Valtion tukema maahanmuuttajien välineellistäminen, jolla pyritään horjuttamaan EU:ta, sekä Ukrainan sodasta johtuva ennennäkemätön pakolaisvirta edellyttävät EU:n muuttoliikepolitiikan tarkistamista. ETSK korostaa, että tarvitaan jäsenvaltioiden välistä solidaarisuutta ja taakanjakoa, jotta voidaan vastata yhteistuumin pakolaiskriiseihin. Samaan aikaan komitea korostaa tarvetta taata maahanmuuttajien turvallisuus ja ihmisoikeudet. 

ETSK:n kesäkuun täysistunnossa hyväksytyssä lausunnossa Maahanmuuttajien välineellistäminen jäsenet korostivat, että muuttajien välineellistämisen torjuntaan tähtäävien EU:n toimien on oltava osa yhteistä, jaettua ja johdonmukaista muuttoliikepolitiikkaa. 

Alan tulevan ja hartaasti toivotun erillisen säädöksen tulisi tarjota yhteisvastuuseen perustuva malli jäsenvaltioiden väliselle vastuunjaolle. 

Erityisesti nyt, Ukrainan sodan ja valtavien pakolaisvirtojen myötä on tullut selväksi, että muuttoliike vaikuttaa kaikkiin jäsenvaltioihin. Tämän vuoksi uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus tulisi muotoilla uudelleen, jotta saadaan aikaan systeeminen muutos, joka on tarpeen järkevän ja oikeuksiin perustuvan turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan kehittämiseksi. 

ETSK:n lausunnon esittelijä Stefano Palmieri totesi: ”Nyt on jatkettava työtä Euroopan maineen vahvistamiseksi tahona, joka pystyy tarjoamaan humanitaarista apua ja takaamaan ihmisoikeuksien kunnioittamisen.”

Kolmansien maiden EU:n yhtenäisyyden testaamiseksi käyttöön ottamien ”hybridiuhkien” osalta toinen ETSK:n lausunnon esittelijöistä Pietro Vittorio Barbieri korosti, että ihmiset eivät ole uhka vaan pikemminkin tällaisten taktiikkojen uhreja. 

ETSK painotti, että nämä muuttajat ovat itse erittäin haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat suojelua, ja vaati, että humanitaarisen avun tulee täyttää EU:n lainsäädännössä asetetut vaatimukset ja noudattaa vakiintuneita käytäntöjä haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden tukemiseksi. ETSK suosittaa välineellistettyjen muuttajien oikeuksien täyttä ja pikaista tunnustamista harmaita alueita ja hallinnollista epävarmuutta välttäen. (at)