EU:n ja Serbian neuvoa-antavan sekakomitean kokous pidettiin Brysselissä 10. maaliskuuta merkillisissä ja painostavissa tunnelmissa. Kokouksen jälkeen kaikki kiirehtivät kotimatkalle. Palatessani kotiin tajusin, että Eurooppa on suurten mullistusten edessä, ja tuntui siltä, että tämä oli viimeinen lentoni pitkään aikaan. Unkarilaisten mielen täytti tuolloin lähinnä epävarmuus ja epäusko. Tilanteen vakavuus valkeni monille, kun hallitus ilmoitti, että 15. maaliskuuta vietettävän Unkarin kansallispäivän juhlallisuudet on peruttu.

Kuten useat Euroopan maat, Unkari sulki rajansa ja otti käyttöön erilaisia rajoitustoimenpiteitä. Opetus siirtyi verkkoon, kaikki kynnelle kykenevät tekivät etätöitä, ja kaduille ja tavallisesti vilkkaille paikoille laskeutui hiljaisuus. Poikkeustila julistettiin nopeasti, mutta maa ei sulkeutunut kokonaan. Julkiset paikat eivät autioituneet täysin, eikä ihmisiä kielletty ehdottomasti poistumasta kotoaan. Esimerkiksi kotikulmieni jäätelöbaari pysyi avoinna koko ajan – lasteni suureksi iloksi.

Miten tarpeellisia nämä lohdukkeet olivatkaan pikku sankareillemme karanteenin aikana! Lapset auttoivat omalla tavallaan ja omien kykyjensä rajoissa suojelemaan perhettämme tehokkaasti. He leikkivät kiltisti neljän seinän sisällä, luopuivat syntymäpäiväjuhlien viettämisestä ja istuivat tuntikausia ruudun ääressä (ennen aina jankutimme heille siitä, että muutakin voisi tehdä). Lasten lisäksi myös ikäihmiset joutuivat elämään pitkälti eristyksissä. Monissa paikoissa kunnat ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot järjestivät apua niille ihmisille, jotka eivät voineet poistua kotoaan. Usein tämä tehtävä jäi kuitenkin perheenjäsenten harteille.

Itse opin viime viikoista sen, että perheellä ja suvulla on suuri merkitys tämänkaltaisissa kriisitilanteissa. Näimme selvästi, että perheet pystyvät parantamaan yhteiskunnan vastustuskykyä, mutta tajusimme myös, miten haavoittuvia ja miten suuressa avun tarpeessa ne ovat. Kansalaisyhteiskunnan organisaatioilla on tässä oleellinen rooli. Omassa yhdistyksessäni teimme lisäksi sen kiinnostavan havainnon, että käytännön tuen (avustukset, kuljetus- ja kouluapu) lisäksi tarvittiin myös tukea mielenterveyden ylläpitämiseksi.