European Economic
and Social Committee
Cross-border energy infrastructure planning
Rajatylittävän energiainfrastruktuurin suunnittelu
Keskeiset kohdat
ETSK
- painottaa, että energiainfrastruktuuria, kuten energian siirto- ja jakeluinfrastruktuuria, ei voida käsitellä niin kuin mitä tahansa hyödykettä, vaan se on sen sijaan luokiteltava yleishyödylliseksi palveluksi talouden ja väestön kannalta.
- kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että verkkojen kehittäminen, mukaan lukien rajatylittävät yhteenliitännät sekä maalla että merellä, määritellään erittäin tärkeän yleisen edun mukaiseksi kriittiseksi infrastruktuuriksi, ilmastonmuutoksen hillitseminen asetetaan sääntelytavoitteeksi ja uusiutuvien energiamuotojen ja sähköverkon suunnittelu sovitetaan yleisesti paremmin yhteen.
- korostaa, että kasvavan kysynnän johdosta on erityisen tärkeää tehdä huomattavia investointeja sähköverkkoihin, jotta vauhditetaan Euroopan taloutta ja luodaan laadukkaita (vihreitä) työpaikkoja.
- peräänkuuluttaa nykyistä sitovampia toimenpiteitä siirtoverkonhaltijoita ja jakeluverkonhaltijoita varten mutta myös energiantuottajien sisällyttämistä verkon vakauttamistoimenpiteiden piiriin, jotta niiden toimia voidaan koordinoida entistä paremmin ja jotta verkko voisi hyötyä digitalisaatiosta.
- huomauttaa, että energiainfrastruktuuriin, kuten suuriin energian tuotantolaitoksiin, on kiinnitettävä erityistä huomiota turvatoimien osalta. Erityisesti (kyber)turvallisuus olisi asetettava entistäkin tärkeämmälle sijalle.
Recommended for you
Hydrogen – infrastructure, development needs, financing, use and limits
Opinion
Vety – infrastruktuuri, kehitystarpeet, rahoitus, käyttö ja rajoituksetKeskeiset kohdatETSKtunnustaa uusiutuvan ja vähähiilisen vedyn nopean käyttöönoton merkityksen tulevalle energiajärjestelmälle…
Individual and collective energy self-consumption as a factor in the fight for the green and energy transition, and for economic and social balance
Opinion
Energian tuotanto omaan ja yhteiskäyttöön vihreän siirtymän ja energiakäänteen sekä taloudellisen ja sosiaalisen tasapainon edistäjänä Keskeiset kohdat ETSK katsoo, että alue- ja…
Monitoring the EU's extraordinary measures and resilience in the field of energy
Opinion
Euroopan unionin poikkeuksellisten toimenpiteiden seuranta ja häiriönsietokyky energia-alalla Keskeiset kohdat ETSK suosittaa, että sovitaan yhdenmukaisista toimenpiteistä…
RePowerEU Plan
Opinion
KESKEISET KOHDAT: ETSK katsoo, että Euroopan komission esittämä REPowerEU-suunnitelma on askel oikeaan suuntaan sen tavoitteen saavuttamiseksi, että EU olisi tulevaisuudessa riippumaton Venäjän…
Varma ja kohtuuhintainen energiahuolto on ETSK:lle ensisijainen tavoite
News
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) tukee komission REPowerEU-aloitetta ja korostaa, että energiavarmuuteen on liitettävä kiireellisiä toimenpiteitä haavoittuvassa asemassa olevien käyttäjien…