Unionin tilaa koskevassa puheessa tuotiin voimakkaasti esiin EU:n elpyminen, terveysunioni ja digitalisaatio sekä tiukka kanta oikeusvaltioperiaatteen puolustamiseen ja keskityttiin Euroopan tulevaisuuteen. ETSK suhtautuu myönteisesti näihin näkökohtiin, jotka ovat sen painopisteiden mukaisia.

ETSK:n painopisteenä on edelleen kansallisissa elpymis- ja palautumissuunnitelmissa esitettyjen uudistusten toteuttaminen työnantajien, työntekijöiden ja koko kansalaisyhteiskunnan tarpeet huomioon ottaen.

”Tällaisten uudistusten muokkaaminen toiminnaksi on mahdollista vain järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan täysipainoisen osallistumisen avulla”, sanoi ETSK:n puheenjohtaja Christa Schweng.

Covid-19-rokotteisiin tähtäävä ripeä tutkimus sekä niiden nopea saatavuus ja käyttöönotto osoittivat, että unionin toiminta tuottaa tulosta. Aito terveysunioni, jota komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puheessaan korosti, on yksi ETSK:n nykyisen toimikauden tärkeimmistä painopisteistä.

Uusia teknologioita koskevien investointien osalta ETSK painottaa, että EU:n on kehitettävä digitaalista suvereniteettia koskeva oma visionsa ja strategiansa, pysyttävä samalla avoimena vapaakaupalle ja tuettava monenvälistä järjestelmää.

Puheenjohtaja Schweng suhtautuu myönteisesti myös Euroopan komission oikeusvaltioperiaatteeseen nähden ottamaan tiukkaan kantaan. Meidän on puolustettava eurooppalaisia arvoja.

ETSK:n näkökulmasta Euroopan talous- ja yhteiskuntamallin tuleva menestys riippuu suurelta osin kyvystämme tehdä yhteistyötä ja olla yhteydessä muuhun maailmaan: niin läheisiin naapurimaihin, kuten Länsi-Balkanin maihin, kuin muihin geopoliittisesti strategisiin kumppaneihin. (at)