ETSK viettää Eurooppa-päivää perinteisesti avaamalla ovensa yleisölle. Tänä vuonna covid-19-kriisin vuoksi kansalaisia eri puolilta Eurooppaa ja koko maailmaa kehotetaan tutustumaan kansalaisyhteiskuntaa edustavaan toimielimeen turvallisella, virtuaalisella tavalla.

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta muistellaan Schumanin julistusta, josta nykyisen Euroopan unionin historia alkoi. Se on tilaisuus pohtia, mitä solidaarisuudella on saatu aikaan ja mitä toivomme saavuttavamme tulevaisuudessa.

Se tarjoaa EU:n kansalaisille myös tilaisuuden tuntea yhä voimakkaammin, että he ovat osa jotain suurempaa, kuten kaikkien EU:n toimielinten yhteisessä Eurooppa-päivän tunnuslauseessa ”Yhdessä olemme vahvempia” todetaan.

Osallistu Eurooppa-päivään ja

  • tutustu ETSK:n toimintaan virtuaalisella 360 asteen 3D-vierailulla komiteaan: saat tietää, keitä olemme ja mitä teemme, ja oppia, millaista lisäarvoa ETSK ja sen jäsenet tuovat
  • tutustu siihen, miten ETSK:n jäsenet toimivat kotimaissaan, seuraamalla kertomuksia jäsenten edustamista organisaatioista ja katso, mitä komitean jäsenet tekevät omilla alueillaan auttaakseen EU:ta selviämään kriisistä
  • vieraile kulttuurinurkassa ja tutustu ETSK:n erilaisiin virtuaalinäyttelyihin interaktiivisella ja kiinnostavalla tavalla
  • osallistu aktiviteetteihin verkossa: Eurooppa-päivä on ennen kaikkea Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden juhlapäivä, ja verkossa on mahdollisuus osallistua peleihin ja hauskoihin aktiviteetteihin, kuten virtuaalivierailuihin komiteassa, verkkoseminaariin ETSK:n jäsenten kanssa, digitaaliseen valokuva-automaattiin ja valokuvakilpailuun.

Pysy kuulolla!

Eurooppa-päivä 2021 | Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (europa.eu) (cl)