European Economic
and Social Committee
Ilmastositoumusten noudattaminen edistää rauhaa ja turvallisuutta
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) käsitteli tammikuun täysistunnossaan ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan heikkenemisen vaikutuksia rauhaan, turvallisuuteen ja puolustukseen. Komitea korostaa, että on investoitava kiireesti kriisinkestävien ratkaisujen kehittämiseen näihin maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaamiseksi.
Euroopan yhdentymishankkeen perustehtävänä on rauhan edistäminen ja ylläpitäminen. Tämä edellyttää EU:lta rauhanrakentamistoimien tehostamista.
ETSK korostaa lausunnossaan, että rauhan edistäminen liittyy erottamattomasti perusoikeuksien ja demokratian suojaamiseen ja edistämiseen. Komitean kantana onkin, että ilmaston ja turvallisuuden välisen yhteyden huomioon ottamista EU:n ulkoisissa politiikoissa olisi vahvistettava. Tätä varten olisi luotava ennakoivia yhteyksiä ulkosuhteista, unionin sisäisestä yhteenkuuluvuudesta sekä jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspalveluista vastaavien elinten välille. Termillä ”ilmaston ja turvallisuuden välinen yhteys” tarkoitetaan sekä ilmastonmuutoksen että ympäristön tilan heikentymisen rauhaan, turvallisuuteen ja puolustukseen kohdistuvia vaikutuksia.
Lausunnon esittelijä, ETSK:n jäsen Ozlem Yildirim totesi seuraavaa: ”ETSK ehdottaa myös konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla voidaan tehostaa ennakointia erityisesti investoimalla kriisinkestäviin ratkaisuihin, valmistelemalla päätöksentekoprosesseja tulevaisuuden jännitteitä varten ja ennen kaikkea laatimalla asiaa koskeva todellinen strategia EU:n tasolla. Myös se, että kaikki osapuolet täyttävät ilmastositoumukset nopeasti ja tehokkaasti, on tärkeä ennaltaehkäisevä keino.”
Euroopan komission ehdotuksessa otetaan huomioon ilmaston ja turvallisuuden välinen yhteys. ETSK toteaa kuitenkin, ettei asiakirjassa käsitellä tämän yhteyden muuttuvaa luonnetta, ja katsoo, että siinä olisi pitänyt määritellä maantieteelliset, poliittiset ja sotilaalliset muuttujat. Tilanne tulee nimittäin heikkenemään, ja se voi synnyttää vakavia jännitteitä jäsenvaltioiden välillä. Komission ja jäsenvaltioiden on käytävä jatkuvaa vuoropuhelua ilmaston ja turvallisuuden välisestä yhteydestä. (at)