ETSK:n työnantajat-ryhmä

Euroopan tulevaisuus on tiiviisti sidoksissa sen teollisuuden tulevaisuuteen: kunnianhimoiset tavoitteet edellyttävät vahvoja ja innovatiivisia yrityksiä, jotka kykenevät vastaamaan digitaalisen ja vihreän siirtymän tarpeisiin ja parantamaan samalla EU:n kilpailukykyä. 

Työnantajat-ryhmä keskusteli aiheesta meneillään olevan Euroopan tulevaisuuskonferenssin yhteydessä järjestämässään lippulaivatapahtumassa innovatiivisten toimitusjohtajien, ETSK:n jäsenten, eurooppalaisten liike-elämän järjestöjen edustajien ja Eurooppa-neuvoston entisen puheenjohtajan Herman Van Rompuyn kanssa. Pääpuhujien puheenvuorojen, paneelikeskustelun sekä yleisön esittämien kommenttien ja kysymysten pohjalta voidaan tehdä seuraavat päätelmät:

1. Toivon ja optimismin valaminen uudelleen Eurooppa-hankkeeseen: Pandemian jatkuessa parempaa tulevaisuutta voidaan rakentaa vain, jos edistetään myös yrittäjähenkisyyttä.

2. Kilpailukykyisempi Eurooppa – vaurauden lisääminen nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten: Euroopan tulevaisuuskonferenssissa tulisi keskittää kaikki toimet konkreettisten tulosten aikaansaamiseen covid-pandemian jälkeisessä talouden elpymisessä ja varmistaa, että Euroopasta tulee houkuttavin paikka käynnistää, harjoittaa ja kehittää liiketoimintaa.

3. Nykyisen institutionaalisen kehyksen kattava hyödyntäminen: EU:n tulisi hyödyntää kaikilta osin nykyistä institutionaalista kehystä, sillä monet sen tavoitteista voidaan saavuttaa muuttamatta perussopimuksia.

4. Siilojen purkaminen – monialaiset kumppanuudet innovoinnin ja kasvun edistäjinä: Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa kyky verkottua ja tehdä yhteistyötä siilojen välillä ja luoda näin erittäin joustavia digitaalisten ekosysteemien verkostoja sekä paikallisesti että globaalisti on keskeinen tekijä edistettäessä innovointia, kasvua ja eurooppalaista kestävän kasvun mallia.

5. Hallintotahojen ja yritysten yhteistyö vihreän ja digitaalisen siirtymän onnistumisen edellytyksenä: Vihreän ja digitaalisen siirtymän nopeuttamiseksi erilaisia aloitteita on koottava yhteen yhdeksi johdonmukaiseksi toimintapolitiikaksi.

6. Uudet kestäväpohjaiset liiketoimintamallit: Euroopan tulevaisuus on tiiviisti sidoksissa sen teollisuuden tulevaisuuteen, ja kunnianhimoiset tavoitteet edellyttävät vahvoja ja innovatiivisia yrityksiä. Yritysten tulevaisuus riippuu niiden kyvystä sopeutua ja uudistaa toimintaansa uusien ja kestäväpohjaisempien liiketoimintamallien avulla.

7. Tulevaisuuden tarpeiden mukainen koulutus ja osaaminen: Koulutus ja osaaminen ovat merkittävässä asemassa kannettaessa yhteistä vastuuta innovoinnista koko ekosysteemissä ja ratkaisevan tärkeässä roolissa Euroopan kilpailukyvyn ja digitaalisen ja vihreän siirtymän onnistumisen kannalta. Lisätietoa tapahtumasta ja ETSK:n työnantajat-ryhmän toiminnasta Euroopan tulevaisuuskonferenssin yhteydessä:

Raportti kokonaisuudessaan: https://europa.eu/!76xuy6

Video tapahtumasta: https://www.youtube.com/watch?v=xd9AWe1W3nE&t=1s

Manifesti ”Making the EU Capable of Action”: https://europa.eu/!qRGjVK

     Tapahtuman verkkosivut ja lisätietoa: https://europa.eu/!Qxx7C9 (dv/kr)