Yhtenä päivänä heräät ja huomaat maasi olevan sodassa. 

Maailma on hajoamassa. Yrität yhä puhua järkeä sukulaisillesi Venäjällä, mutta propaganda ja pelko näyttävät heikentäneen heidän kykyään ajatella loogisesti. Tajuat, että kaikkien ukrainalaisten, myös meidän toimittajien, elämä muuttuu radikaalisti, koska näemme itsemme nyt, ainakin jossain määrin, sotilaina.

Kaikki alkoi kahdeksan vuotta sitten, kun Venäjä ensimmäistä kertaa hyökkäsi Ukrainaan. Koko maa ja lehdistö elivät vuosina 2014–2018 kovia aikoja, kun Kreml käytti propagandaa perustellakseen tekojaan monin tavoin, kutsui ukrainalaisia natseiksi ja vakuutti venäläisille, että Donbassin ja Krimin väestö tarvitsi heidän suojeluaan. 

Jälkeenpäin tilanne kuitenkin tasaantui jonkin verran. Ihmisarvoa ajaneen Euromaidanin (2013–2014) jälkeen toimittajilla oli sananvapaus. Haastattelujen järjestäminen helpottui huomattavasti, poliitikot lakkasivat pakenemasta lehdistöä, eikä tiedotusvälineissä esimerkiksi voitu kuvitella, että avauskuvan kuvaaminen jostakin paikasta – olipa kyseessä rautatie, metroasema tai vaikkapa silta – voisi vaarantaa maan. 

Kaikesta huolimatta Ukrainan yhteiskunta oli odottanut Venäjän täysimittaista hyökkäystä ainakin joulukuusta 2021 lähtien. Siitä oli nähtävissä useita merkkejä: Venäjän retoriikka ja propaganda kovenivat, ulkomaisia suurlähetystöjä Kiovasta Lviviin evakuoitiin, ja ulkomaalaisia kannustettiin voimakkaasti lähtemään Ukrainasta keinolla millä hyvänsä. Ukrainan presidentti ja hallitus vastasivat kysymyksiin mahdollisesta sodasta välttelevästi, joten pystyimme vain arvailemaan, milloin täysimittainen isku tulisi. 

Putinin puhuttua Venäjälle 22. helmikuuta, Joe Bidenin amerikkalaisille ja ukrainalaisille osoittamien useiden varoitusten jälkeen sekä sotilasavun saavuttua oli selvää, että se voisi alkaa milloin tahansa. Kun niin tapahtui 24. helmikuuta, olimme kuitenkin pettyneitä. Kun kuulimme räjähdysten ääniä ympäri maata ja ihmiset alkoivat paeta Kiovasta ja muista kaupungeista ja kylistä, tajusimme, että sota on tragedia, johon ei voi olla koskaan täysin valmistautunut. Ensimmäisenä päivänä tiedotusvälineet yrittivät kuvata kaiken ja arvelivat sodan päättyvän pian, mutta joillakin oli myös epäilyksiä siitä, että edessämme oli pitkä maraton. 

Ukrainan lehdistöllä on kokemusta terrorisminvastaisista operaatioista uutisoimisesta. Vahva joukko kirjeenvaihtajia on harjaantunut ammattiinsa Donbassin etulinjassa. Puolustusministeriö järjesti loppuvuodesta 2016 koulutusta toimittajille, jotka halusivat akkreditoinnin sota-alueelle. Koulutuksessa kerrottiin sotavoimistamme ja opetettiin kenttälääkinnän periaatteita. Toimittajien oli noudatettava tiukkoja sääntöjä, esimerkiksi käytettävä suojavarusteita, kuten luodinkestäviä liivejä ja kypäriä, ja tiedettävä, mitä tehdä jäädessään tulilinjalle. Heidän oli koordinoitava toimintaansa puolustusministeriön tiedottajien kanssa ja ilmoitettava näille päivittäin reittinsä etulinjassa. He eivät saaneet paljastaa armeijamme sijaintia. Jotkut taistelijat pyysivät, että heidän kasvonsa tai tatuointinsa sumennettaisiin videoissa, jotta vihollinen ei tunnistaisi heitä. Sotilaskuolemien määrän sai ilmoittaa vain luotettavien virallisten lähteiden perusteella. Aloimme olla varovaisempia haastatellessamme paikallista väestöä, koska monilla etulinjassa sijaitsevien kaupunkien ja kylien asukkailla oli sukulaisia miehitetyillä alueilla ja he pelkäsivät Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” kostotoimia.

Näistä on tullut 24. helmikuuta 2022 alkaen säännöt, joita kaikkien ukrainalaisten toimittajien on noudatettava. Meidän on pidettävä erityisen hyvin huolta niistä, jotka jakavat kokemuksiaan. Vapautettujen alueiden ihmiset kertovat meille usein itkien tarinoita, joita he eivät olisi koskaan jakaneet sotaa edeltävässä elämässään, joten meidän on osattava puhua ihmisille varovasti, jotta emme lisää stressiä. 

Meidän on mietittävä ei kaksi vaan kolme, neljä, jopa kymmenen kertaa ennen kuin näytämme jotain, tulematta kuitenkaan vainoharhaisiksi tai sortumatta itsesensuuriin. Meidän on muistettava, että sananvapauden turvaaminen on vaatinut useita ukrainalaisia vallankumouksia, emmekä saa koskaan menettää sitä. 

Sananvapauden on kuitenkin aina kuljettava käsi kädessä mitä suurimman vastuun kanssa. Annan teille esimerkin. Sodan alkupäivinä, jolloin Venäjä pommitti Ukrainaa tauotta, koimme voimakasta houkutusta näyttää ihmisten tragediat ja tuskan suodattamattomina, lähettäen materiaalia lähes reaaliajassa perinteisinä suorina lähetyksinä, joita yleisömme odotti. Kuinka epämiellyttävästi yllätyimmekään kuullessamme, että vihollinen pystyi käyttämään materiaaliamme tulilinjansa säätämiseen! Nyt vältämme kuvauspaikasta raportointia usean tunnin ajan. Muita rajoituksia ovat muun muassa kielto kuvata sotatarvikkeiden siirtoja ja sotilaita puolustusasemilla.

Käsittelemämme aiheet ovat muuttuneet huomattavasti. Sota ja sen seuraukset ovat mukana jokaisessa tarinassa. Me raportoimme evakuoinneista, tuhoista ja elementtikaupungeista, joita tulee Venäjän raunioina jälkeensä jättämien kalliimpien ja tavallisten talojen tilalle. Puhumme taistelijoiden, armeijaamme ja naapureitaan miehityksestä huolimatta tukeneiden sankareiden kanssa. Autamme vapaaehtoisia keräämään rahaa asevoimiamme ja kenttälääkintää varten. Olemme miinanraivausprosessien asiantuntijoita, mutta useimmiten emme pysty sanomaan, mikä viikonpäivä tai kuukausi on menossa. Edessä on vielä pitkä matka.

Työstämme on tullut jatkuvan stressin lähde, testi fyysisille ja henkisille voimavaroillemme. Tv-kanavamme (ICTV ja STB) ovat perustaneet suojatun studion, joka lähettää tauotta ohjelmaa kuuden tunnin ajan. Se on meille varattu aika kulttuuri- ja tiedotusministeriön perustamassa TV United News Marathonissa, joka kokoaa yhteen kuusi televisiokanavaa (sekä valtiollisia että yksityisomistuksessa olevia) ympärivuorokautisten lähetysten varmistamiseksi sodan aikana.

Ukraina on yrittänyt torjua valeuutisia ainakin kahdeksan vuoden ajan. Me toimittajat havaitsemme venäläisen sisällön helposti, koska olemme näin monen vuoden jälkeen mestareita tulkitsemaan venäläistä propagandaa. Tarkistamme useimmat uutiset luotettavista lähteistä, vastuullisilta toimijoilta pääasiassa Ukrainan kansalaisyhteiskunnasta. Keskustelemme myös monien ukrainalaisen elämän alojen asiantuntijoiden kanssa. Tarkistamme uutiset huolellisesti virallisilta verkkosivuilta, sosiaalisen median sivuilta ja tietenkin niiltä ihmisiltä, joista puhumme. 

Venäläisten tai venäläismielisten kanavien ohjelmaa ei esitetä maassamme. Niiden verkkosivuille pääsee vain VPN-yhteyden kautta (virallisia sivuja lukuun ottamatta). Pystymme edelleen seuraamaan venäläisiä Telegram-kanavia. Ne ovat helposti saatavilla ja niillä on tietenkin jossain määrin vaikutusta Ukrainan väestöön, mutta hallituksemme ja kansallisen turvallisuuden ja puolustuksen neuvosto ovat tehneet paljon levittääkseen katsojille ja lukijoille totuudenmukaista tietoa. 

United Marathon näkyy vähintään kymmenellä kanavalla, ja sitä voi katsoa älypuhelimella DIYA-sovelluksen kautta. Valtio lähettää hälytyksiä useiden kanavien ja sosiaalisen median kautta, vaikka miehitetyillä alueilla onkin monia ongelmia, sillä niiden internet- ja matkapuhelinyhteydet muuhun maahan on katkaistu.  

On vielä yksi ongelma, joka on yhteinen kaikille entisen Neuvostoliiton valtioille. Ihmiset suhtautuvat tv-uutisiin epäilevästi. He muistavat, miten lehdistöä sensuroitiin Neuvostoliiton aikoina, ja sanovat usein, että sitä manipuloidaan. Tämä on toisaalta hyvä asia, koska se ajaa ihmisiä etsimään tietoja eri lähteistä ja vertailemaan niitä muodostaakseen oman mielipiteensä. Käsityksemme mukaan naapurimme, venäläiset ja valkovenäläiset, luottivat liikaa viralliseen tietoon ja ovat menettäneet kykynsä ajatella kriittisesti. Demokratia ja ajatuksenvapaus ovatkin yksi ukrainalaisten katsojien, lukijoiden ja toimittajien vahvuuksista.

Olga Tšaiko, ukrainalainen ”Fakty”-uutisohjelman toimittaja, ICTV, SLM News