023 lopussa Valko-Venäjällä oli vankilassa 32 toimittajaa. Säilöönottokeskuksissa toimittajia on painostettu ja kohdeltu epäinhimillisesti. Ihmisoikeusaktivistien mukaan Radio Libertyn bloggaaja ja toimittaja Ihar Losik ryhtyi pitkään nälkälakkoon vankisiirtolassa ja viilteli sitten käsiään ja kaulaansa. Hänet tuomittiin 15 vuoden vankeuteen. Rikossyytteet kaikenlaisesta yhteistyöstä riippumattomien tiedotusvälineiden kanssa ovat lisääntyneet. Kansalaisyhteiskunnan edustajien lisäksi nykyään on alettu vainota tavallisiakin kansalaisia, jotka kommentoivat yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia toimittajille.

Valko-Venäjän hallitus julisti henkilökohtaisen Instagram-tilini ”ääriainekseksi” 31. lokakuuta 2024. Tämä tarkoittaa sitä, että minun lisäkseni kaikki seuraajani Valko-Venäjällä asetetaan syytteeseen tilini tilaamisesta. Diktatuuri on julistanut Valko-Venäjällä yli 5 000 verkkotiliä ”ääriainekseksi”. Mikään muu Euroopan maa ei varmaankaan voi ylpeillä näin vaikuttavilla tilastoilla! Kiinnitetäänkö meidän, valkovenäläisten, mielestä Valko-Venäjän journalismin ongelmaan tarpeeksi huomiota? Sanon suoraan, että ei, tätä ongelmaa ei huomioida tarpeeksi. Sen lisäksi, että Valko-Venäjältä hävitetään itse journalismin idea, journalismin ammattilaisia myös tuhotaan fyysisesti.

Diktatuuri pyrkii vainoamaan toimittajia ja aktivisteja myös Valko-Venäjän ulkopuolella. Minä olen elävä esimerkki tällaisesta vainosta. Hallinto on oppinut käyttämään demokraattisia instituutioita hyväkseen hirvittävien tavoitteidensa saavuttamisessa. Toimittajia, aktivisteja, bloggaajia ja poliittisesti aktiivisia kansalaisia on asetettu syytteeseen verorikoksista, pääasiassa aiemmin maksamatta jääneiden verojen vuoksi. Tämä on osoittautunut täydelliseksi savuverhoksi vainon taustalla olevien poliittisten motiivien piilottamiseksi. Ihmisoikeusaktivisti ja Nobelin palkinnon saaja Ales Bjaljatski on vangittuna taloussyytteiden vuoksi. Riippumattoman tiedotusvälineen ”TUT.BY” (jonka hallitus vuonna 2020 tuhosi) päätoimittaja ja hänen kollegansa ovat telkien takana saman taloutta koskevan pykälän vuoksi. Interpol hyväksyi saman talousrikospykälän minun etsintääni varten. Interpolilta meni lähes kahdeksan kuukautta siihen, että se teki sisäisen tutkimuksen, jossa saatiin selville, että minun etsinnässäni rikottiin sen perussäännön 2 ja 3 artiklaa. Minut kuitenkin pidätettiin ja minua pidettiin vangittuna Belgradin keskusvankilassa seitsemän kuukautta ja kuusi päivää. Vietin viisi kuukautta kotiarestissa ankarin rajoituksin. Serbian korkein oikeus päätti kahdesti luovuttaa minut itsevaltaiselle Valko-Venäjälle. Kahdesti asianajajani ja minä onnistuimme saamaan muutoksen tähän päätökseen. Minulta vietiin yhteensä yksi vuosi elämästäni sekä fyysinen ja psyykkinen terveyteni. Kaikki vain siksi, että valitsin väärän ammatin väärässä maassa. Vain siksi, että minulla oli mielipide ja ilmaisin sen aktiivisen kansalaistoiminnan kautta.

Onneksi onnistuin voittamaan – muuten ette lukisi näitä sanoja. Toimittajien, poliitikkojen, kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen uskomattoman solidaarisuuden ansiosta pääsin lähtemään Serbiasta ja turvaan Berliiniin. Tarinani ei kuitenkaan ole ohi. Minulla on edessäni vielä pitkä toipumisprosessi ja taistelu. Tiedän, että olen valinnut oikean ammatin, vaikka jotkut pitävätkin sitä ääriliikehdintänä. Tiedän, että riippumaton journalismi on olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Sellaisen, jonka valkovenäläiset haluavat rakentaa. Ja odotamme, ettemme jää yksin tässä tärkeässä työssä.