ETSK:n työnantajat-ryhmä

Koska koronaviruskriisin taloudellisiin vaikutuksiin on puututtava hyvin nopeasti, työnantajat-ryhmä perää kaikille eurooppalaisille valtion- ja hallitusten päämiehille lähettämässään kirjeessä ripeitä ja kunnianhimoisia toimenpiteitä. Jäsenvaltioiden yhteistyö on ehdoton edellytys, jotta elvytys- ja jälleenrakennustoimilla voidaan edistää EU:n, sen kansalaisten ja eurooppalaisten yritysten menestymistä pitkällä aikavälillä.

Kirjeessä kehotettiin pyrkimään nopeasti sopimukseen elvytysbudjetista, jolla pohjustetaan tulevaisuutta. Tämän merkitys korostui sen jälkeen, kun jäsenvaltiot olivat pitäneet 19. kesäkuuta varsin riitaisan Eurooppa-neuvoston kokouksen. Kirje toimitettiin myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Charles Michelille, komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ja Euroopan parlamentin puhemiehelle David Sassolille.

Eurooppa-neuvoston jäsenille lähetettiin kirjeen ohella myös ETSK:n työnantajat-ryhmän kannanotto Liiketoiminta on avainasemassa EU:n koronakriisistä elpymisessä. Siinä esitetään tarvittavia toimenpiteitä yritysten ja työpaikkojen pelastamiseksi, yritysten elvyttämiseksi ja työpaikkojen palauttamiseksi. Suuri osa EU:n taloudesta on sidottu kriisinhallintaan, ja EU:n yritykset joutuvat syvemmälle vaikeuksiin, ellei niitä tueta asianmukaisesti esimerkiksi antamalla niille lyhyen aikavälin tukea (likviditeettiä), vahvistamalla sisämarkkinoita, välttämällä tasapuolisten toimintaedellytysten vakavia häiriöitä ja varmistamalla Euroopan maailmanlaajuinen kilpailukyky.

Yritykset, jotka toipuvat hyvin ja menestyvät, ovat avainasemassa EU:n talouden elpymisessä. Yhteisymmärrys elpymisrahastosta on ETSK:n työnantajat-ryhmän peräänkuuluttama nopea päätös. Elpymispaketin varoilla on nyt autettava yrityksiä ja pk-yrityksiä mahdollisimman pian ja ilman turhaa byrokratiaa. Vain yksityisyritysten kautta voimme jälleen käynnistää taloutemme.(kr)