Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa ”My Voice, My Choice” puolustetaan sitä, että kaikilla naisilla olisi mahdollisuus saada turvallinen ja saavutettava abortti kaikkialla EU:ssa. Kansalaisaloite käynnistettiin huhtikuussa 2024, ja sen koordinoinnista vastaa slovenialainen instituutti ”Inštitut 8. marec” (8. maaliskuuta ‑instituutti). Aloitteeseen saatiin yli miljoona allekirjoitusta jo selvästi ennen aloitteen päättymispäivää. ETSK info keskusteli järjestäjien kanssa kampanjan kiireellisyydestä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa naisilta viedään yhä useammin mahdollisuus vaikuttaa lisääntymisoikeuksiinsa.
Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa ”My Voice, My Choice” puolustetaan sitä, että kaikilla naisilla olisi mahdollisuus saada turvallinen ja saavutettava abortti kaikkialla EU:ssa. Kansalaisaloite käynnistettiin huhtikuussa 2024, ja sen koordinoinnista vastaa slovenialainen instituutti ”Inštitut 8. marec” (8. maaliskuuta ‑instituutti). Aloitteeseen saatiin yli miljoona allekirjoitusta jo selvästi ennen aloitteen päättymispäiväänsä. ETSK info keskusteli järjestäjien kanssa kampanjan kiireellisyydestä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa naisilta viedään yhä useammin mahdollisuus vaikuttaa lisääntymisoikeuksiinsa.
Mikä sai teidät käynnistämään My Voice, My Choice ‑aloitteen? Mikä on perimmäinen tavoitteenne?
Kolmisen vuotta sitten, kun Roe vastaan Wade ‑päätös kumottiin Yhdysvalloissa, ryhdyimme pohtimaan kampanjaa, jolla suojeltaisiin aborttioikeuksia Euroopassa. Yhdysvaltalaiset naiset menettivät perustuslaillisen oikeutensa yhdessä yössä, ja tiesimme heti, että meidän olisi suojeltava aborttioikeutta myös Euroopassa. Puolassa kuolee naisia sairaaloissa lähes täydellisen aborttikiellon vuoksi. Puolalaiset naiset ovat järjestäneet viime vuosina suuria mielenosoituksia aborttioikeuksien puolesta. Maltassa naiset voivat joutua edelleen vankilaan, jos heille tehdään abortti. Tänä vuonna Giorgia Meloni on antanut aborttia vastustaville ryhmille luvan protestoida aborttiklinikoilla ja häiritä naisia, jotka haluavat tehdä abortin. Euroopassa yli 20 miljoonalla naisella ei ole mahdollisuutta tehdä aborttia.
Tämän vuoksi käynnistimme ”My Voice, My Choice” ‑kampanjan. Käsittelimme ehdotustamme kansainvälisten juristien tiimin kanssa ja loimme vahvan verkoston eri puolilta Eurooppaa tulevien organisaatioiden kanssa.
Tavoitteenamme on suojella aborttioikeuksia EU:n tasolla ja parantaa niiden naisten mahdollisuuksia saada abortti, joiden on nyt matkustettava muihin maihin aborttikieltojen vuoksi (kuten naiset Maltassa ja Puolassa) tai siksi, että aborttia vastustetaan omantunnon syistä voimakkaasti (kuten Italiassa ja Kroatiassa), tai yksinkertaisesti kaikkien niiden mahdollisuuksia, joilla ei ole tällä hetkellä varaa aborttiin (esimerkiksi Saksassa tai Itävallassa).
Juuri nykyinen poliittinen ilmapiiri on syy siihen, että kampanjamme on kiireellinen. Meidän on yhdistettävä voimamme ja osoitettava, että suurin osa ihmisistä kannattaa aborttioikeuksia ja vastustaa lisääntymisvapauteen liittyviä rajoituksia. Suurin osa eurooppalaisista kannattaa aborttioikeuksia, ja meidän on suojeltava näitä oikeuksia yhdessä.
Mihin konkreettisiin toimiin toivotte Euroopan komission ryhtyvän? Miten toimet ovat toteutettavissa, kun otetaan huomioon, että terveysasiat kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan?
Ehdotamme, että Euroopan komissio perustaa taloudellisen tuen mekanismin, joka olisi jäsenvaltioille valinnainen ja kattaisi abortteihin liittyvien toimenpiteiden kustannukset. Se toimisi samalla tavalla kuin syövän ehkäisyyn ja hoitoon tarkoitetut ohjelmat.
Ajatuksena on, että jos henkilön on matkustettava abortin saadakseen toiseen maahan oman maansa tiukkojen rajoitusten tai omantunnon syihin perustuvan voimakkaan vastustuksen vuoksi, hänen ei tarvitse itse maksaa toimenpiteestä. Tuhannet naiset matkustavat nykyään muihin maihin, joissa he maksavat joskus tuhansia euroja toimenpiteestä. Kaikilla ei ole siihen varaa.
Abortti ei ehkä kuulu Euroopan komission toimivaltaan, mutta terveydenhuoltoon liittyvät rahoitusohjelmat kuuluvat. Tämän takia pystyimme rekisteröimään eurooppalaisen kansalaisaloitteemme.
Miksi päätitte käyttää tähän eurooppalaista kansalaisaloitetta? Kuinka mahdollisena pidätte, että komissio puoltaa aloitetta?
”My Voice, My Choice” ‑kampanjaa koordinoivalla slovenialaisella organisaatiollamme, Inštitut 8. marec ‑instituutilla, on paljon kokemusta kansallisista kansalaisaloitteista, allekirjoitusten keräämisestä ja kansanäänestyksistä. Kansallisen kansalaisaloitemekanismin avulla olemme onnistuneet muuttamaan jo 15:tä lakia Sloveniassa ja olemme voittaneet kaksi kansallista kansanäänestystä. Tämän vuoksi halusimme käyttää vastaavaa suoran demokratian välinettä EU:n tasolla. Näin tutustuimme eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Halusimme saada aikaan suoran muutoksen, joka vaikuttaisi pysyvästi kaikkien lisääntymisoikeuksiin Euroopassa. Siksi päätimme aloittaa allekirjoitusten keräämisen.
Kampanjan aikana olemme saaneet poliittista tukea kaikilta Euroopan parlamentin keskusta-vasemmistolaisilta poliittisilta ryhmiltä. Lisäksi olemme saaneet tukea useiden EU:n jäsenvaltioiden tärkeiltä kansallisen tason poliitikoilta, ja meillä on hyvät yhteydet ja vakiintuneet suhteet Euroopan komission jäseniin. Toivomme, että he kuuntelevat yli 1,2:ta miljoonaa kansalaista, jotka tukevat aloitettamme.
Miten onnistuitte saamaan ihmiset liikkeelle eri EU-maissa tukemaan aloitetta ja auttamaan allekirjoitusten keräämisessä? Missä kanavissa teette asiaa tunnetuksi?
Olemme rakentaneet koko kampanjan ajan vahvaa verkostoa, johon kuuluu yli 300 organisaatiota, ja olemme luoneet hienon yhteisön, joissa on yli 2 000 vapaaehtoista eri puolilta Eurooppaa. Olemme halunneet olla läsnä Euroopan kaupunkien ja kylien kaduilla, joilla vapaaehtoiset ovat olleet valmiina keräämään allekirjoituksia. Olemme vahvasti näkyvillä verkossa Instagramissa, mutta käytämme muitakin kanavia, kuten Facebookia,TikTokia, YouTubea, BlueSkyta,X:ää ja muita sosiaalisen median alustoja.
Eurooppalaisen kansalaisaloitteen onnistuminen edellyttää miljoonaa allekirjoitusta. Onnistuitte ylittämään tämän kuukautta ennen allekirjoitusten keruun päättymisaikaa. Minkälaista palautetta ja tukea, myös taloudellista tukea, olette saaneet tähän mennessä?
Pääsimme joulukuussa miljoonaan allekirjoitukseen, kun allekirjoituksia oli kerätty yhdeksän kuukauden ajan, ja lopetimme allekirjoitusten keruun ennen päättymisaikaa, kun allekirjoituksia oli 1,2 miljoonaa.
Onnistuimme keräämään allekirjoituksia verkostomme ja yhteisömme avulla, mutta haimme kampanjan aikana myös erilaisia rahoitusmahdollisuuksia kampanjan ylläpitämiseksi. ”My Voice, My Choice” ‑kampanja on myös voittanut Slovenian sosiologiayhdistyksen palkinnon, ja se on valittu mahdolliseksi SozialMarie-palkinnon saajaksi. Olemme saaneet tukea myös kaikilta Euroopan parlamentin keskusta-vasemmistolaisilta poliittisilta ryhmiltä sekä yksittäisiltä Euroopan parlamentin jäseniltä, Euroopan parlamentin varapuhemieheltä Nicolae Ștefănuțălta, Ranskan senaatin jäseneltä Melanie Vogelilta, Slovenian presidentiltä Nataša Pirc Musarilta ja Slovenian pääministeriltä Robert Golobilta. Kampanjaa tukevat myös monet eri EU-maiden aktivistit ja yksityishenkilöt, kuten Luisa Neubauer Saksasta ja Alice Coffin Ranskasta.
My Voice, My Choice on aloite, joka on kehittymässä yhdeksi Euroopan suurimmista feministisistä liikkeistä. Siihen kuuluu eri puolilla EU:ta yli 300 organisaatiota, lukuisia kannattajia ja omistautuneita vapaaehtoisia, jotka tekevät yhteistyötä turvallisen ja saavutettavan abortin varmistamiseksi Euroopan unionissa.
Epävarmuus on levinnyt kaikkialle yhteiskuntia kalvavan sairauden tavoin, ja ihmiset tuntevat olevansa ulkopuolisten voimien armoilla vailla vaikutusmahdollisuuksia, sanoo yliopistoprofessori ja palkittu kirjailija Albena Azmanova, joka piti vaikuttavan pääpuheenvuoron ETSK:n kansalaisyhteiskuntaviikolla. ETSK-infon haastattelussa Azmatova käy läpi epidemian keskeisiä syitä, joista yksi on taipumus asettaa tasa-arvo taloudellisen vakauden edelle.
Epävarmuus on levinnyt kaikkialle yhteiskuntia kalvavan sairauden tavoin, ja ihmiset tuntevat olevansa ulkopuolisten voimien armoilla vailla vaikutusmahdollisuuksia, sanoo yliopistoprofessori ja palkittu kirjailija Albena Azmanova, joka piti vaikuttavan pääpuheenvuoron ETSK:n kansalaisyhteiskuntaviikolla. ETSK-infon haastattelussa Azmatova käy läpi epidemian keskeisiä syitä, joista yksi on taipumus asettaa tasa-arvo taloudellisen vakauden edelle.
Kansalaisyhteiskuntaviikon pääpuheenvuorossasi puhuit epävarmuuden epidemiasta heikentyvien poliittisten vapauksien juurisyynä. Kuvailit sitä näkymättömäksi sairaudeksi, joka uhkaa viedä meiltä järjen. Voitko kertoa lisää siitä, mitä tarkoitat ”epävarmuuden epidemialla”? Mistä se on saanut alkunsa?
Ihmiset kokevat yhä syvempää turhautumista ja epätoivoa. Se on johtanut kuolemantapauksiin – etenkin itsemurhiin työpaikoilla – joita varakkaissa yhteiskunnissa tapahtuu kasvavissa määrin. Nämä tapaukset ovat musertavin ja siten näkyvin jäävuoren huippu, jonka alla piilee valtava määrä taloudellisesta turvattomuudesta johtuvaa epävarmuutta. Vaikka ihmisten raivo tai hiipuva luottamus poliittisiin instituutioihin nostetaan usein esiin, kyse ei ole vain niistä. Epäluottamus voi olla tervettä: se saa vaatimaan vastuuvelvollisuutta. Viha voi olla rakentavaa: se voi käynnistää taistelun oikeudenmukaisuuden puolesta ja johtaa merkittäviin muutoksiin.
Yhteiskuntiamme tätä nykyä vaivaava sairaus – se, mistä työssäni puhun kaikkialle levinneenä epävarmuutena – on jotain muuta. Siinä on kyse erityisestä turvattomuudesta, syvästä voimattomuuden kokemuksesta, jonka aiheuttaa tunne hallitsemattomien voimien armoilla olosta.
Yksilöinä koemme epävarmuuden kyvyttömyytenä selviytyä oman elämämme perustehtävistä. Tämä kyvyttömyyden kokemus saa pelkäämään sitä, että menettää omistamansa tai saavuttamansa – työn, säästöt, suorituskyvyn, mielenterveyden. Ongelma ei siis niinkään ole köyhyys tai eriarvoisuus, vaan koettu tai ennakoitu menetys, pelko kaiken romahtamisesta. Yksilön kannalta epävarmuus on juuri tätä.
Yhteiskunnan tasolla epävarmuus koetaan kyvyttömyytenä ohjata yhteiskunnan toimintaa ja hallita vastoinkäymisiä. Hyvänä esimerkkinä toimii koronakriisi. Miten voi olla mahdollista, että vauraat, tieteellisesti kyvykkäät ja institutionaalisesti kehittyneet yhteiskunnat kohtasivat kansanterveysongelman – jonka syynä oli virus, joka ei ollut täysin tuntematon tai erityisen tappava – ja antoivat sen kehittyä vakavaksi terveydelliseksi ja lopulta taloudelliseksi ja sosiaaliseksi kriisiksi? Koska hallitukset olivat leikanneet voimakkaasti julkisia investointeja, muun muassa terveydenhuollosta.
Epävarmuuteen liittyy toinenkin piirre. Sen taustalla on tietynlainen politiikka, uusliberalistinen vapaiden markkinoiden ja avoimien talouksien yhdistelmä, jossa päätökset tehdään kannattavuuden perusteella. Keskusta-vasemmistolaisen ja keskusta-oikeistolaisen eliitin tavoitteena on ollut varmistaa kansallinen tai EU:n kilpailukykyglobaaleilla markkinoilla, joilla voittoja tavoitellaan koko maapallon mittakaavassa. Ne heikensivät siksi työsuhdeturvaa (tarjoten yrityksille joustavuutta niiden kilpailukyvyn tueksi) ja vähensivät julkisten palveluiden rahoitusta. Näin ollen kaikille jaettiin enemmän vastuita, mutta niukemmin resursseja vastuiden hoitamiseen. Meidän odotetaan saavan aikaan enemmän vähemmällä.
Esimerkiksi Euroopan komissio kehottaa valtioita tekemään enemmän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hyväksi, mutta pyytää samalla myös pienentämään menoja. Ristiriita jatkuvasti kasvavan vastuun ja vähenevien resurssien välillä aiheuttaa epävarmuutta ja huolta selviytymiskyvystä. Kyse ei ole terveestä epävarmuudesta, joka herättäisi halun lähteä liikkeelle, pohtia eri vaihtoehtoja, ottaa riskejä tai näyttää, mihin pystyy. Pelko toimeentulon menetyksestä ja uhkakuvat synkemmästä tulevaisuudesta ovat pikemminkin tuhoisaa pelkoa.
Mikä on mielestäsi syynä autoritaaristen johtajien ja oikeistopuolueiden nousuun? Millä tasolla demokraattiset vapaudet ja EU:n keskeisten arvojen kunnioittaminen ovat nyky-Euroopassa?
Oikeistolaisten autoritaaristen johtajien ja puolueiden kannatuksen lisääntymisen taustalla on poliittisesti luotu epävarmuus. Kun tuntee olonsa epävarmaksi, kaipaa turvallisuutta ja vakautta. Voimattomiksi itsensä kokevat ihmiset asettavat toiveensa vahvoihin johtajiin, joiden odotetaan tuovan välitöntä vakautta rautaisella otteellaan. Nämä johtajat muun muassa lisäävät sotilasmenoja ja vahvistavat poliisin valtaa – kuten nyt EU suunnittelee tekevänsä.
Perustan tälle loivat keskustapuolueet, jotka aiemmin, uusliberalismiin nojaten, tekivät yhteiskunnista epävarmempia. Valitettavasta nykytilanteesta on mielestäni vastuussa etenkin keskustavasemmisto. Vaikka sosiaalinen demokratia on julistautunut oikeudenmukaisuuden puolustajaksi, sen puitteissa on keskitytty torjumaan vain yhdenlaista epäoikeudenmukaisuutta, eriarvoisuutta. Ihmiset kuitenkin kaipaavat taloudellista vakautta eli kykyä hallita elämäänsä ja suunnitella tulevaisuutta.
Kuvittele, että saavutettaisiin täysin tasa-arvoinen mutta syvästi epävarma yhteiskunta – se tuskin olisi kukoistava yhteiskunta. Kansalaiset eivät myöskään välttämättä tahdo poistaa eriarvoisuutta, jos heitä sen seurauksena kohdellaan häviäjinä, joille suodaan vähäinen hyvitys nöyryyttävän uudelleenjaon kautta. Kukaan ei lähtökohtaisesti tahdo olla häviäjä.
Puhuit puheessasi myös ”uhriutumisen olympialaisista”. Mitä tarkoitat niillä, ja miksi niistä tulisi luopua?
Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana syrjinnän vastainen taistelu on näyttäytynyt identiteettipolitiikkana. Historiallisesti syrjittyjä ryhmiä on kohdeltu ”suojeltuina vähemmistöinä”, joiden asemaa on pyritty parantamaan positiivisella erityiskohtelulla, kuten kohdennetuilla edistämistoimilla ja kiintiöjärjestelmillä. Kun kaikkialla kuitenkin vallitsee epävarmuus ja hyvistä työpaikoista tai muista resursseista on pulaa, suojellut ryhmät alkavat kilpailla niille tarjotuista rajallisista resursseista. Tällaisessa ilmapiirissä uhrin asemasta tulee eräänlainen valttikortti: mitä vakavampana uhrius nähdään, sitä painokkaammin voi vaatia suojelua.
Tämä luo vihamielisyyttä kilpailevien ryhmien välille ja heikentää solidaarisuutta. Toisaalta yksikään ryhmä ei todella voita, koska kaikki pysyttelevät uhreina. Onhan juuri uhrina olo ja syrjityksi tuleminen se, joka oikeuttaa vaatimuksen suojelusta. Epäreilun kilpailun resursseista ja erityissuojelusta voi voittaa vain eliitti, joka jalomielisesti jakaa holhoustaan. Lopputuloksena on, että vailla vaikutusmahdollisuuksia olevat ryhmät pitävät toisiaan vihollisina ja taistelevat keskenään, kun taas heidän suojelijansa, poliittiset eliitit, saavat näiden taisteluiden seurauksena lisää valtaa.
Mistä syystä kansalaisyhteiskunta on tällaisessa tilanteessa tärkeä tekijä, joka auttaa turvaamaan usein itsestäänselvyyksinä pidetyt demokratian ja kansalaisvapaudet? Miksi juuri kansalaisyhteiskunta, pikemmin kuin demokraattiset vaalit, voi toimia vastalääkkeenä vallan väärinkäytölle?
Äänestäessämme olemme yksin. Voimattomuuden ja turvattomuuden tunteesta kumpuaa syvä ahdistus, jota ilmaisemme äänestämällä. Tämä selittää taantumuksellisten puolueiden nousun vapaissa ja rehellisissä vaaleissa. Kansalaisyhteiskunta toimii eri periaatteella ja sillä on erityinen voimanlähde: yhteenkuuluvuus. Yhdessä muiden kanssa, yhdistyneinä yhteisen asian puolesta, emme ole yksin – epävarmuuden ja voimattomuuden tunne helpottaa, koska voimme luottaa tovereidemme tukeen. Epävarmuuden vähetessä myös pelko väistyy. Silloin on mahdollisuus katsoa eteenpäin ja ajatella rohkeammin.
Albena Azmanova on valtio- ja yhteiskuntatieteiden professori Lontoon City Saint George’s -yliopistossa ja toimii yhtenä Emancipations-tiedejulkaisun päätoimittajista. Hänen viimeisin kirjansa, Capitalism on Edge (2020), on voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa Michael Harrington -kirjapalkinnon, jonka American Political Science Association myöntää poikkeuksellisen ansiokkaalle teokselle, joka osoittaa, kuinka tieteellisellä tutkimuksella voidaan tukea ponnisteluja kohti parempaa maailmaa.
Tänä vuonna maaliskuun alussa lähdin Kiovasta raskain sydämin. Olin matkalla Ranskaan kahdeksi päiväksi osallistuakseni Ukraina-symposiumiin ja en sen vuoksi voinut osallistua Kiovassa tärkeään seremoniaan. Ystävämme runoilija Svitlana Povalyaeva oli silloin pääkaupungin keskusaukiolla Maidanilla järjestämässä jäähyväisiä vanhimmalle pojalleen Vassylille, joka oli kaatunut taistelussa 28-vuotiaana. Tämän nuorempi veli Roman kuoli kesällä 2022 taistelussa, jossa vapautettiin Harkovan alue. Hän oli 24-vuotias.
Tänä vuonna maaliskuun alussa lähdin Kiovasta raskain sydämin. Olin matkalla Ranskaan kahdeksi päiväksi osallistuakseni Ukraina-symposiumiin ja en sen vuoksi voinut osallistua Kiovassa tärkeään seremoniaan. Ystävämme runoilija Svitlana Povalyaeva oli silloin pääkaupungin keskusaukiolla Maidanilla järjestämässä jäähyväisiä vanhimmalle pojalleen Vassylille, joka oli kaatunut taistelussa 28-vuotiaana. Tämän nuorempi veli Roman kuoli kesällä 2022 taistelussa, jossa vapautettiin Harkovan alue. Hän oli 24-vuotias.
Nousin junaan raskain mielin. Kolme lastani olivat jääneet kotiin. Se ei ollut ensimmäinen kerta sodan aikana, kun olin lähtenyt ulkomaille lyhyeksi ajaksi, mutta tällä kertaa olin kauhuissani.
Tiesin, että Venäjän ballististen ohjusten uhatessa puhelimeni varoitusjärjestelmä ei näyttäisi punaista. Parin päivän ajan olisin 2 000 kilometrin päässä kotoa, eikä minulla olisi mahdollisuutta saada tietoa tytärteni turvallisuudesta. Se oli sietämätöntä.
Jos varoitusjärjestelmä ei toimisi, se johtuisi siitä, että Yhdysvallat olisi katkaissut tiedustelutietojen antamisen Ukrainalle. Tämä koskisi muun muassa Venäjän alueelta tulevien ballististen ohjusten varhaista havaitsemista. Yhdysvallat oli myös keskeyttänyt sotilaallisen avun ja mennyt niin pitkälle, että pysäytti Puolaan jo lähetetyt varusteet.
Pari päivää myöhemmin palasin Ukrainaan. Sillä välin oli käyty neuvotteluja Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian valtuuskuntien välillä. Ukraina oli valmis täydelliseen, välittömään tulitaukoon – jos Venäjä tekisi samoin. Donald Trump oli tyytyväinen. Yhdysvallat toimitti jälleen tiedustelutietoja, ja Bidenin hallinnon aikana sovittu sotilaallinen apu jatkui.
Mutta luottamus on mennyt. Kun on kerran joutunut petetyksi, on vaikea teeskennellä, että kaikki on hyvin.
Tunteeko myös Eurooppa itsensä petetyksi? Yhdysvaltojen johtaman Naton tarjoaman turvallisuussateenvarjon antaman suojan aika on ohi. MAGA-heimo on kääntämässä Euroopalle selkänsä. Se aikoo minimoida sotilaallisen ja humanitaarisen läsnäolon Euroopassa ja tuo hyökkääjä Venäjän pois diplomaattisesta ja taloudellisesta eristyksestä.
Jos Trump haluaa tulitauon Ukrainaan mahdollisimman nopeasti ja millä keinolla tahansa, se johtuu siitä, että hän ei pidä Ukrainan ahdinkoa tärkeänä. Hän haluaa vain minimoida kustannukset Yhdysvalloille. Yhdysvallat ei enää osallistu muun muassa kokouksiin, joita on pidetty Ramsteinin tukikohdassa, eikä kuluvalle vuodelle ole suunnitteilla lisää Yhdysvaltojen sotilaallista apua.
Rauha Ukrainan tappion kustannuksella ei huoleta Yhdysvaltojen hallintoa. Lähettiläät Steve Witkoff ja Keith Kellogg ehdottavat suunnitelmia Ukrainan jakamiseksi kahteen tai kolmeen erilliseen osaan – sodanjälkeisen natsi-Saksan tapaan. Ikään kuin Ukraina olisi sodan hävinnyt hyökkääjä.
Mutta myös Eurooppa on uhattuna. Jos Trump aikoo vähentää yhdysvaltalaisten joukkojen määrää Euroopassa ja vaatii viiden prosentin osuutta kunkin Naton jäsenvaltion puolustusbudjetille, se johtuu siitä, että hänen mielestään Euroopan puolustus on Euroopan oma ongelma.
Venäjä tarkkailee tilannetta. Venäjälle Nato ilman Yhdysvaltojen johtajuutta ei ole puolustusmahti eikä pelote. Kuinka kauan kestäisi rakentaa ”puolustuksen Eurooppa”, joka pystyisi yksin varmistamaan oman turvallisuutensa? Jos tämä kysymys tuntuu sinusta liian abstraktilta, yritä vastata seuraavaan kysymykseen: kuka eurooppalaisista menee puolustamaan Baltiaa, jos Venäjä hyökkää sinne Valko-Venäjällä syyskuussa 2025 pidettävien koulutusoperaatioiden jälkeen?
Yhdysvaltojen petoksen jälkeen Euroopalla on edessään hyvin selkeä valinta: puolustaa Ukrainaa tänään niin kuin se puolustaisi itseään tai kohdata huomenna Venäjän armeija omalla alueellaan. Tästä taistelusta ei tule helppoa, mutta taistelua ei ole hävitty koskaan etukäteen.
Maaliskuun lopulla huomioni kiinnitti ukrainalaisten yleistä mielipidettä kartoittava tutkimus. Yli 80 prosenttia ukrainalaisista on valmis jatkamaan taistelua Venäjää vastaan jopa ilman Yhdysvaltojen tukea.
Nähtäväksi jää kuinka moni eurooppalainen pysyy rinnallamme.
