European Economic
and Social Committee
Nuorten pitäisi saada samaa palkkaa, myös samaa vähimmäispalkkaa, ja samat sosiaaliturvaetuudet kuin muidenkin työntekijöiden. Näin ei vielä ole kaikissa jäsenvaltioissa.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) katsoo, että EU:n ja jäsenvaltioiden olisi lopetettava nuoriin kohdistuvat syrjivät käytännöt, kuten nuorten alemmat vähimmäispalkat ja palkattomat harjoittelut. Nuorten on myös päästävä suoraan osallistumaan politiikan ja erityisesti heihin vaikuttavien toimintapolitiikkojen suunnitteluun.
ETSK esitti nämä vaatimukset kahdessa lausunnossa, jotka hyväksyttiin täysistunnossa 15. kesäkuuta. Euroopan parlamentti hyväksyi samaan aikaan laadukkaita harjoittelupaikkoja käsittelevän mietinnön, jossa komissiota pyydetään esittämään direktiiviä, jolla kielletään pitkään kestävät palkattomat harjoittelut.
”Liian monille nuorille maksetaan alempaa vähimmäispalkkaa tai he eivät saa lainkaan palkkaa harjoittelustaan, jolloin he saavat työmarkkinoista kielteisen kokemuksen. Tältä tosiasialta ei voida enää sulkea silmiä jäsenvaltioissa”, totesi lausunnon Nuorten yhdenvertainen kohtelu työmarkkinoilla esittelijä Michael McLoughlin.
”Nuorilla on oikeus tulla kuulluiksi ja toimia”, sanoi Nicoletta Merlo, EU:n neuvoston tulevan puheenjohtajavaltion Espanjan pyynnöstä laaditun lausunnon ”Nuorisoalan yhteistyö” esittelijä. Espanja haluaisi puhaltaa uutta tuulta EU:n nuorisoagendaan.
”Nuorten osallistumista on kannustettava julkisen politiikan suunnittelun, täytäntöönpanon ja jatkotoimien kaikissa vaiheissa, ja on korostettava nuorisojärjestöjen tärkeää roolia ja otettava huomioon uudet epämuodolliset tavat, joilla nuoret kokoontuvat, tekevät yhteistyötä ja käyvät vuoropuhelua”, Merlo totesi.
ETSK katsoo, että nuorilla pitää olla oikeus samoihin työehtoihin ja työhön liittyviin etuuksiin, sosiaaliturvaan ja toimeentulotukeen kuin muillakin työntekijöillä. Heille kuuluisi samansuuruinen vähimmäispalkka kuin muillekin työntekijöille, jos noudatetaan periaatetta, jonka mukaan samasta työstä maksetaan sama palkka. Tämä ei tällä hetkellä toteudu kaikissa maissa, vaan muutamissa maissa sovelletaan erillistä, alempaa nuorten vähimmäispalkkaa, vaikka nuorista joka neljäs kuuluu vähimmäispalkan saajiin ja muussa työväestössä tämä osuus on yksi kymmenestä.
ETSK:n uusi puheenjohtaja Oliver Röpke pitää erittäin tärkeänä nuorten kanssa käytävän vuoropuhelun lisäämistä ja heidän osallistamistaan poliittiseen päätöksentekoon.
Täysistunnossa käydyssä keskustelussa nuorisojärjestöjen kanssa Röpke totesi, että ETSK on sitoutunut ”osallistavampaan toimintamalliin, jossa nuorilla on keskeinen asema työskentelyprosessissa. Toimikauteni yhtenä poliittisena painopisteenä on ETSK:n ovien avaaminen nuorille, enkä aio pysähtyä EU:n rajoille, vaan haluan kutsua mukaan myös ehdokasmaiden nuorisojärjestöt.”
Keskusteluun osallistui edustajia Euroopan nuorisofoorumista, Generation Climate Europe -koalitiosta ja ReDI School of Digital Integration -organisaatiosta. (ll)