ETSK:n työntekijät-ryhmä

Eurooppalaiset ovat palaamassa joululomiltaan, kun covid-19-tapausten aalto pyyhkäisee maanosan yli: tartuntojen määrä on lisääntynyt uuden omikron-muunnoksen myötä räjähdysmäisesti kaikkialla maailmassa. Vaikka tapauksia onkin erittäin paljon, entistä pienempään osuuteen niistä liittyy vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja kuolemantapauksia, sillä vastustuskyky on lisääntynyt, rokotuksia on jo annettu useaan otteeseen, ja viruksen luonnollinen kehityskulku on muuntanut virusta vähemmän tappavaksi ja vähemmän aggressiiviseksi.

Terveydenhuoltojärjestelmämme ovat kuitenkin jälleen ylikuormittuneita. Rokotettujen määrä on yleisesti ottaen erittäin suuri rikkaissa maissa, mutta monissa maailman osissa terveydenhuoltojärjestelmät ovat heikommin valmistautuneita eivätkä rokotettujen osuudet ole yhtä suuria. Pandemia aiheuttaa edelleen ihmishenkien menetyksiä maailmanlaajuisesti ja koettelee kehittyviä maita erityisen kovaa, ja viruksesta muokkautuu muunnoksia kyseisillä alueilla huolestuttavaa tahtia. Muunnokset ovat toisinaan lievempiä versioita, joista on esimerkkinä omikron, mutta tämä ei ole koko totuus.

Rokotteiden eteen on ponnisteltava enemmän, jotta tästä pandemiasta päästään lopulta eroon. Rokotteiden kehittäminen on huomattavan tieteellisen ja lääketieteellisen edistyksen sekä miljardiluokan julkisten investointien ansiota, joten rokotteiden on pysyttävä julkisena hyödykkeenä ja niiden käyttöönoton olisi tapahduttava demokraattisten instituutioiden valvonnassa. Meidän on luovuttava väliaikaisesti Maailman kauppajärjestön (WTO) TRIPS-sopimukseen perustuvista covid-19-rokotteiden ja muiden terveystuotteiden ja -teknologioiden patenttien soveltamisesta. Intia ja Etelä-Afrikka ehdottivat vuosi sitten poikkeusta TRIPS-sopimuksesta sen varmistamiseksi, että teollis- ja tekijänoikeuksista ei aiheutuisi tämän pandemian aikana esteitä pandemiaan liittyvien terveystuotteiden, myös covid-19-pandemian torjumisessa tarvittavien rokotteiden, kiireelliselle, yleiselle ja kohtuuhintaiselle saatavuudelle ja kehittämiselle. Yli sata maata tuki poikkeusta Maailman kauppajärjestössä, mutta Euroopan unioni on yksi niistä WTO:n jäsenistä, joilta vielä odotetaan tukea ehdotetulle poikkeukselle, joka koskee covid-19-virukseen, myös covid-19-rokotteisiin, TRIPS-sopimuksen nojalla liittyviä teollis- ja tekijänoikeuksia.

Jos poikkeuksesta ei sovita kiireellisesti, muutamat johtavat biolääkealan yritykset voivat estää muita valmistajia tuottamasta covid-19-rokotteita, mikä estäisi EU:n pyrkimyksiä kasvattaa tuotantoa Euroopassa ja rokotteiden valmistamista kehittyvissä maissa eri puolilla maailmaa. Tällainen tilanne vaarantaisi myös EU:n ja globaalin talouden elpymisen pandemian pitkittyessä. Kuten tämä nyt joululoma-aikaan osunut uusi tautiaalto on osoittanut, pandemian muuttuminen endeemiseksi saattaa olla näköpiirissä, vaikkakin vielä kaukana edessä, ja siihen kuluu vielä paljon aikaa ja kuolemantapauksia on tulossa maailmanlaajuisesti paljon, jos rokotteita ei ole edelleenkään saatavilla suurelle osalle väestöstä. (prp)