European Economic
and Social Committee
EU:n maataloustuottajat tarvitsevat kiireesti tukea selviytyäkseen epävakailla markkinoilla
Eurooppalaisten maataloustuottajien vaivana ovat alati lisääntyvät kriisit äärimmäisistä sääoloista aina markkinoiden epävakauteen ja epäreiluun kilpailuun. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) varoittaa, että EU:n nykyiset toimintapolitiikat eivät suojele maataloustuottajia, ja kehottaa toteuttamaan pikaisesti uudistuksia tulojen turvaamiseksi, neuvotteluvoiman vahvistamiseksi ja kestävän maatalouden varmistamiseksi.
ETSK peräänkuuluttaa EU:n puheenjohtajavaltio Puolan pyynnöstä laatimassaan lausunnossa entistä kestävämpää maatalousjärjestelmää, jonka keskiössä ovat maataloustuottajat.
”Maatalous on jalo ammatti, jolla on kaksi päätavoitetta: tuottaa korkealaatuista ja turvallista ruokaa ihmisille sekä ylläpitää ja kohentaa ympäristöä. Vastineeksi vaadimme vain reilun palkan rehellisestä työstä, kunnioitusta sekä oikeudenmukaisen hinnan tuottamistamme elintarvikkeista”, totesi Joe Healy, yksi lausunnon kolmesta esittelijästä.
ETSK katsoo, että yhteisellä maatalouspolitiikalla (YMP) ei pystytä vastaamaan nykyisiin haasteisiin. Lausunnossa suositellaan maataloustuottajia tukeviksi rahoitusvälineiksi muun muassa julkisia vakuutuksia luonnonkatastrofien varalta, vastasyklistä tukea ja suoraa tukea. Eräissä EU-maissa jo käytössä olevat keskinäiset rahastot voisivat tarjota täydentävän turvaverkon, jota maataloustuottajat, teollisuus, aluehallintotahot ja EU rahoittaisivat yhdessä.
YMP:tä on tarkoitus tarkistaa vuoden 2027 jälkeen, ja ETSK katsoo, että sen määrärahat olisi palauttava tasolle, joka vastaa vähintään 0,5:tä prosenttia EU:n BKT:stä. Kaupan säännösten on oltava tiukempia, jotta voidaan varmistaa, että tuontituotteet täyttävät EU:n ympäristö- ja työnormit.
Toinen keskeinen huolenaihe on alihintaan myyminen, joka aiheuttaa maataloustuottajille suuria taloudellisia paineita. ETSK kehottaa EU:n poliittisia päättäjiä harkitsemaan vakavasti kustannukset alittavaan hintaan tehtävien hankintojen kieltämisen, jotta voidaan estää se, että suuret vähittäiskauppiaat puristavat maataloustuottajat ulos markkinoilta. Mallina voidaan käyttää elintarvikeketjusta Espanjassa annettuja lakeja.
Avoimuuden lisäämiseksi ja maataloustuottajien markkinavoiman vahvistamiseksi ETSK ehdottaa, että perustetaan EU:n digitaalinen keskus seuraamaan hintoja, kustannuksia ja voittomarginaaleja. Komitea kannattaa myös kollektiivisia hintaneuvotteluja ja tuen lisäämistä osuuskunnille ja tuottajaorganisaatioille. EU:n maatalousalalla on lisättävä taloudellista riippumattomuutta ja parannettava kilpailukykyä.
Vaikka ilmastotavoitteet ovat tärkeitä, maataloustuottajat eivät voi vastata kustannuksista yksin. Kestävän kehityksen rahasto voisi auttaa tuottajia siirtymään vihreämpiin käytäntöihin. Lausunnossa varoitetaan hiilivuodon riskistä, sillä EU:n tiukat säännöt asettavat paikalliset maataloustuottajat epäedulliseen asemaan EU:n ulkopuolisiin kilpailijoihin nähden.
ETSK pitää tärkeänä investoida maaseudun kehittämiseen, innovointiin ja YMP:n sääntöjen yksinkertaistamiseen. Maataloustuottajat ovat yhä suuremman paineen alla, joten on selvää, että EU:n johtajien on toimittava kiireesti ennen kuin lisää maatiloja katoaa. (ks)