EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimukseen perustuva EU:n sisäinen neuvoa-antava ryhmä

EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimus tuli voimaan 21. marraskuuta 2019. Sopimukseen sisältyy kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevä luku (12 luku), jossa EU ja Singapore sitoutuvat edistämään työntekijöiden oikeuksia, ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä, sellaisina kuin ne on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa, kuten ILO:n yleissopimuksissa ja monenvälisissä ympäristösopimuksissa, Pariisin sopimus mukaan luettuna. Sopimus kattaa myös sellaisia aloja kuin yritysten yhteiskuntavastuu, biologinen monimuotoisuus, kestävä metsätalous sekä kala-ja vesiviljelyvarojen kestäväpohjainen käyttö.

Kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevässä luvussa määrätään, että molemmat osapuolet perustavat sisäisen neuvoa-antavan ryhmän, joka koostuu kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden edustajista.

EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimuksen nojalla perustettuun EU:n sisäiseen neuvoa-antavaan ryhmään kuuluu Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja muiden Euroopan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden edustajia. Kokoonpanossa varmistetaan riippumattomien talous- ja yhteiskuntaelämän ja muiden valtiosta riippumattomien sidosryhmien, kuten työnantaja-, työntekijä- ja ympäristöjärjestöjen, tasapuolinen edustus.

EU:n sisäisen neuvoa-antavan ryhmän päätehtävänä on seurata EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimukseen sisältyvän kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevän luvun täytäntöönpanoa.