European Economic
and Social Committee
Alituiset muutokset vaarantavat Euroopan laajuisen liikenneverkon valmiiksi saattamisen
Alituiset muutokset EU:n jäsenvaltioiden sisäisissä poliittisissa painopisteissä ovat perustavanlaatuinen este Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) hankkeiden oikea-aikaiselle toteuttamiselle, mikä herättää epäilyksiä siitä, onko ydinverkko mahdollista saattaa valmiiksi vuoteen 2030 mennessä. Tämä varoitus esitetään Alberto Mazzolan aiheesta ”Euroopan laajuista liikenneverkkoa (TEN-T) koskevien suuntaviivojen (2013–2020) arviointi” laatimassa tiedonannossa, joka annettiin ETSK:n heinäkuun täysistunnossa.
TEN-T-hankkeiden valmiiksi saattamisen suurimpia esteitä ovat paitsi kansallisiin poliittisiin painopisteisiin tehdyt muutokset, jotka vaikuttavat erityisesti hankkeisiin, joilla on rajatylittävää merkitystä, mutta esteenä on myös kansalaisten ja muiden sidosryhmien vastustus. Tämä osoittaa, että TEN-T-politiikkaan liittyy merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä, joissa kansalaisyhteiskunnan tarpeet on otettava huomioon, sillä vain jos kansalaisyhteiskunnan organisaatiot kutsutaan mukaan toimintaan ja niitä kuullaan varhaisessa vaiheessa, voidaan toteuttaa asianmukaisia jatkotoimia ja poistaa hankkeen toteuttamisen esteet.
Täysistunnossa käydyssä keskustelussa Mazzola sanoi, että ”komitea yhtyy sidosryhmien epäilyihin siitä, saadaanko ydinverkko valmiiksi vuoteen 2030 mennessä, mutta pitää tätä tavoitetta tärkeänä jäsenvaltioiden kannustamiseksi tehostamaan toimiaan ja uskoo, että useat merkittävät rajatylittävät hankkeet voitaisiin saada päätökseen kyseiseen ajankohtaan mennessä. Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen liikennekäytävien ja hankkeiden kehittämiseen ja seurantaan on olennaisen tärkeää, jotta on mahdollista varmistaa, että hankkeet toteutetaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Kun tästä on huolehdittu varhaisessa vaiheessa kattavia tiedotuskampanjoita järjestäen, hankkeet etenevät varsin hyvin, ja kun taas tämä seikka on laiminlyöty, osa väestöstä vastustaa hankkeita voimakkaasti.” (mp)