Espanjalais-puolalainen dokumentaarinen valokuvaaja ja Investigative Journalism for EU (IJ4EU) Impact Award 2024 -journalismipalkinnon saajaehdokas Hanna Jarzabek maalaa synkän kuvan tilanteesta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, jossa tuhannet pakolaiset yrittävät päästä rajan yli ”viidakoksi” kutsutun Białowieżan metsän kautta.

Hanna Jarzabek

Marraskuusta 2021 lähtien tuhannet pääasiassa Lähi-idän ja Afrikan maista tulevat pakolaiset ovat yrittäneet päästä Białowieżan metsän läpi. Se on viimeinen Euroopassa jäljellä oleva aarniometsä ja sijaitsee Puolan ja Valko-Venäjän välisellä rajalla. Metsä, jolle jotkin pakolaiset ovat antaneet lempinimen ”viidakko” (The Jungle), on vaarallinen ja vaikeakulkuinen, erityisesti niille, jotka eivät tunne Koillis-Euroopan ankaraa ilmastoa. Monet pakolaiset jäävät metsään jumiin pitkiksi ajoiksi ja joutuvat selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa kärsien muun muassa ruoan ja veden puutteesta. Talvella myös hypotermian ja kuoleman riski on suuri. Jos rajavartijat saavat nämä pakolaiset kiinni, heidät yleensä pakotetaan palaamaan rajan toiselle puolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että heidät jätetään metsään Valko-Venäjän puolelle usein yöllä, ilman todistajia, ja heidän puhelimensa tuhotaan, jotta he eivät voisi olla yhteydessä ulkomaailmaan. Näitä palautuksia eli pakkokäännytyksiä tapahtuu jopa äärimmäisissä olosuhteissa, eikä poikkeusta tehdä edes raskaana olevien naisten tai hypotermian partaalla olevien ihmisten kohdalla, vaan myös heidät karkotetaan Valko-Venäjän alueelle. Osa pakolaisista on väittänyt tulleensa pakkokäännytetyksi useita kertoja, jotkut jopa 17 kertaa.

Puolan edellinen hallitus rakensi rajalle muurin, jonka päällä on piikkilankaa ja jonka alaosa on vahvistettu. Muiden vastaavien muurien tavoin tämäkään ei estä ihmisiä pyrkimästä Eurooppaan vaan sen sijaan altistaa heidät muille vakaville loukkaantumisille. Rajavartiolaitos on myös asentanut metsään kamera-ansoja pakolaisten ja avustustyöntekijöiden liikkumisen havaitsemiseksi. Koska pakolaisleirejä ei ole, pakolaiset piiloutuvat metsään välttääkseen pakkokäännyttämisen Valko-Venäjälle, ja kasvava sotilaallinen läsnäolo vaikeuttaa humanitaarisen avun saamista.

Humanitaarisen avun antamisessa on tällä rajalla ollut alusta alkaen merkittäviä haasteita. Kun äärioikeistolainen hallitus menetti valta-asemansa lokakuussa 2023, alettiin toivoa muutoksia muuttoliikepolitiikkaan, mutta väkivaltaisuudet eivät ole päättyneet, ja hylkääviä päätöksiä annetaan ja sairaanhoitoon pääsyä rajoitetaan edelleen. Tällä hetkellä Lääkärit ilman rajoja -järjestöllä on vain kolme osa-aikaista työntekijää, jotka tarjoavat sairaanhoitoa 400 kilometriä pitkällä rajalla. Järjestöllä ei ole pysyvää tukikohtaa, kuten muilla raja-alueilla, joilla on vastaavanlaisia muuttovirtoja. Järjestön työntekijät työskentelevät vaikeissa olosuhteissa ja tarjoavat apua usein pimeässä ja ilman asianmukaisia välineitä tarkan diagnoosin tekemiseksi. He mukauttavat hoitoaan metsäolosuhteisiin ja esimerkiksi antavat yöllä infuusioita tai kiireellistä lääkintäapua vakavissa tapauksissa, kuten äidin saadessa keskenmenon.

Muurin rakentamisen jälkeen on terveysongelmien lisäksi jouduttu nyt hoitamaan myös erilaisia murtumia, joita syntyy, kun ihmiset joskus putoavat yrittäessään kiivetä jopa viisi metriä korkean muurin ylitse. Osa murtumista vaatii monimutkaisia toimenpiteitä, ja niistä toipuminen kestää kuukausia. Näissä sekä hypotermiaan liittyvissä tapauksissa ainoa ratkaisu on kutsua ambulanssi tietäen, että rajavartijat pidättävät henkilön ja vartioivat häntä sairaalassa oleskelun ajan. Kun henkilö kotiutetaan sairaalasta, rajavartiolaitos päättää omin perustein, lähetetäänkö hänet suljettuun vai avoimeen ulkomaalaiskeskukseen. Monet haastatellut ovat kertoneet tilanteista, joissa sairaalajakson päätyttyä rajavartijat ovat kuljettaneet pakolaiset takaisin metsään ja pakottaneet heidät takaisin Valko-Venäjän puolelle, jossa tarina on alkanut taas alusta.

Viime kuukausina myös Puolan ja Valko-Venäjän rajalle sijoitettujen sotilaiden määrä on kasvanut tasaisesti, mikä kuvastaa jännitteiden lisääntymistä alueella. Kesäkuussa 2024 eräs muuttaja puukotti puolalaista sotilasta, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Vastauksena tähän uusi hallitus tehosti muuttoliikkeen vastaista kampanjaansa ja otti käyttöön lain, jonka nojalla sotilaat voivat käyttää aseita aina, kun katsovat sen tarpeelliseksi, joutumatta vastuuseen teoistaan. Tämä päätös herättää merkittävää huolta etenkin, kun otetaan huomioon aiemmat hälyttävät voimankäyttöön liittyvät tapaukset. Esimerkiksi lokakuussa 2023 syyrialaispakolaista ammuttiin selkään päivänvalossa, ja hän loukkaantui vakavasti. Myös humanitaariset vapaaehtoistyöntekijät kertoivat marraskuussa 2023, että rajavartijat olivat ampuneet heitä kohti ilman ennakkovaroitusta, kun he yrittivät antaa apua pakolaisille. Uusi laki uhkaa normalisoida tällaiset vaaralliset käytännöt ja luo rankaisemattomuuden ilmapiiriä, joka vaarantaa entisestään sekä pakolaiset että humanitaarisen avun antajat. Antamalla sotilaille rajattoman määräysvallan tällainen politiikka heikentää perusihmisoikeuksia ja voi eskaloida väkivaltaa jo ennestään epävakaalla raja-alueella.

Donald Tusk pyrkii antamaan kuvan, että hän olisi avoimempi ja tietoisempi ihmisoikeuksista, mutta hänen hallintonsa jatkaa edellisen hallituksen narratiivia, jossa tälle rajalle saapuvat maahanmuuttajat nähdään uhkana Puolan yhteiskunnalle, heidät epäinhimillistetään ja leimataan terroristeiksi tai rikollisiksi. Edellinen hallitus yritti myös väittää, että humanitaarisen avun antajat avustavat ihmiskauppiaita, mikä olisi rikos, josta voidaan tuomita jopa kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Vaikuttaa siltä, että tätä politiikkaa jatketaan myös Donald Tuskin hallituksessa. Viisi humanitaarista vapaaehtoistyöntekijää, jotka auttoivat Irakista tulevaa perhettä ja egyptiläistä henkilöä vuonna 2022, joutuu 28. tammikuuta 2025 oikeuden eteen ja on vaarassa saada tämän ankaran rangaistuksen.

Myöskään hiljattain (lokakuussa 2024) julkaistusta muuttoliikepolitiikasta ei juuri löydy myönteistä sanottavaa. Viime heinäkuussa käyttöön otettu puskurivyöhyke on edelleen voimassa ja rajoittaa voimakkaasti humanitaaristen järjestöjen, kuten Lääkärit ilman rajoja -järjestön, sekä toimittajien pääsyä alueelle ja vaikeuttaa siten avun toimittamista pakolaisille ja Puolan viranomaisten tekemien ihmisoikeusrikkomusten dokumentoimista.

Kiistanalaisin näkökohta tässä politiikassa on kuitenkin aikomus keskeyttää oikeus hakea turvapaikkaa tällä rajalla. Toimenpide olisi räikeässä ristiriidassa kaikkialla Euroopassa tunnustettujen perusihmisoikeuksien kanssa. Politiikalla on kauaskantoisia vaikutuksia raja-alueen paikallisväestöön, mutta politiikkaa on kehitetty kuulematta ensin heitä tai humanitaarisia järjestöjä. Nämä järjestöt ovat väsymättä antaneet apua ja keränneet kriittistä tietoa tilanteesta, rajan yli pyrkivien pakolaisten tarpeista ja heidän kohtaamistaan haasteista. Tällaisen tiedon sivuuttaminen heikentää humanitaarisia toimia ja saattaa myös pahentaa jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Tämä tutkivan journalismin raportti on tehty Investigative Journalism for Europe (IJ4EU) -rahaston tuella.

Hanna Jarzabek on Madridissa toimiva espanjalais-puolalainen dokumentaarinen valokuvaaja, joka on opiskellut valtiotieteitä ja työskennellyt poliittisena analyytikkona YK:n järjestöille. Hän käsittelee työssään hienotunteisesti ja kunnioittavasti aiheita, jotka liittyvät muun muassa syrjintään, sukupuoli-identiteettiin, seksuaaliseen monimuotoisuuteen ja muuttovirtoihin EU:n itärajoilla. Jarzabekin töitä on julkaistu merkittävissä tiedotusvälineissä, kuten El País ja Newsweek Japan. Niitä on myös ollut esillä kansainvälisissä näyttelyissä ja hänelle on myönnetty niistä useita palkintoja sekä ehdokkuus IJ4EU Impact Award 2024 -palkinnon ja Leica Oskar Barnack Award 2023 -palkinnon saajaksi.

Valokuva ”The Jungle”-projektista:

Juoksuhautajalka on jalkoihin kehittyvä sieni-infektio ja yksi yleisimmistä terveysongelmista Białowieżan metsän läpi pyrkivillä pakolaisilla (lokakuu 2022).