Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) ja Euroopan komission muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston järjestämässä yhdeksännessä Euroopan muuttoliikefoorumissa paneuduttiin kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksiin toimia keskeisessä roolissa muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen tulevassa täytäntöönpanossa ja korostettiin kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden ruohonjuuritasolla tekemän työn merkitystä.

Brysselissä marraskuun lopussa järjestetyssä Euroopan muuttoliikefoorumissa tuotiin valokeilaan muuttoliike- ja turvapaikkasopimus, joka tuli voimaan kesäkuussa 2024. Foorumin osallistujat keskustelivat sopimuksen tulevasta täytäntöönpanosta ja siitä, miten kansalaisyhteiskunta voi osaltaan tukea sopimuksen inhimillistä täytäntöönpanoa. Lisäksi tapahtumassa tarkasteltiin lähemmin uutta pysyvää yhteisvastuumekanismia, tiiviimpien yhteyksien luomista turvapaikka- ja palauttamismenettelyjen välille, asianmukaisia vastaanotto-olosuhteita sekä kotouttamista ja osallisuutta koskevaa toimintasuunnitelmaa 2021–2027.

Toimikautensa päättävä sisäasioista vastaava Euroopan komission jäsen Ylva Johansson totesi istunnon avauspuheessaan: ”Olen iloinen siitä, että yksi viimeisimmistä julkisista tehtävistäni komission jäsenenä on puhua Euroopan muuttoliikefoorumissa. Se on tärkeä keskustelukanava kansalaisyhteiskunnan organisaatioille, EU:n jäsenvaltioille ja poliittisille päättäjille käsiteltäessä muuttoliikkeen hallintaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Vuosien mittaan käymämme keskustelut ovat aina olleet inspiroivia. Yhdessä voimme rakentaa vahvempia ja selviytymiskykyisempiä yhteisöjä, ylläpitää arvojamme ja varmistaa, että Eurooppa voi jatkossakin tarjota turvapaikan ja uusia mahdollisuuksia.”

ETSK:n puheenjohtaja Oliver Röpke kiitti Ylva Johanssonia hänen omistautumisestaan EU:n muuttoliikepolitiikan uudistamiseen. ”Meidän on varmistettava, että muuttoliikesopimus pannaan täytäntöön mahdollisimman inhimillisellä ja kestävällä tavalla. Tämä onnistuu ainoastaan kuuntelemalla kansalaisyhteiskunnan organisaatioita ruohonjuuritasolla. Vaikka sopimus on hyväksytty, työ ei suinkaan ole ohi – oikeastaan varsinainen työ on vasta nyt alkamassa”, hän varoitti.

Euroopan muuttoliikefoorumi perustettiin vuonna 2015 kansalaisyhteiskunnan, toimielinten ja viranomaisten väliseksi vuoropuhelufoorumiksi, jossa käsitellään muuttoliikkeeseen ja kolmansien maiden kansalaisten kotouttamiseen liittyviä asioita. Se kokoontuu kerran vuodessa keskustelemaan politiikkojen viimeaikaisesta kehityksestä sekä keräämään ja vaihtamaan tietoa siitä, miten EU:n politiikkoja pannaan täytäntöön alue-, paikallis- ja ruohonjuuritasolla.

Foorumissa paneudutaan joka vuosi eri aiheeseen, joka valitaan tapahtumaa edeltävinä kuukausina toteutetuissa kuulemisprosesseissa esitettyjen kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden näkemysten perusteella. Tähän mennessä siinä on käsitelty muun muassa turvallisia muuttoreittejä, maahanmuuttajien oikeuksia ja heidän mahdollisuuksiaan saada palveluja ja päästä EU:hun, maahanmuuttajille avoimempia eurooppalaisia työmarkkinoita sekä nuorten roolia.

ETSK on jo antanut keskeisiä lausuntoja muuttoliike- ja turvapaikka-asioihin liittyvistä tärkeistä aiheista, kuten muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen sisällöstä, turvapaikka- ja muuttoliikeasetuksesta, turvallisuusunionia koskevasta paketista ja Schengen-paketista sekä kotouttamista ja osallisuutta koskevasta toimintasuunnitelmasta 2021–2027. ETSK perusti vuonna 2009 myös temaattisen valmisteluryhmän ”maahanmuutto ja kotouttaminen”, joka auttaa toteuttamaan konkreettisesti ETSK:n tehtävää kansalaisyhteiskunnan ja EU:n toimielinten välisenä yhdyssiteenä muuttoliikekysymyksissä ja pyrkii edistämään yhteisen eurooppalaisen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan kehittämistä. (lm)