Martin Siecker: Elämä voi olla valoisampaa

Kaikki on uutta, tämä on ensimmäinen pandemia, jonka koen itse. Internetistä löysin luettelon kymmenestä historian pahimmasta pandemiasta ja näin, että Euroopan viimeisin pandemia ennen covid-19-pandemiaa oli vuoden 1920 espanjantauti. Saatan olla vanha, mutta en ihan niin vanha.

Kumppanini on riskiryhmässä alhaisen vastustuskyvyn takia, ja jos hän saa tartunnan, häntä uhkaa vaarallinen krooninen hengityselinten sairaus. Olemme siis hyvin varovaisia kontakteissa muihin ihmisiin. Tämä on meille molemmille uusi kokemus. Kumppanini on oma-aloitteisesti enemmän tai vähemmän eristyksessä välttääkseen tartuntaa. Ja minun on huolehdittava asioista, joista hän on huolehtinut aiemmin, kuten ostosten tekemisestä. Ennen kriisiä roolinani oli työntää ostoskärryjä hänen perässään, kun hän täytti kärryjä. Nyt asia on toisin.

Kärryjä on helppo työntää: seuraan vain perässä ja mietin maailman parantamista sillä välin kun hän täyttää kärryjä. Nyt kun minun on täytettävä kärryt itse, olen kauhuissani jokaisen hyllyn edessä joutuessani valitsemaan valtavasta valikoimasta. Kauppalapussa lukee ”kahvia”, ja hyllyssä on kymmeniä eri merkkejä, jotka kaikki näyttävät samalta. Ja mitä wc-paperia tarvitsemme – yksi-, kaksi-, kolme- vai nelikerroksista? Vaimoni tietää, mitä tuotteita hän haluaa ja missä ne ovat. Ostokset hoituvat minuuteissa. Minulle kaupat ovat labyrintteja: vain olutosastolla minulla ei ole valinnan vaikeuksia, kaikkeen muuhun menee tunteja. Valinnan vaikeus tekee minut hulluksi.

Olin yllättynyt alankomaalaisten ensireaktiosta pandemian alkaessa. Reaktio oli yksimielinen ja solidaarinen. Valitettavasti pienen, tiiviin ja nolosti käyttäytyvän ihmisryhmän taistelukestävyys oli varsin lyhyt, ja jo muutamissa viikoissa heidän solidaarisuutensa mureni. Ihmiset eivät enää noudattaneet sääntöjä ja syyttivät hallitusta perusoikeuksiensa polkemisesta ja vapauksiensa rajoittamisesta. Puolustaakseen luovuttamatonta oikeuttaan juhlia he haastoivat silkkaa hulluuttaan valtion oikeuteen.

Kaikeksi onneksi elämme Euroopassa, missä (suurimmassa osassa jäsenvaltioita) demokratia ja oikeusvaltioperiaate on taattu ja terveydenhuolto on suhteellisen hyvää maailman muihin alueisiin verrattuna. Kun tarkastellaan vaikutuksia eri sukupolviin, on selvää, että nuoret kärsivät viruksesta eniten juuri ikänsä takia. 19-vuotiaana on tarkoitus seurustella, tutkia seksuaalisuuttaan ja kokea se, mitä rakkaudeksi kutsutaan. Pandemian aikaan jopa viaton halaus on tabu. Tällaiset asiat lisäävät epävarmuutta, ja nuoret ovat eksyksissä tyydyttämättömien halujensa kanssa.

Keskeisenä kysymyksenä on, mitä tapahtuu taloudelle. Kun pandemia on saatu kuriin, käynnistetäänkö talous uudelleen niin, että jatketaan kuten ennenkin? Vai otetaanko tilaisuudesta vaari ja siirrytään kannibaalisten monopolien hallitsemasta järjestelmästä osallistavaan malliin, jossa toteutetaan kestäväpohjaisia, pienimuotoisia hankkeita rauhanomaisesti vastuullisten isojen yritysten rinnalla? Valinta sen välillä, jatketaanko aiempaan tapaan vai lakataanko olemasta sopuleita, määrittää tulevaisuuttamme: säilymmekö hengissä vai olemmeko itsetuhon partaalla ja kuolemme sukupuuttoon.

Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa meditoinnin, pohdintojen ja – tarvittaessa – katumusharjoitusten parissa.