European Economic
and Social Committee
Social housing in the EU - decent, sustainable and affordable
Sosiaalinen asuntotarjonta EU:ssa – kunnollista, kestäväpohjaista ja kohtuuhintaista
Keskeiset kohdat
ETSK
- katsoo, että asuntomarkkinoiden toiminnassa on puutteita. Tilanteen korjaamiseksi on parannettava esimerkiksi sellaisia perusedellytyksiä kuin tiedonsaantia, koordinointia, hyväksymismenettelyjä ja maankäytön suunnitteluun sovellettavia sääntöjä, vahvistettava oikeus asuntoon perusoikeudeksi, huolehdittava riittävästä rahoituksesta, pantava täytäntöön asunto ensin ‑periaate asunnottomien auttamiseksi ja kiinnitettävä enemmän huomiota nuorten tarpeisiin sekä kestävyyteen.
- suhtautuu myönteisesti uuden, asumisasioista vastaavan komission jäsenen nimittämiseen. Hänellä olisi oltava tukenaan asiantuntijaryhmä, johon kuuluu myös ETSK:n ja Euroopan alueiden komitean edustajia. Lisäksi ETSK pyytää päästä osallistumaan Euroopan parlamenttiin perustettavan asumisasioita käsittelevän erityisvaliokunnan työhön joko tarkkailijana tai neuvonantajana.
- kehottaa komissiota tunnustamaan sosiaalisen asuntotarjonnan olennaiseksi ja lupaavaksi aktiivisen asuntopolitiikan välineeksi. Kaikille kuuluva perusoikeus kohtuuhintaiseen, esteettömään ja kunnolliseen asuntoon olisi keskipitkällä aikavälillä kirjattava EU:n primaarilainsäädäntöön. Nykyisestä ajattelutavasta, jonka mukaan asuntopolitiikan pitäisi rajoittua vain kaikkein pienituloisimmille kotitalouksille suunnattuun ohjelmaan, olisi luovuttava, ja valtiontukilainsäädäntöä olisi mukautettava tämän mukaisesti, yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin sovellettavan sääntelyjärjestelmän pohjalta. Lisäksi kansallisiin uudistusohjelmiin sekä vakaus- ja lähentymisohjelmiin olisi sisällytettävä asumisasioita koskevia indikaattoreita.
- suhtautuu myönteisesti suunnitteilla olevaan kohtuuhintaisia ja kestäviä asuntoja koskevaan yleiseurooppalaiseen investointijärjestelyyn. Voittoa tavoittelemattomien rakennuttajien ja osuuskuntien sekä paikallisviranomaisten olisi voitava saada järjestelyn kautta tai suoraan Euroopan investointipankilta pitkäaikaisia korottomia lainoja.
- kehottaa komissiota tukemaan jäsenvaltioita antamalla niille tarvittaessa suosituksia vuokrien hallitsemattoman nousun suitsimiseen tarkoitettujen välineiden käyttöön ottamiseksi. Välineistöön voisivat kuulua esimerkiksi lakisääteiset vuokrakatot, tyhjillään pidettäville asunnoille asetettava vero, verokannustimet tyhjien asuntojen kunnostamiseksi vuokrausta varten, sosiaalisen asuntotarjonnan lisääminen ja lyhytaikaista majoitusvuokrausta koskevien lupien rajoitukset.
- kehottaa laatimaan toimintasuunnitelman, jossa keskitytään siihen, miten voidaan parantaa erityisesti nuorten mahdollisuuksia saada kohtuuhintaisia asuntoja.
Downloads
-
TEN/841 _Record of proceedings