European Economic
and Social Committee
”Minua on koko elämäni kiehtonut ero sen välillä, miltä asiat näyttävät ja mitä ne todellisuudessa ovat. Asiat eivät koskaan ole aivan sitä miltä ne näyttävät”, sanoo Norman Davies.
ETSK-info: Eurooppa on tienristeyksessä ja valmistelee Euroopan tulevaisuuskonferenssia. Pandemiakriisin kanssa samaan aikaan tapahtuneet muutokset ovat paljastaneet keskipakoisvoimia, erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa, jotka saattavat uhata Euroopan yhdentymistä. Mitä ajattelette tästä?
N.D.: Historioitsijana minun täytyy aivan aluksi todeta, että olemme aina tienristeyksessä. Jokin on aina muuttumassa, ja eri suuntaan kuin odotamme. Viimeisten viiden vuoden aikana Länsi-Euroopassa tapahtuneista muutoksista suurin oli Yhdistyneen kuningaskunnan ero unionista. Minun nähdäkseni Yhdistynyt kuningaskunta on hajoamassa. Luulen, että sitä ei pian enää ole, ja sen tilalle tulee jotain muuta. Keski-Euroopassa tuli yllätyksenä, että niin suuri osa väestöstä oli tyytymätön vuoden 1989 jälkeisiin muutoksiin, eikä tälle tyytymättömyydelle tietenkään ollut nimeä. Emme olleet vielä silloin kuulleet populismista. Emme myöskään tajunneet, että Puolassa käynnistynyt tapahtumaketju toistuisi muissa maissa. Tuolloin ei ollut presidentti Trumpia eikä brexitin vaaraa. Nyt näemme, että olimme väärässä. Nämä populistiset suuntaukset ovat toistuneet samankaltaisina monissa maissa. Koko Euroopan unioni ja kansainvälinen vakaus ylipäätään ovat tällä hetkellä vakavasti uhattuina.
EU:n sisäiset keskipakoisvoimat, jotka kiistatta ovat olemassa, eivät keskity vain Unkarin ja Puolan ympärille, vaan niitä ilmenee myös euroalueen sydämessä: ne työntävät Pohjois-Euroopan rikkaampia maita etäämmäs Etelä-Euroopan heikommista talouksista.
ETSK-info: Nyt puhutaan Euroopan tulevaisuuskonferenssista. Mihin EU:n työskentelyssä pitäisi mielestänne erityisesti keskittyä?
N.D.: Tärkein on yhteistyökulttuuri, joka on vastakohta aiemmalle itsekkäälle ajattelulle, jota yksittäiset valtiot ovat voineet noudattaa ja joka oli aikanaan sääntö: ranskalaiset kutsuivat sitä ”pyhäksi egoismiksi”. Toinen maailmansota osoitti, että oikeus itsekkyyteen ja omien kansallisten etujen ajamiseen muista piittaamatta oli (ja on edelleen) tuhoisaa kaikille. Yhteistyökulttuuri kansallisen egoismin vastakohtana on ollut Euroopan yhteisön arvokkain saavutus. Vaikuttaa ilmeiseltä, että tietyt hallitukset ja ryhmittymät haluavat palata omien kansallisten etujen ajamiseen. Olen syvästi vakuuttunut siitä, että ne ovat väärässä. Niin kuin vanha englantilainen sanonta kuuluu: jos emme pidä yhtä, meille kaikille käy huonosti erikseen ("if we don't hang together, we'll all hang separately”). Muutoin EU-hankkeen ja pitkän rauhan jakson jatkuminen on vaarassa.
ETSK-info: Presidentti François Mitterrand ja liittokansleri Helmut Kohl ovat kaksi tunnettua historian kulkuun merkittävästi vaikuttanutta poliitikkoa. Uskotteko, että nyt olisi muutama sellainen valtio, jotka voisivat johtaa kansallisen egoismin vastaista rintamaa? Kuka voisi johtaa EU:ta?
N.D.: En usko. Mielestäni EU:n johtaminen on ollut heikkoa, kuten pandemian aikana on nähty. Tilanne ei ole ollut hallussa Euroopassa. Ranskan ja Saksan johtajuus oli olennaisen tärkeää EU-hankkeen alussa 50 vuotta sitten. Kuuden valtion Euroopassa Ranska ja Saksa olivat ylivoimaisesti suurimmat jäsenet – haluamatta loukata Italiaa –, ja oli luonnollista, että Ranska ja Saksa, jotka johtivat sodanjälkeistä sovintoprosessia, antoivat alkusysäyksen yhdentymishankkeelle. Näin ei kuitenkaan enää ole. Jäseniä on 27, ja yhteenkuuluvuutta pitäisi olla enemmän. Toivottavasti johtajia nousee muualtakin eikä vain Ranska-Saksa-akselilta. Sille olisi hyviä perusteita.
Ranska on yksi populismin eniten uhkaamista valtioista. Marine Le Pen kerää joukkojaan, eikä Emmanuel Macron ole poliittisesti kovin vahva. On epätodennäköistä, että Ranska voisi ottaa johtoaseman. Myös Saksa on sekavassa tilanteessa Angela Merkelin lähdön vuoksi. Euroopan on löydettävä tehokkaita johtajia muualta hyvin pian, tai tulevaisuutemme alkaa muistuttaa enemmän tv-väittelyä kuin toimintaohjelmaa.
ETSK-info: Mitä mieltä olette kansalaisyhteiskunnan roolista Euroopan tulevaisuudesta käytävässä keskustelussa? Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti avasivat 19. huhtikuuta 2021 kansalaisfoorumin, jonne kansalaisia pyydetään lähettämään kysymyksiään Euroopan tulevaisuutta koskevista haaveistaan. Millainen rooli kansalaisilla voi mielestänne olla tässä keskustelussa?
N.D.: Totta kai yhteiskunnalla on oma roolinsa, mutta yhteiskunta tuottaa tuhansia erilaisia mielipiteitä eikä se voi toimia tehokkaasti sellaisenaan. Yhteiskunta tarvitsee poliittisia johtajia, jotka ymmärtävät ihmisten pelot ja toiveet. Jos tällaista johtoa ei ole, yhteiskunta joutuu huijareiden ja ääriajattelijoiden uhriksi. Totta kai on hyvä kysyä kansalaisten mielipiteitä, mutta poliittiseen peliin tarvitaan muutakin. Yhteiskunnan innostamiseen ja mobilisointiin tarvitaan dynaamisia johtajia, puolueita, liikkeitä ja tietysti hyviä ideoita.
ETSK-info: Mihin tuloksiin uskotte Euroopan tulevaisuuskonferenssin johtavan? Voidaanko Ranskan puheenjohtajakaudelta odottaa edistystä? Muistanette hyvin, mitä tapahtui presidentti Giscard d’Estaingin vuosina 2002–2003 johtaman, EU:n perustuslain laatineen Eurooppa-valmistelukunnan jälkeen: Ranska ja Alankomaat äänestivät perustuslakia vastaan vuonna 2005.
N.D.: Olen historioitsija, en astrologi. En voi kertoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta konferenssit eivät yleensä ole päätöksentekopaikkoja, elleivät ne sitten ole tärkeitä kansainvälisiä päätöksiä tehneiden Jaltan ja Potsdamin konferenssien kaltaisia toimeenpanevia konferensseja. Useimmiten konferensseissa vaikutetaan yleiseen mielialaan ja poliittiseen ilmapiiriin, joka voi joko kannustaa tai lannistaa osallistujia. Hyvä konferenssi toivottavasti johtaa parempaan mielialaan ja kannustaa johtajia toimintaan. Harvoin ne kuitenkin suoraan saavat aikaan toimintaa.
Muistan oikein hyvin Giscard d’Estaingin. (Hän oli kotoisin pienestä Auvergnen kylästä, missä asui hyviä ystäviäni.) Mutta voidaanko EU:n perustuslain epäonnistumisesta syyttää valmistelukuntaa? Siihen liittyi paljon muutakin. Kaikki eivät tehneet kotitöitään.
ETSK-info: Toukokuun 1. päivänä tuli kuluneeksi 17 vuotta EU:n laajentumisesta, jolloin EU:hun liittyi kymmenen uutta jäsenvaltiota. Myöhemmin mukaan tuli vielä kolme muuta maata. Mitä mieltä olette tästä kehityskulusta nyt 17 vuotta myöhemmin?
N.D.: Suureen laajentumisaaltoon liittyi paljon toiveita etenkin rauhasta ja vauraudesta, joista Länsi-Eurooppa oli saanut nauttia jo 30–40 vuotta. Niiden odotettiin leviävän maanosan toisellekin puolelle, ja tämä onkin toteutunut monessa mielessä. On hyvin vaikea uskoa, että maissa, joissa laajentumisen ja EU:hun liittymisen puolesta äänesti väestön selvä enemmistö, on nyt hallituksia, joiden näkökanta on täysin päinvastainen. Mainitsin aiemmin yhteistyökulttuurin kansallisen egoismin vastakohtana. Kaikki eivät ole tätä oppia omaksuneet.
ETSK-info: Olette Britannian kansalainen, joten asutte nyt kolmannessa maassa. Mitä Euroopan pitäisi mielestänne oppia brexitistä?
N.D.: Kunpa tietäisin. Mielestäni brexit oli hirvittävä virhe, joka todennäköisesti tuhoaa synnyinmaani. Olen sattumoisin myös Puolan kansalainen, ja vaimoni on puolalainen. Edustamme siis kumpaakin leiriä. Sanon aina puolalaisille ystävilleni, että Puolan tilanne on ehkä huono, mutta se ei ole yhtä uhkaava kuin Isossa-Britanniassa.. Puola ei ole hajoamassa lähiaikoina, toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta todennäköisesti. Pidin pari päivää sitten verkkoluennon yleisölle pohjoisirlantilaisessa Armaghin kaupungissa. Kehityssuunta vaikuttaa selvältä: Pohjois-Irlanti on menossa kohti Irlannin tasavaltaa. Brexit tuhosi liiton EU:n kanssa, mutta se on myös tuhoamassa Englannin liiton Pohjois-Irlannin ja Skotlannin kanssa ja aikanaan myös Walesin kanssa. Brexit sai alkunsa itsekkäästä englantilaisesta nationalismista ja johtaa lopulta köyhempään, heikompaan Englantiin, joka on menettänyt saarillamme asuvien naapurikansojen tuen. Se, mikä ei pysy yhdessä, hajoaa osiin. Nähdäkseni kaikki nämä populistiset liikkeet ”sahaavat omaa, oksaansa”, ja aiheuttavat katastrofin, joka kohdistuu niihin itseensä. En vielä näe, mihin suuntaan asiat ovat liikkumassa EU:ssa – ainoastaan sen, että EU:lla on monia ongelmia. Ennen brexitiä käytiin kilpajuoksua Yhdistyneen kuningaskunnan ja EU:n välillä siitä, kumpi romahtaa ensin. Nyt brexitin jälkeen tiedän, että Yhdistynyt kuningaskunta voittaa tämän surkean kilpailun: EU tuskin romahtaa ennen Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Olen täällä saarella ollessani kateellinen siitä, että Euroopan ongelmat eivät ole niin kärjistyneitä kuin meillä.
ETSK-info: Voimmeko ottaa mallia siitä, miten presidentti Joe Biden toteuttaa nopeita muutoksia ja uudistuksia Yhdysvalloissa? Onko tällä nähdäksenne vaikutuksia EU:hun?
N.D.: Varmasti on. Donald Trumpin häviö oli populismin suurin takaisku viimeiseen kymmeneen vuoteen. Trump oli populistien johtaja maailmanlaajuisesti: eräät hallitukset Euroopassakin ihailivat sitä, miten hän kuritti ja parjasi vallinnutta järjestystä. Mutta hän hävisi. Biden on siirtynyt valtaan ja pärjää hämmästyttävän hyvin. Aikaa on kulunut vasta vähän, joten on vaikea tietää, onnistuuko hän laajamittaisesti vai ei. Toivon hänelle myötätuulta. Kuten tiedämme, länsimaat eli Eurooppa ja Pohjois-Amerikka muodostavat yhtenäisen poliittisen ja kulttuurisen blokin, ja Yhdysvallat on siinä suurin ja vahvin valtio. Se, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, vaikuttaa meihin kaikkiin.
ETSK-info: Viimeinen kysymykseni on: mitä suunnittelette seuraavaksi? Uutta kirjaa?
N.D.: Suunnittelen aina uutta kirjaa. Mainitsen niistä kaksi. Toisen julkaisee muutaman päivän päästä Penguin Books Lontoossa. Se on kuningas Yrjö II:n elämäkerta, ”mannermainen” tarina vuosina 1727–1760 hallinneesta brittimonarkista, jota kutsun nimellä Yrjö Augustus. Hän oli kolmesta osasta eli Ison-Britannian kuningaskunnasta, Irlannin kuningaskunnasta ja saksalaisesta Braunschweig-Lüneburgin vaaliruhtinaskunnasta (tunnettu nimellä Hannoverin vaaliruhtinaskunta) muodostetun liittovaltion hallitsija. Hän oli pyhän roomalaisen keisarikunnan tärkeä vaaliruhtinas ja samaan aikaan Ison-Britannian kuningas, ja hän hallitsi useita vuosia aikana, jona Britanniasta tuli sekä maailman suurin merimahti että orjakaupan tärkein keskus. Useimmat britit eivät tiedä, että brittimonarkki saattoi olla samaan aikaan Manner-Euroopan valtion hallitsija. Kirjoittamastani lyhyestä kirjasta voikin tulla melkoinen uutispommi.
Nyt kun olen saanut Yrjö Augustuksen pois käsistäni, viimeistelen Itävalta-Unkarin Galitsian historiaa. Se on yksi kadonneista valtakunnista, joita ei enää ole. Galitsiassa, joka sijaitsee osittain nykyisen Puolan ja osittain Ukrainan alueella, asui vuoteen 1918 asti kolme suurta puolaisten, ukrainalaisten ja juutalaisten yhteisöä. Valtakunnan hajoamisen jälkeen kansalliset ennakkoluulot ovat kuitenkin vääristäneet sen historiaa. Puolalaisten mukaan se oli puolalainen, ukrainalaisten mukaan pääasiassa ukrainalainen, ja juutalaiset historioitsijat antavat joskus ymmärtää, että Galitsia oli juutalaisten erillisalue. Historiallinen Galitsia voidaan nähdäkseni kuvata ja jälleenrakentaa todenmukaisesti vain yhdistämällä nämä kaikki kolme osatekijää Itävallan kontekstissa, ja yritän päästä tähän haluttuun lopputulokseen hyödyntämällä runsaasti aikalaistarinoita ja -muistoja.
ETSK-info: Paljon kiitoksia.
N.D.: Suuri kiitos teille miellyttävästä haastattelusta.