European Economic
and Social Committee
Euroopan edistyminen kestävän kehityksen tavoitteissa hidastuu ja samaan aikaan elintarvikejärjestelmien alalla tarvitaan kiireellisiä toimia
Euroopan edistyminen kohti kestävän kehityksen tavoitteita on hidastunut merkittävästi, mikä herättää huolta vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamisesta. YK:n Sustainable Development Solutions -verkoston (SDSN) julkaisemasta Euroopan kestävän kehityksen raportista 2025 (ESDR) käy ilmi, että edistyminen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa eteni vuosina 2020–2023 puolet hitaammin kuin edellisellä kaudella.
Vuosina 2016–2019 edistyttiin 1,9 prosenttiyksikköä, mutta seuraavina vuosina edistyminen jäi vain 0,8 prosenttiyksikköön. Hidastuminen johtuu kasvavista ekologisista, sosiaalisista ja geopoliittisista haasteista. Kestävän kehityksen tavoite 2 (ei nälkää) on edelleen suuri huolenaihe, sillä kaikkialla Euroopassa esiintyy yhä elintarviketurvaan ja kestävyyteen liittyviä ongelmia.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle (ETSK) tehdyssä erillisessä tutkimuksessa korostetaan tarvetta ruokavaliomuutoksiin kestävän maatalouden ja kansanterveyden tukemiseksi.
Asiantuntijat vaativat EU:n uudelta johdolta vahvempia toimintapolitiikkoja ja investointeja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen vauhdittamiseksi. Maailmanlaajuista yhteistyötä ja rahoitusta pidetään ratkaisevan tärkeinä, ja Espanjassa kesäkuussa 2025 järjestettävän neljännen kansainvälisen kehitysrahoituskonferenssin odotetaan käsittelevän kestävyyttä tukevan rahoitustuen laajentamista.
SDSN:n varapuheenjohtaja ja raportin vastaava laatija Guillaume Lafortune varoittaa, että lisääntyvät geopoliittiset jännitteet vaikeuttavat kestävyyttä tukevia toimia, mutta hän on edelleen optimistinen.
”Maailma on yhä vaarallisempi, epävakaampi ja epävarmempi”, hän sanoi. ”Samaan aikaan ihmiset, erityisesti nuoret, haluavat kestävää kehitystä. Maailmantalouden koon ja käytettävissä olevien teknologioiden ansiosta maailmalla on mahdollisuus saavuttaa kestävä kehitys.”
”Kestäväpohjaiset elintarvikejärjestelmät ovat ratkaiseva tekijä kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa. Toimien vauhdittamiseksi tarvitaan kunnianhimoisempia mekanismeja, joilla turvataan maataloustuottajien, elintarvikkeiden pientuottajien ja elintarvikeketjun muiden sidosryhmien toimeentulo. Meidän on kuitenkin puututtava myös epäoikeudenmukaiseen jakeluun ja varmistettava oikeudenmukainen siirtymä”, totesi ETSK:n "maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö" -jaoston (NAT) puheenjohtaja Peter Schmidt, joka kehotti myös lisäämään kansalaisyhteiskunnan osallistamista.
Viiden vuoden kuluttua EU:lla on edessään kriittinen päätös: on joko toimittava päättäväisesti tai hyväksyttävä se mahdollisuus, ettei EU pysty täyttämään sitoutumistaan kestävään ja oikeudenmukaiseen tulevaisuuteen. (ks)