ETSK käynnistää vuoden 2022 kansalaisyhteiskuntapalkinnon hakuajan – aiheina nuoriso ja Ukraina

Tämän vuoden ETSK:n kansalaisyhteiskuntapalkinnon kaksi teemaa ovat paremman tulevaisuuden luominen nuorille ja Ukrainan sodan uhrien auttaminen.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) ottaa nyt vastaan hakemuksia vuoden 2022 kansalaisyhteiskuntapalkinnon saajiksi. Palkinto annetaan tunnustuksena innovatiivisista ja luovista hankkeista ja aloitteista kahdessa kategoriassa: parannetaan nuorten vaikutusmahdollisuuksia sekä autetaan ukrainalaisia siviilejä, jotka joutuvat kärsimään hirvittävistä tapahtumista sodan runtelemassa kotimaassaan.

Palkintosumma on yhteensä 60 000 euroa, ja se jaetaan enintään kuuden palkittavan kesken (kolme kustakin kategoriasta). Palkintojenjakotilaisuus järjestetään Brysselissä 14.–15. joulukuuta 2022 pidettävän ETSK:n täysistunnon yhteydessä.

Hakuaika päättyy 31. heinäkuuta 2022 kello 10.00 (Belgian aikaa).

Hankkeiden on oltava jo toteutettuja tai edelleen käynnissä. Suunnitteilla olevat hankkeet, joiden toteuttamista ei kuitenkaan ole käynnistetty 31. heinäkuuta 2022 mennessä, suljetaan menettelyn ulkopuolelle.

Palkinto on avoin kaikille voittoa tavoittelemattomia aloitteita toteuttaville kansalaisyhteiskunnan organisaatioille, yksityishenkilöille ja yksityisille yrityksille. Organisaatioiden ja yritysten on oltava EU:ssa virallisesti rekisteröityjä, kun taas yksittäisten hakijoiden on oltava joko EU:n kansalaisia tai EU:n alueella asuvia kolmansien maiden kansalaisia.

Kaikki aloitteet ja hankkeet on toteutettava EU:n alueella lukuun ottamatta kategoriaan 2 (Euroopan kansalaisyhteiskunta Ukrainan puolesta) kuuluvia hankkeita, joita voidaan toteuttaa myös Ukrainassa.

Kuvaus vaatimuksista kokonaisuudessaan sekä hakulomake ovat saatavilla palkintoa käsittelevällä ETSK:n verkkosivulla.

ETSK:n arvostetulla kansalaisyhteiskuntapalkinnolla pyritään lisäämään tietoisuutta kansalaisyhteiskunnan merkittävästä panoksesta eurooppalaisen identiteetin ja kansalaisuuden luomisessa sekä Euroopan yhdentymisen taustalla olevien yhteisten arvojen edistämisessä.

Tämä vuosittain jollekin EU:n kannalta erityisen merkittävälle aiheelle omistettava palkinto jaetaan nyt 13:nnen kerran.

PALKINTOKATEGORIA 1: NUORISOSSA ON TULEVAISUUTEMME MUTTA MYÖS NYKYHETKEMME

Palkintokategorian 1 teemana on nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

ETSK haluaa Euroopan nuorisovuonna korostaa, miten äärimmäisen tärkeää on, että nuoret ja nuorisojärjestöt osallistuvat mielekkäällä tavalla päätöksentekoprosesseihin, millä puolestaan varmistetaan eurooppalaisten demokratioiden vakaus ja selviytymiskyky.

Valitsemalla tämän yhdeksi palkintokategoriaksi ETSK haluaa korostaa nuorten panosta Euroopan tulevaisuuden muokkaamisessa sekä kiireellistä tarvetta antaa heille mahdollisuus tulla aktiivisiksi kansalaisiksi ja myönteisen muutoksen edistäjiksi taloudessa ja yhteiskunnassa. Tämä on erityisen tärkeää nykytilanteessa, sillä covid-19:n taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset ovat vaikuttaneet suhteettomasti nuoriin.

ETSK valitseekin voittajat hankkeista, joilla pyritään luomaan Euroopan nuorille parempi tulevaisuus, heitä varten ja heidän kanssaan. Hankkeiden olisi vastattava eurooppalaisten nuorten erityistarpeisiin ja edistettävä heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja osallistumistaan talous- ja yhteiskuntaelämään.

Kelpoisuusehdot täyttävien aloitteiden ja hankkeiden on katettava vähintään yksi seuraavista aloista: työllisyys ja pääsy työmarkkinoille, mukaan lukien yrittäjyys; koulutus; terveys ja hyvinvointi erityisesti covid-19-pandemian seurauksena; osallistuminen poliittisiin prosesseihin muun muassa ilmastonmuutoksen ja uusien teknologioiden alalla; haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen; nuorten vaikuttajien valmiuksien kehittäminen.

PALKINTOKATEGORIA 2: YHTEISTYÖSSÄ UKRAINAN HYVÄKSI

Kategorian 2 teemana on Euroopan kansalaisyhteiskunta Ukrainan puolesta. Palkinnolla annetaan tunnustusta tehokkaille, innovatiivisille ja luoville aloitteille, joilla pyritään auttamaan sodasta kärsiviä siviilejä.

Yksi ETSK:n tämän hetken painopisteistä on ihmisten suojelu Ukrainassa. ETSK korostaa, että kaikkien pakolaisten on saatava asianmukaista ja oikea-aikaista suojelua. Järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta on jo osoittanut, että sillä on tässä yhteydessä keskeinen rooli. Se on monissa maissa käynnistänyt toimet yhdessä yössä ja tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa auttaakseen sekä ihmisiä Ukrainassa että ukrainalaisia, jotka ovat paenneet muihin maihin.

ETSK ilmaisee syvän osanottonsa kaikille hyökkäyksen uhreille ja surunsa Ukrainan kaupunkien ja infrastruktuurin tuhoamisen sekä mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen ja ympäristövahinkojen johdosta. Palkinnolla ETSK haluaa antaa tunnustusta kaikille käytännön tehtävissä toimiville, jotka tarjoavat päivittäin humanitaarista apua ukrainalaisille ja auttavat pakolaisia sekä maahan saapumisen yhteydessä että integroitumisessa eurooppalaiseen yhteiskuntaan.

Osallistumiskelpoiset hankkeet voivat kattaa monenlaisia aiheita, joita ovat esimerkiksi humanitaarisen avun, suojan tai hätäavun tarjoaminen; sosiaalisen, psykologisen tai hallinnollisen tuen antaminen; ukrainalaisten pakolaisten auttaminen integroitumisessa vastaanottaviin maihin esimerkiksi tarjoamalla kielikoulutusta tai avustamalla työpaikan löytämisessä; haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttaminen; ja Ukrainan sotaa koskevan disinformaation torjunta.

Yksityiskohtaisempi joskaan ei tyhjentävä luettelo mahdollisista hankeaiheista molempien kategorioiden osalta on saatavilla asianomaisella ETSK:n verkkosivulla.

AIEMMAT KANSALAISYHTEISKUNTAPALKINNOT

Vuonna 2021 palkinnolla palkittiin oikeudenmukaista siirtymää edistäviä ilmastohankkeita. Vuonna 2020 ETSK korvasi kansalaisyhteiskuntapalkintonsa kertaluonteisella kansalaissolidaarisuuden palkinnolla, jonka aiheena oli covid-19-pandemian torjunta. Muita aiheita ovat aiemmin olleet sukupuolten tasa-arvo ja naisten vaikutusvallan lisääminen, Euroopan identiteetit ja kulttuuriperintö sekä muuttoliike.

Pyydämme rohkaisemaan maanne kansalaisyhteiskunnan organisaatioita hakemaan ETSK:n kansalaisyhteiskuntapalkintoa vuonna 2022 ja auttamaan siten arvokkaita hankkeita saamaan tunnustusta.

Work organisation