Työskentelen Ruotsin maataloustuottajain keskusliitossa (LRF), ja pandemian alussa meillä oli kädet täynnä työtä elintarvikehuollon varmistamiseksi.

Maataloustuottajain keskusliitolla on tukisuunnitelma apua tarvitsevia maataloustuottajia varten. Jos maataloustuottaja sairastuu, tietyt ryhmät voivat auttaa huolehtimaan eläimistä tai hoitaa muita käytännön asioita sairauden aikana. Järjestelmä luotiin pikaisesti maaliskuussa.

Keskusliitto on myös auttanut tuomaan yhteen työnhakijoita ja työvoimaa etsiviä maataloustuottajia. Yhtenä esimerkkinä monista eräs vihannesten tuottaja tarjosi työtä läheisen suljetun hotellin henkilökunnalle. Tämänkaltaisten aloitteiden ja sen seikan ansiosta, että monet muista maista tulevat kausityöntekijät ovat kyenneet matkustamaan Ruotsiin, työvoimapulasta alussa kärsineillä maa- ja metsätalousaloilla on nyt lähestulkoon kaikki tarvittava työvoima.

Monet maatalousyritykset ja ennen kaikkea vihannesten tuottajat ovat tänä vuonna joutuneet vaihtamaan tuotantolajikkeitaan, ja metsätalousyritysten on ollut pakko lykätä tiettyjä töitään. Yleisesti ottaen maatalousala (myös puutarhatalous) vaikuttavat kärsineen Ruotsissa vähemmän moniin muihin Euroopan maihin nähden.

Maataloustuottajain keskusliitto on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että solidaarisuus on ulotettava maatalousalaa laajemmalle. Konkreettisena esimerkkinä mainittakoon, että lahjoitimme Tukholman toimistomme projektoreista muovikalvoja, joista tehtiin suojavisiirejä terveydenhuoltoalan työntekijöille.

Henkilökohtaisesti olen ollut erittäin onnekas, sillä ketään lähipiiristäni ei ole sairastunut covid-19-tautiin.

Voin tehdä työtä kotoa käsin yhtä hyvin kuin toimistossa. Asuinrakennuksessani kuulen joskus naapurien riitelevän, ja se saa minut ajattelemaan niitä, jotka ovat sulkutoimien aikana vähemmän onnekkaita – ihmiset ovat menettäneet työnsä, lapset eivät ole olleet koulussa eivätkä saaneet koululounasta pitkään aikaan ja perheitä asuu pienissä asunnoissa, joissa on tuskin tilaa työskennellä tai tehdä läksyjä.

Kaipaan kuitenkin perhettäni ja etenkin vanhempiani, jotka ovat jo iäkkäitä. Kaipaan tavallisia asioita, kuten monien ihmisten tapaamista samaan aikaan. Ja totta kai kaipaan työpaikkaani ja kollegoitani.

Kaikesta surusta ja kaikista menetyksistä ja keskeytyksistä huolimatta uskon, että voimme oppia jotain covid-19-kriisistä. Ennen kaikkea se opettaa meitä kestämään epävarmuutta. Olemme tottuneet suunnittelemaan elämäämme, mutta pandemia on pakottanut meidät etenkin alussa muuttamaan tapojamme. Meillä on nyt uusia tottumuksia, mutta emme tiedä, miten kauan epävarmuutta jatkuu.

Kun tämä kaikki on ohi, haluan ensimmäiseksi tavata vanhempani ja appivanhempani. Olen nähnyt vanhempani puistopiknikillä välimatkan päästä, mutta odotan voivani viettää aikaa heidän kanssaan arjessa samalla tavoin kuin vanhoina hyvinä aikoina.