Stefano Mallia, työnantajat-ryhmän puheenjohtaja

Puheenjohtajavaltio Tšekki on esittänyt käytännönläheisen ja dynaamisen ohjelman, jossa tuodaan hyvin esiin välittömät haasteemme.

Tšekin tasavalta aloittaa Euroopan unionin neuvoston puolivuotisen puheenjohtajakauden vaikeana – ellei tähän mennessä kaikkein vaikeimpana – ajankohtana unionin kannalta, sillä Euroopassa käydään jälleen sotaa ja kamppaillaan edelleen pandemian, heikon elpymisen ja inflaation vaikutusten parissa.

Puheenjohtajavaltio Tšekin valitsema tunnuslause kertoo paljon: tehtävänä Eurooppa. Meidän kaikkien tehtävänä on saada Eurooppaan uutta ajattelua, rakentamista ja energiaa sekä löytää rohkeutta arvioida uudelleen monia nykyisiä toimintamalleja.

Tulevat haasteet ovat huomattavia: meidän on keskityttävä luomaan edellytykset rauhalle, turvallisuudelle ja hyvinvoinnille EU:ssa ja varmistettava samalla Euroopan talouden strateginen häiriönsietokyky ja kilpailukyky. Vain vahvan ja kilpailukykyisen talouden avulla voimme kohdata kansainväliset paineet ja huolehtia samalla kansalaisistamme.
Sisämarkkinoita on syvennettävä edelleen erityisesti palvelujen ja digitaalitalouden aloilla. Meidän on parannettava liiketoimintaympäristöä ja tuettava tiedettä, tutkimusta ja innovointia, sillä vain näin vahvistamme eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä.

Kannatamme kaikki vihreän kehityksen ohjelmaa ja 55-valmiuspakettia, mutta meidän on suhtauduttava varoen EU:n teollisuuden hiilestä irtautumisen tahtiin: energiaturvallisuuskysymykset ovat juuri nyt energiakäännettä tärkeämpiä. Meidän on ennen kaikkea vahvistettava energia-alan häiriönsietokykyä koko EU:ssa ja varmistettava, että pääsemme eroon Venäjä-riippuvuudesta ja turvaamme energiansaannin muilta toimittajilta.

Maahanmuutto- ja pakolaisasioissa meidän on pyrittävä saamaan aikaan pysyviä ja kestäviä ratkaisuja, joilla varmistetaan yhtäläinen vastuu EU:n jäsenvaltioiden kesken.
Luotamme siihen, että Tšekin tasavalta johtaa unionia erittäin päättäväisesti. Se on jo esittänyt käytännönläheisen ja dynaamisen ohjelman, jossa tuodaan hyvin esiin välittömät haasteemme ja pyritään puuttumaan niihin mahdollisimman pian ja mahdollisimman tehokkaasti.

Puheenjohtajavaltio Tšekin ohjelmassa talous ja kilpailukyky ovat etusijalla, ja työnantajien ryhmä antaa tälle tukensa.
Eurooppa on tehtävä, jossa on järkeä. (sm)