Biljana Spasovska,

Balkanin kansalaisyhteiskunnan kehittämisverkosto (BCSDN)

Pohjois-Makedonian pyrkimys liittyä EU:hun on kriittisessä vaiheessa, sillä matkaa ovat hankaloittaneet takaiskut ja viivästykset, jotka johtuvat ratkaisemattomista kahdenvälisistä kiistoista ja kansalaisten tuen hiipumisesta. Näistä esteistä huolimatta lupaus taloudellisesta vauraudesta ja alueellisesta vakaudesta kannattelee edelleen kansakunnan toiveita EU-jäsenyydestä.

Mielipidekyselyt osoittavat huolestuttavan suuntauksen, jonka mukaan EU-jäsenyyden kannatus on viime vuosina vähentynyt. Kannatuksen lasku johtuu hitaan etenemisvauhdin ja EU:n jäsenvaltioiden puutteellisen sitoutumisen herättämästä laajemmasta turhautumisesta.

Maan tiellä kohti EU-jäsenyyttä on noussut esiin monimutkaisia ongelmia, jotka ulottuvat Pohjois-Makedonian rajojen ulkopuolelle. Demokratiakriisi ja poliittinen epävakaus alueella ja EU:n jäsenvaltioiden välillä sekä oikeistolaisen nationalismin nousu aiheuttavat merkittäviä haasteita yhdentymisprosessille. Näiden haasteiden keskellä on kuitenkin tilaa myös optimismille ja uudistumiselle, sillä monet ihmiset näkevät yhdentymisprosessin polkuna kohti tulevaa vaurautta ja parempaa elintasoa. On myös lupaavaa, että maan lainsäädäntö on jo melko hyvin linjassa EU:n lainsäädännön kanssa.

Pohjois-Makedonian on asetettava etusijalle edistyminen uudistuksissa ja neuvotteluluvuissa, jotka koskevat oikeusvaltion, oikeuden, demokratian ja paremman julkishallinnon kaltaisia kriittisiä aloja. Näkyvä edistyminen näillä EU:hun liittymisen prosessin vaatimilla aloilla vahvistaisi myös julkista tukea EU:lle. Sitoutuminen demokraattisiin arvoihin, alueelliseen yhteistyöhön ja yhteisen eurooppalaisen kohtalon tavoitteluun ovat ratkaisevan tärkeitä, kun maa seuraa mutkittelevaa polkua kohti EU:hun liittymistä.

Vaikka maan on saavutettava poliittinen kypsyys ja toteutettava tarvittavat uudistukset, EU:n on osoitettava Pohjois-Makedonian kansalle, että liittymisprosessi on oikeudenmukainen, ansioihin perustuva ja etenemässä. On osoitettava poliittista tahtoa edistää liittymistä, kuten Ukrainan kohdalla on tehty. Edistymisestä on palkittava ja on toteutettava toimia, joilla varmistetaan, että molemmilla osapuolilla on riittävät valmiudet edistää prosessia.

Lopuksi olisi oltava selvää, että kaikille osapuolille paras vaihtoehto on Pohjois-Makedonian ja koko alueen liittyminen EU:hun. Vaikka Pohjois-Makedonia onkin pieni maa, sen rikas kulttuuriperintö, strateginen sijainti ja sitoutuminen demokraattisiin arvoihin toisivat alueellista vakautta ja talouskasvun mahdollisuuksia sekä vahvistaisivat EU:n monimuotoisuutta ja yhteenkuuluvuutta.