ETSK:n varapuheenjohtaja Giulia Barbucci osallistui ETSK:n edustajana Brysselin 20 kilometrin juoksuun, joka järjestettiin 29. toukokuuta 42. kerran. Mukana oli myös edustajia muista EU:n toimielimistä, muiden muassa Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola.

Barbucci pitää tapahtumaa erittäin merkittävänä varsinkin nyt. ”Suosittu Brysselin 20 kilometrin juoksu, johon osallistui 33 000 Euroopan kansalaista ja EU:n toimielinten edustajia, oli vahva viesti rauhan puolesta ja Ukrainan rinnalla seisomisesta”, hän sanoi.

Juoksutapahtumaan osallistui tänä vuonna yli 33 000 ihmistä, jotka edustivat 137:ää eri kansalaisuutta, sekä 800 henkilöstön jäsentä ”Running for Europe” -tiimistä. Kuten myös vuonna 2021, juoksun voitti belgialainen Amaury Paquet, jonka aika 20 kilometrillä oli 1:00:01.

Tämän vuoden tapahtuman teemana oli Euroopan unionin tuki Ukrainalle. Tapahtumassa kerätyt varat lahjoitetaan Ukrainan valtakunnalliselle partiojärjestölle elintarvikkeiden, lääkkeiden, makuupussien ja muiden tarvikkeiden toimittamista sekä konfliktin koettelemille ihmisille ja yhteisöille annettavan psykologisen tuen koordinoimista varten. (ehp)