ETSK kannattaa sisämarkkinoiden 30-vuotisesta taipaleesta antamassaan valmistelevassa lausunnossa komission ajatusta yhdistää EU:n varoja keskeisiin vihreän teknologian hankkeisiin investoimiseksi sen sijaan, että löysättäisiin kilpailusääntöjä.

Jos valtiontukisääntöjä höllennetään Yhdysvaltojen inflaationhillintälain takia Euroopan teollisuuden suojelemiseksi kilpailussa Yhdysvaltojen kanssa, saatetaan päätyä epäsymmetriaan teollisuuttaan tukemaan kykenevien vauraampien jäsenvaltioiden, kuten Saksan, ja niiden jäsenvaltioiden välillä, joilla on vähemmän finanssipoliittista liikkumavaraa eikä siten varaa myöntää tukea. Tätä mieltä ETSK on uudessa lausunnossaan, jossa se esittää katsauksen sisämarkkinoiden 30-vuotisesta taipaleesta ja luotaa sen tulevaisuutta.

”Paras tapa antaa uutta pontta EU:n teollisuuspolitiikalle ja vihreään teknologiaan tehtäville investoinneille on perustaa Euroopan suvereniteettirahasto”, totesi ETSK:n työnantajat-ryhmää edustava esittelijä Felipe Medina Martín, joka myös painotti tarvetta tarkistaa ja uudistaa nykyisiä valtiontukisääntöjä.

”On aiheellista pohtia valtiontuen myöntämisperusteita, niiden vaikutuksia ja hyödyllisyyttä. Osa aloista on voinut hyödyntää valtiontukia sekä niitä koskevia poikkeuksia ja vapautuksia, kun taas toiset eivät. Kun tähän lisätään vielä epätasapaino jäsenvaltioiden välillä, kilpailukyvyn eroista tulee EU:ssa suuria.”

ETSK:n lausunnossa tähdennetään, että sisämarkkinat ovat olleet kiistatta yksi EU:n suurimmista poliittisista, taloudellisista ja sosiaalisista saavutuksista, mutta niitä on kehitettävä jatkuvasti niin, että ne pysyvät muuttuvan todellisuuden ja edessä olevien haasteiden tasalla.

Etusijalle olisi asetettava avoin strateginen riippumattomuus: ehdottomina prioriteetteina olisi oltava toimitukset, kaupankäynti ja kriittiset raaka-aineet, ja tätä varten olisi hyödyllistä tehdä sopimuksia niiden maiden kanssa, joilla on samanlaiset periaatteet ja arvot.

ETSK pitää huolestuttavana, että sisämarkkinoilla suurin osa sääntelytaakasta syntyy edelleen jäsenvaltiotasolla, kun kansalliset säännöt tulevat toisinaan voimaan ennen EU:n aloitteiden esittämistä, mikä estää harmonisoinnin ja saattaa vääristää sisämarkkinoita. Tämän välttämiseksi ETSK ehdottaa, että EU ryhtyy lainsäädäntötoimiin nykyistä ennakoivammin ja ripeämmin.

Työntekijöiden näkökulmasta ETSK toivoo, että yritysten kilpailukyvyn ja kestävyyden edistämisen lisäksi toteutetaan myös toimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan työn laatu, kansalaisten oikeudet ja kuluttajansuoja sekä pienempien yritysten tasapuoliset toimintaedellytykset.

”Maailma muuttuu, ja myös sisämarkkinoilla 30 vuotta käytössä olleen toimintamallin on muututtava, jopa radikaalisti, jos haluamme selviytyä uusista geopoliittisista haasteista”, korosti ETSK:n työntekijät-ryhmää edustava yhteisesittelijä Angelo Pagliara. ”Jos haluamme taata todellisen kilpailukyvyn, meidän on päästävä eroon kaikista polkumyynnin muodoista – sosiaalisesta, verotuksellisesta ja kaikesta muusta polkumyynnistä –, sillä polkumyynti rapauttaa kilpailukykyä.”

Tämän yleisen lausunnon jälkeen on tarkoitus antaa erillisiä lausuntoja sisämarkkinoita koskevista erityisistä kysymyksistä. (dm)