European Economic
and Social Committee
Vahva ja osallistava koheesiopolitiikka on avain EU:n onnistuneeseen laajentumiseen
ETSK antoi toukokuun täysistunnossa kaksi lausuntoa, joissa painotetaan koheesiopolitiikan – EU:n aluekehityksen tärkeimmän rahoitusvälineen – ratkaisevaa roolia tulevissa laajentumisissa. ETSK peräänkuuluttaa muun muassa vaatimusten noudattamisen varmistamiseen tähtäävien välineiden sisällyttämistä liittymissopimuksiin liittymisen jälkeisten mahdollisten haasteiden, esimerkiksi maastamuuttoon ja oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvien huolenaiheiden ratkaisemiseksi.
ETSK korostaa uusissa suosituksissaan, että koheesiorahastojen tehokkaan käytön varmistamiseksi on tärkeää ottaa mukaan kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja lisätä niiden vaikutusmahdollisuuksia. Koheesiopolitiikan onnistumista mitataan pelkkien taloudellisten investointien lisäksi myös alueellisilla ja sosiaalisilla tuloksilla. Julkishallinnon valmiuksien vahvistaminen on ratkaisevan tärkeää yhteenkuuluvuuden saavuttamiseksi.
Täysistuntokeskustelussa, johon osallistuivat koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira ja Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Vasco Alves Cordeiro, korostettiin liittymistä valmistelevan tuen ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen merkitystä.
ETSK:n puheenjohtaja Oliver Röpke ja muut puhujat painottivat, että EU:n laajentumisen haasteiden ratkaisemiseksi ja EU:n hajaantumisen estämiseksi tarvitaan vahvaa koheesiopolitiikkaa. Tuen räätälöinti ehdokasmaiden alueille on olennaisen tärkeää rauhan ja vaurauden kannalta. Keskeisiin suosituksiin kuuluvat muun muassa koulutuksen vahvistaminen, kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden osallistaminen ja erityisten mekanismien käyttö Ukrainan kaltaisia maita varten.
ETSK pani myös merkille laajentumisen laajemmat vaikutukset nykyisiin jäsenvaltioihin ja tähdensi lisärahoituksen tarvetta alueille, joilla vaikutukset tuntuvat. Yhdeksännessä koheesiokertomuksessa kehotetaan mukautumaan uusiin haasteisiin investoimalla pk-yrityksiin, parantamalla paikallishallintoa ja tukemalla tasapuolisia mahdollisuuksia työnsaantiin. Dynaaminen koheesiopolitiikka on elintärkeää, jotta voidaan hyödyntää EU:n taloudellista potentiaalia ja varmistaa uusien jäsenvaltioiden todellinen integroituminen. (tk)