EU:n odotushuoneessa vietetyn 20 vuoden jälkeen julkinen tuki Pohjois-Makedonian EU-jäsenyydelle on hiipumassa. Huolimatta hitaasta edistymisestä, takaiskuista ja viivästyksistä (Pohjois-Makedonialle myönnettiin ehdokasmaan asema joulukuussa 2005, eli peräti 15 vuotta ennen liittymisneuvottelujen aloittamista, mikä on pisin aikaväli EU:n historiassa), lupaus taloudellisesta vauraudesta ja alueellisesta vakaudesta kannattelee edelleen maan pyrkimystä liittyä ryhmittymään. EU:n on kuitenkin myös osoitettava olevansa valmis viemään liittymisprosessia eteenpäin ja palkitsemaan edistyksestä, kirjoittaa yllätysvieraamme, Balkanin kansalaisyhteiskunnan kehittämisverkoston toiminnanjohtaja ja Pohjois-Makedonian ”jäsenehdokasmaata edustava jäsen” ETSK:ssa Biljana Spasovska.

Biljana Spasovska on Balkanin kansalaisyhteiskunnan kehittämisverkoston (BCSDN) toiminnanjohtaja. Kyse on kansalaisjärjestöjen alueellisesta verkostosta, jossa pyritään yhteistyössä lisäämään Balkanin kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksia ja vahvistamaan sen kehitystä. Hän on myös kansalaisjärjestöjen kehitysavun tehokkuutta koskevan kansainvälisen kehyksen nykyinen toinen puheenjohtaja, kansalaisjärjestöjen vastuuvelvollisuutta koskevaa maailmanlaajuista standardia edistävän kumppanuuden (Global Standard for CSO Accountability partnership) jäsen ja ”jäsenehdokasmaata edustava jäsen” ETSK:ssa.

Biljanalla on yli kymmenen vuoden kokemus sellaisten poliittisten ja edunvalvontatoimien johtamisesta, joilla pyritään vahvistamaan kansalaisyhteiskunnan roolia Balkanilla ja sen ääntä kansallisissa ja EU:n poliittisissa prosesseissa. Hän on toiminut johtajana ja osallistujana useissa alueellisissa, EU:n ja maailmanlaajuisissa yhteistyöhankkeissa, joilla pyritään edistämään suotuisampaa kansalaisyhteiskunnan toimintaympäristöä ja uskottavampaa EU:n laajentumispolitiikkaa sekä parantamaan kansalaisyhteiskunnan vastuuvelvollisuutta ja tehostamaan kehitysyhteistyötä.

Hän on valmistunut tieteidenvälisten opintojen maisteriksi Bolognan yliopistossa ja on suorittamassa tohtorintutkintoa globalisaation ja demokratian alalla.