Hyvät lukijat

Seuraava täysistuntomme on taas työntäyteinen, ja käsiteltävänä on monia lausuntoja tärkeistä aiheista. Haluan kuitenkin nostaa esiin yhden aiheen: nuorison. Nuorten ottaminen mukaan demokraattisiin prosesseihin ei ole vain ”mukavaa”, vaan se on välttämätöntä, koska Euroopan tulevaisuus on heidän tulevaisuutensa. Tästä syystä yksi tärkeimmistä poliittisista tavoitteistani on ETSK:n muuntaminen todelliseksi uuden sukupolven foorumiksi, jossa nuoret saavat tuoda esiin mielipiteensä ja jossa ennen kaikkea heitä kuunnellaan. Tällä viikolla saamme mahdollisuuden käydä keskustelua ja tehdä päätöksiä eräistä tämän uuden sukupolven foorumin ensimmäisistä kulmakivistä.

Ensinnäkin teemme päätöksen uudesta ETSK:n nuorisoryhmästä. Meillä on vankka perusta tämän aloitteen viemiselle eteenpäin Euroopan nuorison teemavuoden jatkoksi ja komitean aiemman erinomaisen työn pohjalta. Ryhmä pyrkii kartoittamaan nuorten tänä päivänä kohtaamia erilaisia haasteita ja etsimään toimivia keinoja, joilla heidät saadaan mukaan ETSK:n toimintaan. Lisäksi ryhmä tarkastelee erilaisia vaihtoehtoja pysyvän nuorisoelimen perustamiseksi ETSK:hon. Ryhmän perustaminen on keino varmistaa, että nuorisoon liittyviä aiheita käsitellään kattavasti ja erittäin sitoutuneesti ja ennen kaikkea että ne ovat pysyvästi ETSK:n asialistan kärkipäässä.

Toiseksi aiomme tulevina viikkoina pohtia pilottihanketta EU:n nuorisotestin panemiseksi täytäntöön ETSK:n lausunnoissa. Tarkoituksena on varmistaa, että lausuntomme läpäisevät testin nuorten näkökulmasta. Tämä auttaa ottamaan huomioon nuorten näkökulmat, tarpeet ja toiveet päätöksentekoprosesseissa ja edistää näin aidosti osallistavaa toimintatapaa EU:n politiikan laadinnassa.

Luotan jäsentemme tukeen ja sitoutumiseen tulevina päivinä näiden päätösten viemiseksi läpi. Tämä on osoitus nuorille EU:n kansalaisille siitä, että komitea pitää lupauksensa, muuttaa sanat teoiksi ja tekee foorumistamme nuorten foorumin.

Oliver Röpke

ETSK:n puheenjohtaja