European Economic
and Social Committee
Vuosi ETSK:n uuden toimikauden käynnistymisestä: ensimmäinen tilaisuus tilannekatsaukseen
Vuosi ETSK:n uuden toimikauden käynnistymisestä: ensimmäinen tilaisuus tilannekatsaukseen
Muistamme kaikki päivän, jona käynnistimme uuden toimikauden: se oli 28. lokakuuta 2020, pandemia riehui pahimmillaan, ja täysistunto oli pidettävä verkossa. Kaikki oli surrealistista, tulevaisuus näytti epävarmalta, kukaan ei tiennyt, milloin ja miten rokotteet saataisiin käyttöön, mutta onnistuimme käynnistämään työmme.
Pandemia johti maailmanlaajuiseen terveyskriisiin, jossa menetettiin miljoonia ihmishenkiä, sekä maailmanlaajuiseen talouskriisiin, josta pyrimme nyt selviytymään. Tässä dramaattisessa tilanteessa Euroopan unionilla oli tarvittavaa vahvuutta ja päättäväisyyttä ryhtyä erittäin nopeasti ennennäkemättömiin toimenpiteisiin. Terveydenhuollon saralla kansallisia terveyspalveluja tuettiin hankkimalla lääkintätarvikkeita ja suojavarusteita sekä toteuttamalla rokotteita koskevia toimenpiteitä. Talouden ja rahoituksen näkökulmasta tarkasteltuna EU on ottanut käyttöön kiireellisiä toimenpiteitä ja ennennäkemättömät rahoitustoimet, kuten SURE-välineen työttömyysriskien lieventämiseksi sekä Euroopan Next Generation EU -elpymissuunnitelman.
Tämän lisäksi viime vuotta ovat leimanneet ilmastonmuutokseen liittyvien ilmiöiden lisääntyminen: maastopaloja Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa, tulvia Belgiassa, Alankomaissa ja Saksassa sekä jäätiköiden sulaminen Grönlannissa. Ympäristö on kuin ihmiskeho: se antaa yksiselitteisiä merkkejä terveydentilastaan. Yhteiskunta on nyt tarttunut näihin kysymyksiin ja tiedostanut ne entistä paremmin. Nuoret ovat näissä kamppailuissa keskeisiä toimijoita ”Fridays for Future” -liikkeessä, joka vaatii poliitikkoja toteuttamaan konkreettisia ja oikea-aikaisia toimia maapallon tulevaisuuden turvaamiseksi. Euroopan komissio on antanut vihreän kehityksen ohjelman avulla uutta pontta ympäristöpolitiikalleen: olemme oikeilla raiteilla.
Viime kuukausien merkittävä tapahtuma on ollut Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin käynnistäminen: tämä on kansalaisille poikkeuksellinen tilaisuus ilmaista kantansa Euroopan unionin muodosta.
ETSK on ollut vahvasti mukana kaikkien näiden kysymysten käsittelyssä. Komitea on laatinut terveysunionista, Next Generation EU -välineestä, vihreän kehityksen ohjelmasta ja Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista lausuntoja ja kannanottoja, jotka on lähetetty muille toimielimille. Kansalaisten, työntekijöiden, yrittäjien ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kokonaisuudessaan on saatava äänensä kuuluviin.
Syyskuussa puheenjohtaja Ursula von der Leyen kutsui italialaisen paralympialais-kultamitalistin Bebe Vion tilaisuuteen, jossa hän piti unionin tilaa käsittelevän puheensa: kyse on nuoresta naisesta, joka on lapsuudesta saakka kamppaillut monenlaisia vastoinkäymisiä vastaan ja selättänyt ne. Hänen sanojensa tulisi kannustaa meitä kaikkia, erityisesti nuorempia sukupolvia, rakentamaan solidaarisuuden ja monimuotoisuuden Euroopan unionia: ”Jos se vaikuttaa mahdottomalta, sen pystyy tekemään.”
Giulia Barbucci, ETSK:n varapuheenjohtaja