Espanjalais-puolalainen dokumentaarinen valokuvaaja ja Investigative Journalism for EU (IJ4EU) Impact Award 2024 -journalismipalkinnon saajaehdokas Hanna Jarzabek maalaa synkän kuvan tilanteesta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, jossa tuhannet pakolaiset yrittävät päästä rajan yli ”viidakoksi” kutsutun Białowieżan metsän kautta.

Hanna Jarzabek

Marraskuusta 2021 lähtien tuhannet pääasiassa Lähi-idän ja Afrikan maista tulevat pakolaiset ovat yrittäneet päästä Białowieżan metsän läpi. Se on viimeinen Euroopassa jäljellä oleva aarniometsä ja sijaitsee Puolan ja Valko-Venäjän välisellä rajalla. Metsä, jolle jotkin pakolaiset ovat antaneet lempinimen ”viidakko” (The Jungle), on vaarallinen ja vaikeakulkuinen, erityisesti niille, jotka eivät tunne Koillis-Euroopan ankaraa ilmastoa. Monet pakolaiset jäävät metsään jumiin pitkiksi ajoiksi ja joutuvat selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa kärsien muun muassa ruoan ja veden puutteesta. Talvella myös hypotermian ja kuoleman riski on suuri. Jos rajavartijat saavat nämä pakolaiset kiinni, heidät yleensä pakotetaan palaamaan rajan toiselle puolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että heidät jätetään metsään Valko-Venäjän puolelle usein yöllä, ilman todistajia, ja heidän puhelimensa tuhotaan, jotta he eivät voisi olla yhteydessä ulkomaailmaan. Näitä palautuksia eli pakkokäännytyksiä tapahtuu jopa äärimmäisissä olosuhteissa, eikä poikkeusta tehdä edes raskaana olevien naisten tai hypotermian partaalla olevien ihmisten kohdalla, vaan myös heidät karkotetaan Valko-Venäjän alueelle. Osa pakolaisista on väittänyt tulleensa pakkokäännytetyksi useita kertoja, jotkut jopa 17 kertaa.

Puolan edellinen hallitus rakensi rajalle muurin, jonka päällä on piikkilankaa ja jonka alaosa on vahvistettu. Muiden vastaavien muurien tavoin tämäkään ei estä ihmisiä pyrkimästä Eurooppaan vaan sen sijaan altistaa heidät muille vakaville loukkaantumisille. Rajavartiolaitos on myös asentanut metsään kamera-ansoja pakolaisten ja avustustyöntekijöiden liikkumisen havaitsemiseksi. Koska pakolaisleirejä ei ole, pakolaiset piiloutuvat metsään välttääkseen pakkokäännyttämisen Valko-Venäjälle, ja kasvava sotilaallinen läsnäolo vaikeuttaa humanitaarisen avun saamista.

Humanitaarisen avun antamisessa on tällä rajalla ollut alusta alkaen merkittäviä haasteita. Kun äärioikeistolainen hallitus menetti valta-asemansa lokakuussa 2023, alettiin toivoa muutoksia muuttoliikepolitiikkaan, mutta väkivaltaisuudet eivät ole päättyneet, ja hylkääviä päätöksiä annetaan ja sairaanhoitoon pääsyä rajoitetaan edelleen. Tällä hetkellä Lääkärit ilman rajoja -järjestöllä on vain kolme osa-aikaista työntekijää, jotka tarjoavat sairaanhoitoa 400 kilometriä pitkällä rajalla. Järjestöllä ei ole pysyvää tukikohtaa, kuten muilla raja-alueilla, joilla on vastaavanlaisia muuttovirtoja. Järjestön työntekijät työskentelevät vaikeissa olosuhteissa ja tarjoavat apua usein pimeässä ja ilman asianmukaisia välineitä tarkan diagnoosin tekemiseksi. He mukauttavat hoitoaan metsäolosuhteisiin ja esimerkiksi antavat yöllä infuusioita tai kiireellistä lääkintäapua vakavissa tapauksissa, kuten äidin saadessa keskenmenon.

Muurin rakentamisen jälkeen on terveysongelmien lisäksi jouduttu nyt hoitamaan myös erilaisia murtumia, joita syntyy, kun ihmiset joskus putoavat yrittäessään kiivetä jopa viisi metriä korkean muurin ylitse. Osa murtumista vaatii monimutkaisia toimenpiteitä, ja niistä toipuminen kestää kuukausia. Näissä sekä hypotermiaan liittyvissä tapauksissa ainoa ratkaisu on kutsua ambulanssi tietäen, että rajavartijat pidättävät henkilön ja vartioivat häntä sairaalassa oleskelun ajan. Kun henkilö kotiutetaan sairaalasta, rajavartiolaitos päättää omin perustein, lähetetäänkö hänet suljettuun vai avoimeen ulkomaalaiskeskukseen. Monet haastatellut ovat kertoneet tilanteista, joissa sairaalajakson päätyttyä rajavartijat ovat kuljettaneet pakolaiset takaisin metsään ja pakottaneet heidät takaisin Valko-Venäjän puolelle, jossa tarina on alkanut taas alusta.

Viime kuukausina myös Puolan ja Valko-Venäjän rajalle sijoitettujen sotilaiden määrä on kasvanut tasaisesti, mikä kuvastaa jännitteiden lisääntymistä alueella. Kesäkuussa 2024 eräs muuttaja puukotti puolalaista sotilasta, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Vastauksena tähän uusi hallitus tehosti muuttoliikkeen vastaista kampanjaansa ja otti käyttöön lain, jonka nojalla sotilaat voivat käyttää aseita aina, kun katsovat sen tarpeelliseksi, joutumatta vastuuseen teoistaan. Tämä päätös herättää merkittävää huolta etenkin, kun otetaan huomioon aiemmat hälyttävät voimankäyttöön liittyvät tapaukset. Esimerkiksi lokakuussa 2023 syyrialaispakolaista ammuttiin selkään päivänvalossa, ja hän loukkaantui vakavasti. Myös humanitaariset vapaaehtoistyöntekijät kertoivat marraskuussa 2023, että rajavartijat olivat ampuneet heitä kohti ilman ennakkovaroitusta, kun he yrittivät antaa apua pakolaisille. Uusi laki uhkaa normalisoida tällaiset vaaralliset käytännöt ja luo rankaisemattomuuden ilmapiiriä, joka vaarantaa entisestään sekä pakolaiset että humanitaarisen avun antajat. Antamalla sotilaille rajattoman määräysvallan tällainen politiikka heikentää perusihmisoikeuksia ja voi eskaloida väkivaltaa jo ennestään epävakaalla raja-alueella.

Donald Tusk pyrkii antamaan kuvan, että hän olisi avoimempi ja tietoisempi ihmisoikeuksista, mutta hänen hallintonsa jatkaa edellisen hallituksen narratiivia, jossa tälle rajalle saapuvat maahanmuuttajat nähdään uhkana Puolan yhteiskunnalle, heidät epäinhimillistetään ja leimataan terroristeiksi tai rikollisiksi. Edellinen hallitus yritti myös väittää, että humanitaarisen avun antajat avustavat ihmiskauppiaita, mikä olisi rikos, josta voidaan tuomita jopa kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Vaikuttaa siltä, että tätä politiikkaa jatketaan myös Donald Tuskin hallituksessa. Viisi humanitaarista vapaaehtoistyöntekijää, jotka auttoivat Irakista tulevaa perhettä ja egyptiläistä henkilöä vuonna 2022, joutuu 28. tammikuuta 2025 oikeuden eteen ja on vaarassa saada tämän ankaran rangaistuksen.

Myöskään hiljattain (lokakuussa 2024) julkaistusta muuttoliikepolitiikasta ei juuri löydy myönteistä sanottavaa. Viime heinäkuussa käyttöön otettu puskurivyöhyke on edelleen voimassa ja rajoittaa voimakkaasti humanitaaristen järjestöjen, kuten Lääkärit ilman rajoja -järjestön, sekä toimittajien pääsyä alueelle ja vaikeuttaa siten avun toimittamista pakolaisille ja Puolan viranomaisten tekemien ihmisoikeusrikkomusten dokumentoimista.

Kiistanalaisin näkökohta tässä politiikassa on kuitenkin aikomus keskeyttää oikeus hakea turvapaikkaa tällä rajalla. Toimenpide olisi räikeässä ristiriidassa kaikkialla Euroopassa tunnustettujen perusihmisoikeuksien kanssa. Politiikalla on kauaskantoisia vaikutuksia raja-alueen paikallisväestöön, mutta politiikkaa on kehitetty kuulematta ensin heitä tai humanitaarisia järjestöjä. Nämä järjestöt ovat väsymättä antaneet apua ja keränneet kriittistä tietoa tilanteesta, rajan yli pyrkivien pakolaisten tarpeista ja heidän kohtaamistaan haasteista. Tällaisen tiedon sivuuttaminen heikentää humanitaarisia toimia ja saattaa myös pahentaa jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Tämä tutkivan journalismin raportti on tehty Investigative Journalism for Europe (IJ4EU) -rahaston tuella.

Hanna Jarzabek on Madridissa toimiva espanjalais-puolalainen dokumentaarinen valokuvaaja, joka on opiskellut valtiotieteitä ja työskennellyt poliittisena analyytikkona YK:n järjestöille. Hän käsittelee työssään hienotunteisesti ja kunnioittavasti aiheita, jotka liittyvät muun muassa syrjintään, sukupuoli-identiteettiin, seksuaaliseen monimuotoisuuteen ja muuttovirtoihin EU:n itärajoilla. Jarzabekin töitä on julkaistu merkittävissä tiedotusvälineissä, kuten El País ja Newsweek Japan. Niitä on myös ollut esillä kansainvälisissä näyttelyissä ja hänelle on myönnetty niistä useita palkintoja sekä ehdokkuus IJ4EU Impact Award 2024 -palkinnon ja Leica Oskar Barnack Award 2023 -palkinnon saajaksi.

Valokuva ”The Jungle”-projektista:

Juoksuhautajalka on jalkoihin kehittyvä sieni-infektio ja yksi yleisimmistä terveysongelmista Białowieżan metsän läpi pyrkivillä pakolaisilla (lokakuu 2022). 

Kirjoittanut: Giuseppe Guerini

Kuten Lettan raportin otsikossakin todetaan, Euroopan unioni ja sen talous- ja yritysjärjestelmä on paljon enemmän kuin vain markkinat. Euroopan unioniin päätettiin alusta alkaen luoda sosiaalinen markkinatalousjärjestelmä, jossa taloudellinen menestys ei tarkoita vain vaurauden karttumista vaan myös kykyä varmistaa, että markkinoilla kaupan oleva ja kertyvä varallisuus hyödyttää kaikkia.

Yhteisötalouden yritykset muodostavat ekosysteemin, jossa yhteisvastuu taataan liiketoiminnan keinoin. Tämä on hyödyllinen malli organisaatioille, jotka ovat yksityisiä mutta toimivat silti yleisen edun mukaisesti.

Lettan raportissa mainitaan tämä ominaispiirre, joka on jo tuotu esiin yhteisötaloutta koskevassa toimintasuunnitelmassa ja suosituksessa. Raportissa EU:n toimielimiä kehotetaan tunnustamaan yhteisötalouden yritysten erityispiirteet sekä muokkaamaan sisämarkkina- ja kilpailusääntöjä ja kehittämään valtiontukia koskevaa oikeudellista kehystä niin, että yhteisötalouden yritykset saavat helpommin lainaa ja rahoitusta.

ETSK on vaikuttanut merkittävästi siihen, että eurooppalaiset ja kansainväliset instituutiot tunnustavat yhteisötalouden yritysten tarkoituksen ja roolin. Komitea osallistui moniin hankkeisiin ja antoi useita lausuntoja osana valmistelutyötä, joka johti yhteisötalouden toimintasuunnitelman hyväksymiseen vuonna 2021 ja jäsenvaltioille annettuun suositukseen vuonna 2023. Komitea on myös antanut lausuntoja kilpailupolitiikasta ja yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin annettavasta valtiontuesta. Niissä on painotettu tarvetta korottaa vähämerkityksisen valtiontuen myöntämiskynnystä. Komitea on myös osaltaan vaatinut asetukseen muutoksia, jotka hyväksyttiin vuoden 2023 lopulla. Lettan raportissa esitetyt kehotukset muuttaa ryhmäpoikkeusasetusta ja kehittää rahoitusta ovat samoilla linjoilla sen kanssa, mitä ETSK on useissa vuosina 2022 ja 2023 annetuissa lausunnoissaan kehottanut. Työtä kannattaa siis jatkaa nyt hyväksytyn uuden lausunnon tunnetuksi tekemiseksi ja yhteisötalouden tunnustamiseksi nykyistä paremmin. Yhä useampien ihmisten tulisi saada tietää toimivan kilpailu- ja valtiontukisääntelyn hyödyistä niin yhteisötalouden yrityksille kuin koko yleishyödyllisten palvelujen järjestelmälle.

EU:n uutta muuttoliike- ja turvapaikkasopimusta pidettiin historiallisena virstanpylväänä, kun se hyväksyttiin toukokuussa 2024, mutta sen on vielä osoitettava hyötynsä. Sitä vuonna 2025 odottavat haasteet eivät kuitenkaan ole helppoja: sopimukselle ominainen monimutkaisuus ja sen täytäntöönpanon tiukka määräaika edellyttävät poikkeuksellisen epävarmassa geopoliittisessa ympäristössä varovaisuutta ja paljon tasapainottelua Migration Policy Institute Europe (MPI Europe) -tutkimuslaitoksen apulaisjohtajan Camille Le Cozin analyysin mukaan.

Vuoden 2025 alku herättää kiireellisiä kysymyksiä muuttoliikepolitiikan tulevaisuudesta Euroopan unionissa (EU). Uusi Euroopan komissio on asettanut selkeän suunnan uutta muuttoliike- ja turvapaikkasopimusta koskevalla täytäntöönpanosuunnitelmallaan, mutta muuttuvat olosuhteet uhkaavat kääntää poliittisen painopisteen ja resurssit muualle. Saksan tulevat vaalit ovat lisänneet epävarmuutta Assadin hallinnon kaatumisen vaikutusten ja Ukrainan sodan arvaamattoman kehityksen ohella. Keskustelu ulkoistamismalleista jatkuu, mutta nämä ponnistelut ovat usein yksittäisiä poliittisia manöövereitä eivätkä osa yhtenäistä EU:n strategiaa. Samalla muuttoliike on edelleen välineellistynyttä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, ja tämä välineellistyminen johtaa yhä enemmän poikkeamiin EU:n lainsäädännöstä. Tänä vuonna on keskeistä ratkaista, voiko Euroopan unioni noudattaa luottamusta edistävää lähestymistapaa ja toteuttaa kipeästi kaivattuja kollektiivisia toimia, vai pirstoutuuko se entisestään.

Toukokuussa 2024 monet eurooppalaiset päättäjät pitivät sopimuksen hyväksymistä historiallisena virstanpylväänä vuosien vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Juuri ennen Euroopan parlamentin vaaleja tämä sopimus osoitti ryhmittymän kyvyn yhdistyä ja ratkaista joitakin sen haastavimpia kysymyksiä. Sopimuksen tavoitteissa keskityttiin vastuuseen ja solidaarisuuteen liittyvien jännitteiden lieventämiseen, jatkuvaa muuttoliikekriisiä koskevan käsityksen ratkaisemiseen ja turvapaikkamenettelyjen eroavuuksien yhdenmukaistamiseen jäsenvaltioissa. Vaikka uusi kehys perustuu pitkälti nykyiseen järjestelmään, siinä otetaan käyttöön tiukempia toimenpiteitä, kuten järjestelmällinen seulonta, tehostetut rajalla toteutettavat turvapaikka- ja palauttamismenettelyt sekä poikkeukset yhteisistä säännöistä kriisin aikana. Sopimuksella vahvistetaan myös eurooppalaistamista, johon sisältyy pakollinen solidaarisuus, EU:n toimielinten ja virastojen roolien vahvistaminen sekä EU:n rahoituksen ja valvonnan lisääminen.

Tämä EU:n uskottavuuden lisääminen muuttoliikkeen hallinnassa ryhmittymänä voi kuitenkin olla lyhytaikaista, jos eurooppalaiset eivät pane uusia sääntöjä täytäntöön toukokuuhun 2026 mennessä. Tämä tiukka määräaika on erityisen haastava, koska sopimus edellyttää monimutkaisen järjestelmän luomista, resurssien käyttöönottoa sekä henkilöstön rekrytointia ja koulutusta erityisesti etulinjassa olevissa jäsenvaltioissa. Vaikka jäsenvaltiot ovat laatineet kansallisia toimintasuunnitelmia, suuri osa tästä työstä on tehty suljettujen ovien takana, eikä poliittista viestintää ole ollut. Tämä kuilu aiheuttaa kasvavan riskin, koska poliittinen ohjaus on ratkaisevan tärkeää hauraan tasapainon säilyttämiseksi EU:n tasolla.

Lisäksi uuden järjestelmän toteuttaminen edellyttää sidosryhmien yhteenliittymien muodostamista. Kansalliset turvapaikkavirastot ovat keskeisessä asemassa monimutkaisten lainsäädäntötekstien muuntamisessa käytännön kehyksiksi, ja EU:n virastoilla – erityisesti Euroopan unionin turvapaikkavirastolla – on jo keskeinen rooli tässä prosessissa. Yhtä tärkeää on kansalaisjärjestöjen osallistuminen, jotta niiden asiantuntemusta voidaan hyödyntää ja varmistaa muun muassa oikeudellisen neuvonnan saanti ja uusien menettelyjen valvonta. Näiden toimien tukemiseksi tarvitaan enemmän yhteistyöhön perustuvia lähestymistapoja, kuten säännöllisiä kuulemisia, vankkoja tietojenvaihtomekanismeja ja operatiivisia työryhmiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti.

Samalla merkittävä huomio on kiinnittynyt ulkoistamisstrategioihin, ja yhä useammissa Euroopan pääkaupungeissa niitä pidetään EU:n muuttoliikehaasteiden korjaajina. Italian ja Albanian välinen sopimus on herättänyt lukuisia keskusteluja sen mahdollisuuksista hallita paremmin eri ryhmistä koostuvaa muuttovirtaa ja asettanut Giorgia Melonin johtoasemaan tällä alalla koko Euroopassa. Se ei ole kuitenkaan vielä tuottanut tuloksia ja on edelleen kahdenvälinen sopimus, johon ei sisälly muiden eurooppalaisten kumppanien osallistumista. Tällä välin muut hallitukset kehittävät muita, vaihtoehtoisia malleja, kuten palautuskeskuksia, ja keinoja niiden integroimiseksi EU:n laajuiseen lähestymistapaan.

Juuri palauttaminen noussee poliittisessa keskustelussa lähikuukausina keskeiseen asemaan. Osa sopimuksesta todellakin liittyy palauttamisten nopeuttamiseen, erityisesti etulinjan valtioissa rajamenettelyissä olevien henkilöiden osalta. Komissio ja jäsenvaltiot pyrkivät ratkaisemaan tämän kiireellisen ongelman mutta kokeilemaan samalla palauttamiskeskuksia yhtenä vaihtoehtona. Ehdotuksia palauttamisdirektiivin tarkistamiseksi odotetaan maaliskuussa. Tiukan aikataulun vuoksi vaarana on, että eurooppalaiset eivät pysty ottamaan täysin huomioon kentältä saatuja kokemuksia, vaikka viime vuosikymmenen aikana on saavutettu edistystä muun muassa tiedotuksen, neuvonnan, uudelleenkotouttamistuen ja EU:n laajuisen vastavuoroisen oppimisen aloilla. Lisäksi EU:n on oltava varovainen, ettei ulkoistamismallien kokeileminen vahingoita sen suhteita lähtömaihin ja heikennä sen laajempaa asemaa.

Tämä herkkä tasapainoilu tapahtuu poikkeuksellisen epävarmassa ympäristössä, mikä tekee sopimuksen täytäntöönpanosta testin sekä muuttoliikkeen hallinnalle että laajemmalle EU-hankkeelle. Erityisesti Puolan rajalla vallitseva tilanne korostaa erityisiä haasteita sitovien sääntöjen ylläpitämisessä vihamielisen naapurin painostuksen alla. Syyrian ja Ukrainan osalta Euroopan pääkaupungeissa on valmistauduttava ennakoimattomaan kehitykseen. Tulevana vuonna on ratkaisevan tärkeää edistää vahvaa johtajuutta EU:n tasolla, jotta voidaan panna täytäntöön uusia sääntöjä ja jatkaa sellaisten innovaatioiden tutkimista, jotka ovat yhdenmukaisia yhteisen lähestymistavan kanssa ja vahvistavat sitä. Tähän kuuluu panostaminen kestävien kumppanuuksien rakentamiseen prioriteettimaiden kanssa ja se, että vältetään resurssien hukkaaminen poliittisiin temppuihin.

Camille Le Coz on apulaisjohtaja Brysseliin sijoittautuneessa Migration Policy Institute Europe -tutkimuslaitoksessa, jonka tavoitteena on tehokkaampi maahanmuuton, kotouttamisen ja turvapaikkajärjestelmien hallinta sekä onnistuneet tulokset uusille tulokkaille, maahanmuuttajataustaisille perheille ja vastaanottaville yhteisöille.

Tässä numerossa:

• Riittävästi rahoitustukea yhteisötalouden toimijoille EU:n sääntöjen puitteissa – Giuseppe Guerini
• Valkovenäläisen elokuvan ”Under the Grey Sky” esitys ETSK:ssa – ohjaajan Mara Tamkovichin haastattelu
• Uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen täytäntöönpano saattaa koetella EU-hankkeen kestävyyttä – Camille Le Coz, MPI Europe
• Nimettömät haudat Euroopan ulkorajoilla – Barbara Matejčić

• Syyrian pakolaiset:

  – EU:n toimintalinja syyrialaisten palauttamisissa käännekohtana sen muuttoliikepolitiikassa – Alberto-Horst Neidhardt, EPC

  – EU-maat eivät saa pakottaa syyrialaispakolaisia palaamaan vallitseviin epävakaisiin oloihin – Jean-Nicolas Beuze, UNHCR

Kreikkaan muuttanut albaani Almir Hoxhaj puhuu nyt kreikkaa yhtä hyvin kuin äidinkieltään. Asuttuaan Kreikassa yli 30 vuotta hän tuntee olevansa osa maata, mutta sopeutuminen yhteiskuntaan, jossa sanaa ”albaani” käytetään jopa haukkumasanana, ei ole ollut helppoa. Tämä on hänen henkilökohtainen tarinansa.

Synnyin pienessä kylässä Avlonasin maakunnassa, ja asuin siellä 12-vuotiaaksi asti. Perheeni muutti Tiranaan, mutta vuonna 1997 tein vaikean ratkaisun ja päätin etsiä parempaa tulevaisuutta Kreikasta. Rajojen avaamisen jälkeen oli silloin yleistä, että albaanit pyrkivät Kreikkaan hakemaan turvaa. Maarajat oletettavasti helpottivat asiaa. Ylitin rajan jalkaisin 18 kertaa. Pelkäsin merta. Muistan jopa viimeisen viiden päivän vaellukseni Véroiaan, johon päästyäni olin uskomattoman janoinen jatkuvasta sateesta huolimatta. Kun viimein sain käteeni täyden lasin vettä, se ei riittänyt sammuttamaan janoani. Niin alkoi elämäni Kreikassa. Täysi vesilasi kädessäni.

Ensimmäisen kontaktin maahan sain, kun olin 15-vuotias ja ylitin rajan ensimmäisen kerran, salaa ystävieni kanssa. Meillä ei käynyt mielessäkään, että teimme jotain laitonta. Jos olisin voinut lentää Kreikkaan, olisin tehnyt niin. Kreikka sekä sen kieli, mytologia ja historia olivat mielestäni erityisen houkuttelevia. Kesällä tein kovasti töitä tukeakseni perhettäni. Lopullinen muuttoni Kreikkaan oli täynnä haasteita: oikeudellista epävarmuutta, rasismia ja kotoutumisongelmia. Muistan selvästi yhden tapauksen alkuajoilta. Olin maassa laittomasti, ilman vakuutusta, enkä osannut kieltä – ja hampaani lohkesi. Ainoa vaihtoehto oli poistaa se itse. Vedin sen irti peilin edessä pihdeillä, joita käytin töissä. Suuni oli täynnä verta.

Sopeutuminen kreikkalaiseen yhteiskuntaan ei ollut helppoa. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajana tunsin itseni muukalaiseksi – ikään kuin minulla olisi ollut jatkuvasti verta suussani. Olin maassa laittomasti ja pelkäsin mennä ulos kävelylle tai kahville. Koin rasismia kaikkialla, monessa muodossa. Eräs isä pelotteli pientä lastaan, että albaani söisi tämän, jos tämä ei pysyisi hiljaa. Minulta evättiin pääsy kahviloihin, klubeihin ja muihin paikkoihin, joista joissakin oli alkuaikoinani jopa kyltti ”Ei albaaneja”. He sanoivat meitä likaisiksi, koska edustimme eri uskontoa. Kreikkalaisten ja albaanien suhteet ovat nyt paremmat, vaikka stereotypioita on edelleen. Sanaa ”albaani” käytetään Kreikassa jopa haukkumasanana. Rasismia on ollut ja on vieläkin, mutta se on nyt lievempää. Ajat ovat muuttuneet. Rasismia kuitenkin esiintyy, ja sitä pahentavat taloudelliset vaikeudet ja koulutuksen puute.

Ennakkoluulot ja syrjintä ovat syvään juurtuneita ja johtavat usein äärimmäisiin poliittisiin ja sosiaalisiin toimintamalleihin, jotka yleistyvät ja ulottuvat jopa Euroopan parlamenttiin asti. Se on surullista! Tämä on edelleen todellisuutta, vaikka tilanne onkin parantunut. Nuoremmilla sukupolvilla on kuitenkin toivoa. Lapsillamme on paremmat mahdollisuudet tulla täysin hyväksytyiksi. Tämä koskee myös 12-vuotiasta tytärtäni.

Tänään työskentelen rakennusurakoitsijana ja katson taaksepäin sekavin tuntein. Kokemani sopeutumisvaikeudet ja hyväksynnän puute olivat arkipäivää. Näiden haasteiden myötä opin kuitenkin ymmärtämään elämää ja kotoutumisen merkitystä syvällisemmin.

Albania on ikuisesti osa minua. Muistan selvästi kommunistihallinnon vuodet. Se oli vainoharhaisuuden, pelon, epävarmuuden ja äärimmäisen köyhyyden aikaa. Hallinnon kaatuminen toi helpotusta mutta myös uusia ongelmia, kuten työttömyyttä ja rikollisuutta. Nuo kokemukset muokkasivat minua. Ne opettivat minut arvostamaan Kreikassa löytämääni vakautta ja vapautta.

Itse tunnen löytäneeni yhteyden Kreikkaan. Vaikka sydämeni on kotikylässäni Albaniassa, elämäni on täällä. Kreikkani on yhtä hyvää kuin äidinkieleni. Kokemukseni, kamppailuni ja saavutukseni saavat minut tuntemaan, että kuulun tähän maahan. Toivon, että ajan mittaan kreikkalaiset hyväksyvät meidät täysin ja tunnustavat panoksemme yhteiskunnassa.

Muutto toiseen maahan on täynnä haasteita mutta myös mahdollisuuksia, enkä ole Kreikassa asuvana albaanimaahanmuuttajana voinut välttyä koettelemuksilta. Tarinani on täynnä haasteita, sopeutumista ja toivoa.

Aion tulevina vuosina jatkaa elämääni Kreikassa, joka on kotini, ja uskon Albanian olevan tulevaisuudessa tasavertainen Euroopan unionin jäsen. EU on nyt koti meille kaikille.

Almir Hoxhaj on 47-vuotias. Hän asuu ja työskentelee Tripolissa, pienessä kaupungissa Peloponnesoksen niemimaalla. Hänellä on 12-vuotias tytär. Hänen suosikkikaupunkinsa on Berliini. Hän puhuu ja kirjoittaa kreikkaa sujuvasti ja on kääntänyt kreikaksi albanialaisen kirjailijan Rudi Erebaran kirjan ”The Saga of the Stars of Dawn” [Το έπος των άστρων της Αυγής]. Kirjalle myönnettiin Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto vuonna 2017, ja se kuvaa Albanian kansan tragediaa 1900-luvulla. Tarina sijoittuu edelliselle vuosisadalle, mutta totalitarismin, fasismin ja irrationalismin sisin olemus on valitettavasti edelleen ajankohtainen asia, vaikka se onkin saanut ”nykyaikaisempia” muotoja.

Enrico Letta julkaisi huhtikuussa 2024 kauan odotetun raporttinsa EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuudesta: Much More than a Market. ETSK antoi tammikuun täysistunnossaan lausunnon aiheesta Miten tukea yhteisötalouden toimijoita valtiontukisääntöjen mukaisesti: pohdintoja Enrico Lettan raportissa esitettyjen ehdotusten pohjalta. Kysyimme lausunnon esittelijältä Giuseppe Gueriniltä, missä määrin ja miten hän sai inspiraatiota Lettan raportista, jossa muun muassa kehotetaan EU:n toimielimiä kehittämään valtiontukia koskevaa oikeudellista kehystä ja parantamaan yhteisötalouden yritysten mahdollisuuksia saada lainaa ja rahoitusta. Miten ETSK aikoo raportin päätelmien pohjalta auttaa yhteisötalouden yrityksiä valtiontukisääntöjen noudattamisessa?

Syntyperä ja sosiaalinen tausta eivät saa koskaan olla esteenä menestykselle, kirjoittaa Schotstekin toimitusjohtaja Evgi Sadegie. Schotstek on Hampurissa ja Berliinissä toimiva organisaatio, joka edistää yhtäläisiä mahdollisuuksia ja kulttuurista monimuotoisuutta työelämässä. Schotstekin ainutlaatuisilla apurahaohjelmilla pyritään tukemaan älykkäitä, kunnianhimoisia ja motivoituneita maahanmuuttajataustaisia nuoria heidän matkallaan tutkimuksen, liiketoiminnan ja yhteiskunnan johtotehtäviin. Auttamalla lahjakkaita opiskelijoita ja nuoria ammattilaisia rakentamaan vahvoja verkostoja ja hankkimaan oikeat taidot Schotstek antaa heille mahdollisuuden saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Evgi Sadegie

Saksa on kulttuurisesti monimuotoinen maa, mutta tämä näkyy edelleen hyvin vähän Saksan talouden, tieteen, kulttuurin ja politiikan johtotehtävissä. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset kohtaavat usein esteitä, jotka johtavat sosiaalisen eriarvoisuuden syvenemiseen, innovaatiopotentiaalin hyödyntämättä jättämiseen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkenemiseen. Ennakkoluulot, eriarvoisuus koulutusmahdollisuuksissa sekä roolimallien ja verkostojen puute estävät monien lahjakkaiden ihmisten urakehityksen.

Sigrid Berenberg perusti ystävineen Schotstekin vuonna 2013. Sigrid Berenberg on asianajaja, joka on useiden vuosien ajan pyrkinyt edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja monimuotoisuutta. Hän perusti Schotstekin yhdessä samanmielisten ihmisten kanssa tasoittamaan tietä johtaviin asemiin pyrkiville älykkäille, kunnianhimoisille ja motivoituneille maahanmuuttajataustaisille nuorille. Berenberg on tukenut apurahan saaneita hyviä tuloksia saavuttaneita yksilöitä, joista tulee tulevaisuuden vaikuttajia ja päätöksentekijöitä. Hän osallistui useiden vuosien ajan täysin vapaaehtoispohjalta ohjelman toteuttamiseen.

Schotstek on voittoa tavoittelematon yritys, joka saa tukea lahjoitusten ja muiden yritysten kanssa toteutettavien yhteisten aloitteiden muodossa. Kumppanien, neuvoa-antavien elinten ja ystävien verkosto, joka koostuu eri sektoreita ja kulttuureita edustavista korkean tason päättäjistä, tukee tiiviisti ohjelmaa. Mainitsemisen arvoista on, että kolme seitsemästä kumppanista ja yrityksen nykyinen toimitusjohtaja ovat kaikki Schotstek-ohjelman alumneja. Tämä osoittaa, miten Schotstek antaa kasvavassa määrin vastuuta tukemilleen osaajille, ja sillä on näin pysyvää vaikutusta.

Schotstek tarjoaa ainutlaatuista tukea opiskelijoille ja nuorille ammattilaisille kahden rinnakkaisen ohjelman kautta. Opiskelijoille tarkoitettuun ohjelmaan otetaan Hampurissa vuosittain mukaan enintään 25 osallistujaa, ja nuorille ammattilaisille tarkoitettuun ohjelmaan Hampurissa ja Berliinissä enintään 20 osallistujaa. Kaksivuotisen pakollisen ohjelman jälkeen osallistujat pysyvät verkoston jäseninä ja voivat osallistua tapahtumiin.

Keskeinen osa Schotstekin toimintaa on vahvojen verkostojen rakentaminen. Monilla maahanmuuttajataustaisilla nuorilla ei ole ammatillisia ja sosiaalisia kontakteja, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä uramahdollisuuksien kannalta. Schotstek tarjoaa heille mahdollisuuden olla yhteydessä alumneihin, neuvoa-antaviin elimiin ja liike-elämän, tieteen, politiikan, kulttuurin ja yhteiskunnan asiantuntijoihin. Säännölliset tapahtumat, kuten teemaillat ja keskustelut johtavassa asemassa olevien henkilöiden kanssa, edistävät tietojen vaihtoa ja avartavat näkymiään. Nämä yhteydet avaavat uramahdollisuuksia ja luovat yhteisön, joka mahdollistaa pitkäaikaisen tuen ja kaikkia osapuolia hyödyttävän yhteistyön. Alumnit ovat nyt avainasemassa jakaessaan tietojaan ja verkostojaan ja laajentaessaan jatkuvasti Schotstekin toimintaa.

Schotstek tarjoaa työpajoja ja valmennuksia, jotka valmistavat osallistujia erityisesti johtotehtäviin. Koulutuksessa vahvistetaan avaintaitoja, kuten viestintätaitoja, itseluottamusta ja johtamista. Osallistujat saavat myös henkilökohtaista tukea mentoroinnin kautta. He ovat yhteydessä kokeneisiin ammattilaisiin ja johtajiin, jotka voivat tarjota arvokasta tietoa työelämästä, tukea uran suunnittelussa ja auttaa ammatillisissa haasteissa. Mentorit toimivat roolimalleina ja kannustavat osallistujia pyrkimään kohti ammatillisia tavoitteitaan ja ylittämään niiden tiellä olevat esteet.

Toinen Schotstek-ohjelman erityispiirre on kulttuurisen osallistumisen edistäminen. Osallistujat käyvät museoissa, teatterissa, oopperassa, gallerioissa ja muissa kulttuurilaitoksissa. Tämä vahvistaa kulttuurikasvatusta, henkilökohtaista kehitystä ja yhteyksiä kotikaupunkiin. Nämä kokemukset avartavat osallistujien näkymiä ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Schotstek pyrkii edistämään monimuotoisuutta johtotasolla. Syntyperän ja sosiaalisen taustan ei pitäisi enää olla menestyksen esteenä. Schotstek on perustamisestaan lähtien tukenut jo satoja nuoria, ja yli 240 osallistujaa ja alumnia on edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa. Monet osallistuvat alumniohjausryhmään, toimivat lähettiläinä, ovat mukana sosiaalisessa mediassa tai jakavat kokemuksiaan toimimalla mentoreina. Schotstek-mallissa entiset apurahansaajat jäävät pysyvästi osaksi verkostoa, mikä mahdollistaa jatkuvuuden. Ohjelman laajentaminen Berliiniin vuonna 2023 osoittaa, että Schotstek-konsepti voidaan ottaa menestyksekkäästi käyttöön myös muissa kaupungeissa.

Schotstek ei ole pelkkä tukiohjelma: se on liike, joka näyttää vaikuttavalla tavalla, miten monimuotoisuutta voidaan edistää ja tehdä näkyväksi johtotehtävissä. Schotstek avaa ja luo mahdollisuuksia, jotka eivät rajoitu yksilölliseen menestykseen, ja antaa esimerkin siitä, miten Saksa voi hyödyntää täyttä potentiaaliaan maahanmuuttomaana. Edistäessään poikkeuksellisia lahjakkuuksia ja poistaessaan esteitä ohjelmalla on ratkaiseva rooli oikeudenmukaisemman ja tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottavan yhteiskunnan luomisessa, mikä on olennaisen tärkeää globalisoituneessa maailmassa.

Evgi Sadegie, Turkin tutkimuksen maisteri (M.A. Turkish Studies), on Schotstek gGmbH:n toimitusjohtaja ja vuoden 2014 alumni. Ennen nykyistä rooliaan hän johti Hampurin kansalaissäätiön Yoldaş-mentorointihanketta, joka tukee sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevien turkinkielisten perheiden lapsia, edistäen näin yhtäläisiä mahdollisuuksia toisella tasa-arvon kannalta yhtä tärkeällä osa-alueella. Sadegiella on laaja kokemus projektien hallinnoinnista erityisesti mentoroinnin ja kulttuurienvälisen yhteistyön saralla, ja hän on aktiivisesti mukana edistämässä yhteiskunnan monimuotoisuutta ja kotoutumista.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on valmis tukemaan niitä syyrialaisia, jotka kokevat kotiinpaluun olevan turvallista. Muiden osalta se ei suosittele pakkopalautuksia poliittisesti epävakaaseen maahan, joka kamppailee yhdessä maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä ja jossa jopa 90 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, kirjoittaa UNHCR:n edustaja Jean-Nicolas Beuze.

Jean-Nicolas Beuze

Syyrian poliittisen toimintaympäristön muuttuessa nopeasti presidentti Bashar al-Assadin kukistumisen jälkeen on maailman suurimman pakolaisväestön ympärillä käytävä keskustelu noussut keskeiseen asemaan eri puolilla Eurooppaa.

Yhä useammat EU-maat ovat keskeyttäneet syyrialaisten turvapaikkahakemuksiin liittyvien päätösten tekemisen. Jotkut maat puolestaan ovat ilmoittaneet pakolaisten kotiinpaluuseen kannustavista aloitteista, joihin sisältyy tilauslentoja ja taloudellisia kannustimia tai nk. paluubonuksia. Joidenkin maiden väitetään myös suunnittelevan niiden alueella tällä hetkellä oleskelevien syyrialaisten maasta karkottamista heidän pakolaisasemastaan huolimatta.

Jotta EU-maat voisivat tehdä tietoon perustuvia turvapaikkapäätöksiä, niiden on arvioitava, onko Euroopassa tällä hetkellä oleskelevien syyrialaisten turvallista palata kotimaahansa. Nopeasti muuttuvan paikallisen tilanteen vuoksi on mahdotonta tehdä lopullisia arvioita tämänhetkisestä turvallisuudesta. Syyrian turvallisuustilanne on edelleen epävarma, sillä maa häilyy mahdollisen rauhan ja sovinnonteon ja toisaalta väkivaltaisuuksien jatkumisen välimaastossa.

Miljoonat maan ulkopuolella elävät syyrialaispakolaiset pohtivat, mitä kotimaan muuttuva tilanne merkitsee heidän oman tulevaisuutensa kannalta. He kyselevät itseltään: Onko Syyria turvallinen minulle? Kunnioitetaanko oikeuksiani? Joillekin paluun toteuttaminen voi vaikuttaa mahdolliselta, kun taas toiset ovat edelleen syvästi huolissaan tilanteesta.

Miltä tulevaisuus näyttää etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien, eri poliittisia näkökantoja edustavien tai hlbtiq+-yhteisöön kuuluvien kannalta tämänhetkisessä Syyriassa? Selkeää vastausta siihen ei vielä ole.

Meidän on kuitenkin kunnioitettava niiden ihmisten harkintakykyä, jotka kokevat, että paluu on turvallista – ja mahdollisesti tuettava heitä alkuperäyhteisöihinsä palaamisessa ja uudelleenkotoutumisessa. Muiden osalta UNHCR ei suosittele pakkopalautuksia maassa vallitsevan epävakauden ja poliittisen epävarmuuden vuoksi.

Pakkopalautukset Euroopan unionista rikkoisivat syyrialaisten oikeuksia pakolaisina ja saattaisivat aiheuttaa heille vakavaa ja peruuttamatonta haittaa maahan paluun yhteydessä.

Eri puolilla Syyriaa jatkuva aseellinen väkivalta sekä epävarmuus siitä, miten uudet viranomaiset huolehtivat väestön, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien, tarpeista, saavat monet ajattelemaan, että paluu on vielä ennenaikaista. On tärkeää kunnioittaa heidän harkintakykyään tässä asiassa. EU:n jäsenvaltioiden ja suurinta osaa syyrialaispakolaisista yli kymmenen vuoden ajan auliisti vastaanottaneiden Syyrian naapurimaiden onkin pidettävä kiinni sitoumuksestaan tarjota syyrialaisille suojaa alueellaan.

Marraskuun lopussa kärjistyneiden vihollisuuksien vuoksi maan sisällä siirtymään joutuneista 1,1 miljoonasta ihmisestä lähes 627 000 on edelleen evakossa, ja heistä 75 prosenttia on naisia ja lapsia.

Ennenaikainen paluu aiheuttaisi merkittäviä riskejä ja ruokkisi edelleen väestön pakkosiirtoja – niin Syyrian sisällä kuin sen rajojenkin yli – mikä viime kädessä syventäisi kriisiä.

Väestön laajamittaisten pakkomuuttojen lisäksi Syyria kamppailee yhdessä maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Huomattava osa Syyrian infrastruktuurista, kuten sairaaloista, kouluista ja asunnoista, on tuhoutunut konfliktissa. Suurimmalla osalla pakolaisista ei ole kotia, johon palata, ja monilla alueilla on edelleen puutetta ruuasta, puhtaasta vedestä ja sairaanhoidosta. Peruspalveluiden, taloudellisten mahdollisuuksien ja turvallisuuden puute tekee elämän uudelleenrakentamisesta kestävällä ja ihmisarvoisella tavalla haastavaa maahan palaaville. Syyrian väestöstä jopa 90 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.

Libanonista, Turkista ja Jordaniasta vapaaehtoisesti palanneiden syyrialaisten määrä on kasvanut viime viikkojen aikana huomattavasti, ja alustavien arvioiden mukaan maahan on palannut jo 125 000 syyrialaista, mikä tarkoittaa 7 000:ta paluumuuttajaa päivässä. Paluita ohjaavat usein henkilökohtaiset valinnat, ja UNHCR on sitoutunut tukemaan niitä syyrialaisia, jotka päättävät palata.

Monet Euroopassa ja naapurimaissa elävät syyrialaiset pohtivat paluun turvallisuutta ja sitä, mitä peruspalveluja ja mahdollisuuksia heille on tarjolla elämänsä uudelleenrakentamiseen. Samalla he myös kaipaavat läheistensä jälleennäkemistä. Tästä syystä monet syyrialaiset haluaisivat palata kotiin lyhyeksi ajaksi arvioimaan tilannetta paikan päällä. Tämän olisi oltava mahdollista ilman pelkoa pakolaisaseman menettämisestä Euroopassa. Lyhyet vierailut maassa ovat olennaisen tärkeitä, jotta ihmiset voisivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä. Sellaiset johtaisivat parempaan lopputulokseen, kuten turvalliseen ja pysyvään paluuseen.

Syyrialaisilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja varovaisuutta heidän odottaessaan sopivia olosuhteita turvalliselle paluulle ja onnistuneelle kotoutumiselle omiin yhteisöihinsä. Monien syyrialaisten alkaessa nyt harkita kotiinpaluuta UNHCR on valmis tukemaan heitä. Väestön vuosia kestäneen pakkosiirron jälkeen tämä voi merkitä monille kauan odotettua mahdollisuutta päättää pakolaisuusmatka ja tarttua kestävään ratkaisuun eli paluuseen Syyriaan. Euroopan unioni ja UNHCR ovat pysyneet syyrialaisten rinnalla koko heidän maanpakolaisuutensa ajan, ja ne aikovat tukea heitä jatkossakin kotimaahan paluussa ja uuden Syyrian rakentamisessa.

Jean-Nicolas Beuze on UNHCR:n edustaja EU:ssa, Belgiassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Portugalissa, ja hän on aiemmin palvellut UNHCR:n edustajana Irakissa, Jemenissä ja Kanadassa. Hänellä on yli 27 vuoden kokemus työskentelystä YK:ssa niin kentällä kuin päämajassakin ihmisoikeuksien, rauhanturvaamisen ja lastensuojelun aloilla.

EU:n toiminnassa Assadin jälkeisessä Syyriassa on haasteita, jotka liittyvät humanitaaristen tarpeiden, muuttoliikepolitiikan sekä maan vakauttamisen ja jälleenrakentamisen tasapainottamiseen. Vaarana on, että palauttamisia priorisoidaan ja nopeutetaan sisäpoliittisista syistä ja lyhytnäköisin ratkaisuin, kun taas koordinoiduilla ja tasapainoisilla menettelyillä voitaisiin Syyrian vakauttamista ja pitkän aikavälin kehitystä edistää ratkaisevalla tavalla, kirjoittaa ETSK-infon yllätysvieras Alberto-Horst Neidhardt, European Policy Centren johtava muuttoliikeasiantuntija.

Alberto-Horst Neidhardt on johtava politiikan analyytikko ja European Policy Centren Euroopan muuttoliike ja moninaisuus -ohjelman (European Diversity and Migration programme) johtaja. Hän työskentelee turvapaikka- ja maahanmuuttolainsäädännön ja -politiikan, EU:n kansalaisoikeuksien, disinformaation ja muuttoliikepolitiikan parissa. Hän on suorittanut tohtorin tutkinnon unionin oikeudesta yliopistollisessa Eurooppa-instituutissa. Alberto-Horst Neidhardt luennoi Lillen katolisessa yliopistossa muuttoliike- ja liikkuvuuspolitiikoista, EU:n hallinnosta ja eettisestä päätöksenteosta.