ETSK antoi täysistunnossaan 24. helmikuuta lausunnon komission tiedonannosta, jossa se esittää linjauksensa EU:n talouden ohjausjärjestelmän uudistamiseksi. ETSK korostaa, että sopimukseen on päästävä pikaisesti, mutta suunnitelman yksityiskohdat kaipaavat vielä työstämistä.

Vuonna 1992 tehdystä Maastrichtin sopimuksesta lähtien EU:n talouden ohjausjärjestelmä on auttanut luomaan edellytykset vakaalle taloudelle, kasvulle ja työllisyysasteen nousulle Euroopassa. Ohjausjärjestelmän kehittymisen myötä siitä on kuitenkin tullut myös monimutkaisempi, eivätkä kaikki välineet ja menettelyt ole kestäneet aikaa. 

ETSK on yhtä mieltä tarpeesta päästä nopeasti sopimukseen ennen jäsenmaiden vuoden 2024 talousarvioprosesseja, mutta painottaa, että monet yksityiskohdat kaipaavat vielä työstämistä. Ehdotetuilla finanssi- ja rakennepoliittisilla suunnitelmilla on varmistettava, että julkisen talouden velkasuhde pienenee tai pysyy maltillisella tasolla. Samaan aikaan sääntöjen on jätettävä riittävästi finanssipoliittista liikkumavaraa vihreään ja digitaaliseen siirtymään tehtäviä investointeja varten. Uudistetun kehyksen onnistuminen edellyttää ennen kaikkea sitoutumista prosessiin. 

”Finanssipoliittinen kehys on uudistettava pikaisesti. Monet jäsenvaltiot eivät ole vakauttaneet julkista talouttaan riittävästi hyvinä aikoina”, sanoi ETSK:n lausunnon esittelijä Krister Andersson. ”Maltillisen politiikan puutteesta on eniten haittaa yhteiskunnan heikko-osaisille. Velkaantuneisuuden vähentäminen ja velkakestävyys ovat avainasemassa. Olemme yhtä mieltä tarpeesta päästä nopeasti sopimukseen ennen jäsenmaiden vuoden 2024 talousarvioprosesseja.” (tk)