EU:ssa valitaan joka viides vuosi edustajat Euroopan parlamenttiin. Parlamentti on ainoa suorilla vaaleilla valittu Euroopan unionin toimielin. Vuonna 2024 käynnistyvälle kymmenennelle vaalikaudelle valitaan 720 jäsentä. Viisivuotiskauden aikana heidän roolinsa on ratkaiseva: he ovat määrittämässä, millaiseksi EU, sen toimielimet ja politiikat muotoutuvat, mikä on EU:n asema polarisoituneessa maailmassa ja missä määrin EU sitoutuu yhteisiin arvoihin.

EU:ssa valitaan joka viides vuosi edustajat Euroopan parlamenttiin. Parlamentti on ainoa suorilla vaaleilla valittu Euroopan unionin toimielin. Vuonna 2024 käynnistyvälle kymmenennelle vaalikaudelle valitaan 720 jäsentä. Viisivuotiskauden aikana heidän roolinsa on ratkaiseva: he ovat määrittämässä, millaiseksi EU, sen toimielimet ja politiikat muotoutuvat, mikä on EU:n asema polarisoituneessa maailmassa ja missä määrin EU sitoutuu yhteisiin arvoihin.

Kaikki vaalit ovat tärkeitä. Vaalit ovat demokratian alkupiste, vaikka demokratia on tietysti paljon muutakin kuin vaalit. Meillä on esimerkkejä demokraattisesti valituista hallituksista, jotka toimivat demokraattisesti mutta rikkovat silti oikeusvaltioperiaatetta. Vaikka vaalit olisivat rehelliset ja vapaat, ne eivät yksin takaa demokratiaa, eivätkä ne ole ainoa demokratiaa määrittävä seikka. Siksi äänestäjien tulisi osallistua aktiivisesti vaaleihin.

Euroopan unionilla on ollut viimeisten viiden vuoden aikana ratkaistavanaan ongelmia, jotka ovat milteipä asettaneet vaakalaudalle sen koko olemassaolon. Kun brexitistä ja sen seurauksista päästiin, alkoi koronaviruspandemia, jota seurasi Venäjän Ukrainaan kohdistama raaka epäinhimillinen hyökkäys ja sen aiheuttamat taloudelliset ongelmat, mukaan lukien energiakriisi ja korkea inflaatio. EU on selviytynyt kaikista näistä odottamattomista häiriöistä ja pyrkinyt samalla saavuttamaan keskeiset strategiset tavoitteensa eli toteuttamaan siirtymisen vihreään ja digitaalisesti kilpailukykyiseen talouteen. Muuttuva geopoliittinen toimintaympäristö on johtanut siihen, että EU ja sen demokraattiset kumppanit ovat määränneet Venäjälle kauaskantoisia pakotteita. Lisäksi EU on toteuttanut toimia, joiden tarkoituksena on vähentää EU:n riippuvuutta Kiinasta ja luoda ennennäkemättömän vakaa perusta EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille. Unioni on myös käynnistänyt kaikkien aikojen ensimmäisen Euroopan puolustusteollisuusohjelman, joka toteutetaan tulevina vuosina.

Vuoden 2024 vaalit merkitsevät taistelua Euroopan puolesta. Vaalikampanjassa on vastattava kansalaisten odotuksiin ja kunnioitettava heidän rooliaan EU:n päätöksenteossa. On sanomattakin selvää, että muuttoliike, ilmastonmuutos ja tuki isänmaataan Venäjän hyökkäykseltä puolustavalle Ukrainalle puhuttavat kaikkia niitä, joille vapaus, demokratia ja rauha ovat tärkeitä. Vaaleilla valittujen poliitikkojen on tehtävä kaikkensa sen eteen, että laajentumispolitiikka käynnistyy uudelleen tehokkaasti. Kun ehdokkaiden kanssa keskustellaan heidän tehtävästään seuraavien viiden vuoden aikana, heidät on saatava tietoisiksi siitä, että jos heidät valitaan, heidän on otettava huomioon, että Euroopan unioni on osa murenevaa maailmaa, joka jakautuu demokratioihin ja autoritaarisiin hallintoihin. Vuosi 2024 on vaalivuosi, jonka kuluessa yhteensä 4 miljardia ihmistä äänestää eri maissa eri puolilla maailmaa.

Euroopassa aiotaan seurata tiiviisti, millaisia valintoja amerikkalaiset tekevät presidentinvaaleissaan. Transatlanttiset suhteet on tärkeä kysymys EU-vaalien yhteydessä käytävissä keskusteluissa. Eurooppalaisten poliitikkojen ja poliittisten puolueiden velvollisuutena on tehdä kaikkensa kansalaisten osallistamiseksi ja kannustaa heitä saamaan äänensä kuuluviin. Geopoliittinen epävarmuus tekee siitä tärkeämpää kuin koskaan. Ehdokkaitaan vaaleihin asettavat poliittiset puolueet ovat keskenään usein eri mieltä arjen kannalta ratkaisevan tärkeistä asioista. Äänestäjillä on sananvaltaa ja valtaa vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen. Euroopan tulevaisuus on meidän tulevaisuutemme, jos me äänioikeutetut osallistumme keskusteluihin ehdokkaiden kanssa ja äänestämme vaaleissa. Toisinaan esiin nousevat turhautumisen ja vihastumisen tunteet ovat normaaleja, ja juuri siksi aktiivinen osallistuminen vaalien yhteydessä käytävään vuoropuheluun on niin tärkeää.

Vuonna 2019 Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti oli ensimmäistä kertaa hieman yli 50 prosenttia. Nuorten eurooppalaisten äänestysaktiivisuus auttoi nostamaan äänestysprosenttia. On hyvä, että puolet äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan. Toisaalta se kuitenkin myös tarkoittaa sitä, että puolet Euroopan äänioikeutetuista jätti äänensä käyttämättä. Vuonna 2024 meillä ei ole varaa antaa muiden päättää, kuka edustaa meitä eurooppalaisessa päätöksenteossa ja lainsäädännässä. Alhainen äänestysosallistuminen rapauttaa vaaleilla valittujen legitimiteettiä ja heikentää heidän asemaansa Euroopan parlamentissa. Poliittisten puolueiden päävastuu on kannustaa mahdollisia äänestäjiään osallistumaan vaaleihin.

Vuosikymmenten ajan eurooppalaiset ovat pitäneet hallituksia edustajinaan EU:ssa. Vuoden 2024 vaalit tarjoavat tilaisuuden osoittaa, että Euroopan parlamentilla on todellista valtaa toimia kansalaisten äänitorvena. Vaaleihin osallistuu myös ensikertalaisia. Viidessä jäsenvaltiossa 16-vuotiaat saavat äänestää. Nuorten poliitikkoihin kohdistamat odotukset ovat erilaisia. Tämä on nähty Europan tulevaisuuskonferenssissa, ja sama viesti toistuu nyt Euroopan komission järjestämissä seurantapaneeleissa. Poliitikkojen olisi hyödynnettävä tulevia EU-vaaleja prosessina, jossa luodaan uuden sukupolven äänestäjiä ja poliitikkoja, ja nähtävä vaalit tilaisuutena lisätä avointa poliittista kasvatusta sekä rakentaa identiteettiä ja luottamusta.

Euroopan parlamentin vuoden 2024 EU-vaalien viestintästrategian keskiössä on saada liikkeelle äänestämättä jättäviä ja ensi kertaa äänestäviä. Tavoitteena on myös auttaa muita vaaleihin osallistuvia tahoja, kuten tiedostusvälineitä, kansalaisjärjestöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, ja tukea EU:n kansalaisten ja järjestöjen puolueetonta toimintaa, jolla ne pyrkivät tuomaan esiin äänestämisen tärkeyttä.

Ulkomaista vaikuttamista on havaittavissa jo nyt EU-vaalien edellä: disinformaatioon liittyviä hybridioperaatioita, jotka murentavat luottamusta instituutioihin ja poliitikkoihin ja tuottavat vastakkainasettelua aiheuttavia narratiiveja. Lisää on epäilemättä luvassa vaalien aikana ja niiden jälkimainingeissa. Disinformaation vastaisia lakeja on vahvistettava. Kansalliset ja EU:n toimet eivät yksin riitä. Niiden ohella tarvitaan tarkoituksenmukaista rahoitusta, jolla tuetaan koko yhteiskunnan kattavaa lähestymistapaa disinformaation ja siihen syyllistyvien paljastamiseksi, koska se vaikuttaa ihmisten arkeen ja heidän strategisiin valintoihinsa.

Näissä vaaleissa käydään taistelua demokratian, vapauden ja turvallisuuden kohtalosta. Siksi jokaisella äänellä on väliä.

Danuta Hübner, Euroopan parlamentin jäsen (EPP-ryhmä)

Yhä useammat eurooppalaiset ovat huolissaan siitä, etteivät he pysty löytämään kunnollista asuntoa, johon heillä on varaa, ja että he altistuvat sen myötä seuraaville riskeille: puutteelliset asuinolot, taloudelliset vaikeudet, asumiseen liittyvä epävarmuus ja jopa asunnottomuus. Kohtuuttomat asumiskustannukset voivat vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, johtaa epätasa-arvoisiin elinoloihin ja -mahdollisuuksiin sekä aiheuttaa kustannuksia terveydenhuoltoalalla, tuottavuuden heikkenemistä ja ympäristövahinkoja.

Yhä useammat eurooppalaiset ovat huolissaan siitä, etteivät he pysty löytämään kunnollista asuntoa, johon heillä on varaa, ja että he altistuvat sen myötä seuraaville riskeille: puutteelliset asuinolot, taloudelliset vaikeudet, asumiseen liittyvä epävarmuus ja jopa asunnottomuus. Kohtuuttomat asumiskustannukset voivat vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, johtaa epätasa-arvoisiin elinoloihin ja -mahdollisuuksiin sekä aiheuttaa kustannuksia terveydenhuoltoalalla, tuottavuuden heikkenemistä ja ympäristövahinkoja.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) Brysselissä äskettäin järjestämässä konferenssissa annettiin selkeä varoitus: Euroopan asuntokriisi on pahenemassa, ja sillä on useita sivuvaikutuksia.

Eurofoundin tuoreen tutkimuksen mukaan asuntokriisi vaikuttaa erityisesti nuoriin estäen heitä muuttamasta pois kotoaan. Ikä, josta lähtien vähintään 50 prosenttia ihmisistä EU:ssa asuu vanhempiensa kodin ulkopuolella, on noussut 26 vuodesta 28 vuoteen vuosina 2007–2019. Vanhempiensa luona asuvien 25–34-vuotiaiden määrä kasvoi vuosina 2010–2019 eniten Espanjassa, Kroatiassa, Italiassa, Kyproksessa, Belgiassa, Kreikassa ja Irlannissa.

ETSK on vuosien mittaan pyrkinyt tuomaan esiin asumiseen liittyviä ongelmia, jotka koskevat koko EU:ta. Komitea antoi vuonna 2020 jäsentensä Raymond Hencksin ja András Edelényin laatiman lausunnon aiheesta ”Kaikille mahdollisuus kunnolliseen, kestävyysperiaatteiden mukaiseen ja pysyvästi kohtuuhintaiseen asumiseen” ja kehotti laatimaan eurooppalaisen asuntopoliittisen toimintaohjelman.

ETSK aikoo konferenssin suositusten avulla antaa poliittista pontta keskustelulle ja varmistaa, että EU:n asuntokriisi näkyy uuden Euroopan parlamentin ja uuden komission vuosien 2024–2029 asialistalla. Euroopan unionin on yhdistettävä voimavarat kunnollisten ja kohtuuhintaisten asuntojen pulan torjumiseksi. (mp)

EU:n sisämarkkinoiden strateginen uudelleentarkastelu on nyt välttämätöntä. Maailma ei ole enää sama kuin 30 vuotta sitten – sisämarkkinat on mukautettava uuteen kansainväliseen toimintaympäristöön, totesi Italian entinen pääministeri Enrico Letta ETSK:n täysistunnossa 20. maaliskuuta 2024.

EU:n sisämarkkinoiden strateginen uudelleentarkastelu on nyt välttämätöntä. Maailma ei ole enää sama kuin 30 vuotta sitten – sisämarkkinat on mukautettava uuteen kansainväliseen toimintaympäristöön, totesi Italian entinen pääministeri Enrico Letta ETSK:n täysistunnossa 20. maaliskuuta 2024.

Jacques Delors -instituutin nykyinen puheenjohtaja Enrico Letta esitteli sisämarkkinoiden tulevaisuutta koskevan korkean tason raporttinsa keskeiset tausta-ajatukset ja korosti, että sisämarkkinoilla on tulevaisuudessa noudatettava geopoliittista lähestymistapaa ja painotettava Euroopan strategista riippumattomuutta sekä puolustuksen, televiestinnän, energian ja rahoituksen kaltaisia keskeisiä aloja.

”Geopoliittinen toimintaympäristö on nyt täysin erilainen kuin 30 vuotta sitten. On pohdittava, mitä vaikutuksia uudella maailmantilanteella on sisämarkkinoihin ja niiden tulevaisuuteen. Tarvitaan uutta lähestymistapaa, jossa on otettava huomioon muun muassa puolustus ja laajentuminen”, hän totesi.

ETSK:n puheenjohtaja Oliver Röpke korosti, että sisämarkkinoiden menestystä ei voida mitata pelkästään talouden mittareilla, vaan sen on kuvastettava myös Euroopan kansalaisten toiveita ja hyvinvointia: ”Me ETSK:ssa uskomme, että sisämarkkinoilla on pohjimmiltaan kyse ihmisistä – ja oikeus liikkua merkitsee myös vapautta pysyä sijoillaan”.

Enrico Letta huomautti, että ihmiset ovat sekä sisämarkkinoiden toiminnan kohde että edunsaaja. Taloudellinen kilpailukyky on sovitettava yhteen sosiaalisen suojelun kanssa, ja liikkumisvapaus tarkoittaa myös oikeutta olla muuttamatta mihinkään: ”Aivovuodolla on eräissä maissa tuhoisia vaikutuksia. On kiinnitettävä huomiota ihmisten oikeuteen pysyä omilla asuinseuduillaan ja vapauteen palata sinne. Tätä nykyä liike tapahtuu vain yhteen suuntaan, mikä vaikuttaa kilpailukykyyn ja aiheuttaa suuria ongelmia Euroopassa.” (mp)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ja Euroopan komissio järjestivät 8. maaliskuuta 2024 Brysselissä konferenssin aiheesta Harvinaiset sairaudet EU:ssa: Yhteinen toiminta eurooppalaisten osaamisverkostojen tulevaisuuden muovaamiseksi (JARDIN-hankkeen käynnistyskokous). Tavoitteena oli käynnistää harvinaisia sairauksia koskeva yhteinen aloite eurooppalaisten osaamisverkostojen integroimiseksi kansallisiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja muodostaa samalla EU:n toimielinten, Euroopan maiden, kansalaisjärjestöjen, potilasjärjestöjen, tutkijoiden, lääkäreiden ja sairaaloiden johtajien yhteinen rintama.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ja Euroopan komissio järjestivät 8. maaliskuuta 2024 Brysselissä konferenssin aiheesta Harvinaiset sairaudet EU:ssa: Yhteinen toiminta eurooppalaisten osaamisverkostojen tulevaisuuden muovaamiseksi (JARDIN-hankkeen käynnistyskokous). Tavoitteena oli käynnistää harvinaisia sairauksia koskeva yhteinen aloite eurooppalaisten osaamisverkostojen integroimiseksi kansallisiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja muodostaa samalla EU:n toimielinten, Euroopan maiden, kansalaisjärjestöjen, potilasjärjestöjen, tutkijoiden, lääkäreiden ja sairaaloiden johtajien yhteinen rintama.

EU:n terveydenhuoltojärjestelmillä on vaikeuksia tarjota laadukasta ja kustannustehokasta hoitoa, kun on kyse harvinaisista tai esiintymistiheydeltään alhaisista monitekijäisistä sairauksista, jotka vaikuttavat noin 30 miljoonan eurooppalaisen jokapäiväiseen elämään. Tämän vuoksi on tärkeää hyödyntää eurooppalaisten osaamisverkostojen potentiaalia. Ne ovat terveydenhuollon tarjoajien virtuaalisia verkostoja eri puolilla Eurooppaa, joiden tarkoituksena on helpottaa keskustelua monimutkaisista tai harvinaisista sairauksista ja terveydentiloista, jotka edellyttävät pitkälle erikoistunutta hoitoa ja keskitettyä tietämystä ja resursseja.

Yhteisessä JARDIN-toimintahankkeessa integroidaan eurooppalaiset osaamisverkostot kansallisiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja pyritään tekemään niistä kestäviä. Hankkeessa kehitetään kansallisia potilasväyliä, jotka liittyvät eurooppalaisiin osaamisverkostoihin, kansallisia osaamisverkostoja, jotka heijastavat ja täydentävät eurooppalaisia osaamisverkostoja, sekä rakenteita diagnosoimattomille potilaille.

Hankkeeseen osallistuvat 27 EU:n jäsenvaltion lisäksi Norja ja Ukraina. Sitä koordinoi Itävalta, ja sen kokonaisrahoitus on 18,75 miljoonaa euroa (15 miljoonaa euroa EU:lta ja 3,75 miljoonaa euroa jäsenvaltioilta) kolmen vuoden aikajaksolle. JARDIN-hankkeen tulosten, mukaan lukien suositukset, suunnitelmat ja raportit konkreettisista pilottihankkeista, odotetaan parantavan harvinaisia sairauksia koskevia kansallisia suunnitelmia EU:n jäsenvaltioissa. (mp)

Äänesi on tärkeä

Hyvät lukijat

Demokratioitamme ovat koetelleet Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämästä aggressiivisesta sodasta lähtien useat tekijät, joilla on vakavia yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kaikkiin jäsenvaltioihin ja itse unioniin. Olen kuitenkin ollut aina vakuuttunut siitä, että haastavina aikoina EU:n kansalaiset seisovat rinta rinnan yhtenäisinä, pyrkivät päättäväisesti eteenpäin ja ovat valmiita muovaamaan Eurooppaa siihen suuntaan, mitä he toivovat itselleen ja tuleville sukupolville. Tämän he tekevät käyttämällä äänioikeuttaan valitakseen uudet eurooppalaiset johtajat.

Äänesi on tärkeä

Hyvät lukijat

Demokratioitamme ovat koetelleet Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämästä aggressiivisesta sodasta lähtien useat tekijät, joilla on vakavia yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kaikkiin jäsenvaltioihin ja itse unioniin. Olen kuitenkin ollut aina vakuuttunut siitä, että haastavina aikoina EU:n kansalaiset seisovat rinta rinnan yhtenäisinä, pyrkivät päättäväisesti eteenpäin ja ovat valmiita muovaamaan Eurooppaa siihen suuntaan, mitä he toivovat itselleen ja tuleville sukupolville. Tämän he tekevät käyttämällä äänioikeuttaan valitakseen uudet eurooppalaiset johtajat.

Koska tulevat EU-vaalit vaikuttavat suuresti unionin seuraavien viiden vuoden kurssiin, ETSK on yhdistänyt voimansa Euroopan parlamentin kanssa allekirjoittamalla 6.–9. kesäkuuta 2024 pidettävien EU-vaalien valmistelemiseksi tehtävää yhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan.

Kokemuksesta tiedämme, että EU-vaaleissa äänestysprosentti on alhaisempi kuin kansallisissa vaaleissa. Tästä syystä ETSK aikoo hyvin aktiivisesti lisätä tietoisuutta tulevista EU-vaaleista. Mobilisoimalla 90 miljoonan ihmisen verkostomme – työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan organisaatiot – voimme osaltaan edistää äänestysaktiivisuutta.

Useita toimia on jo käynnistetty alkaen 4.–7. maaliskuuta 2024 järjestetystä kansalaisyhteiskuntaviikosta, johon osallistui yli 800 edustajaa kansalaisyhteiskunnan organisaatioista ja nuorisoryhmistä keskustelemaan tulevista vaaleista ja EU:n tulevaisuudesta.

Maaliskuussa pidetyssä täysistunnossa antamassaan päätöslauselmassa ETSK kannustaa kansalaisia äänestämään. On luotu erityinen verkkosivusto, jonka tunnuslauseena on #USEYOURVOTE (#KäytäÄäntäsi) ja johon kootaan yhteen ETSK:n jäsenten ja henkilöstön toteuttamia toimia sekä tapahtumia ja aloitteita. Jäsenten paikallisilla tiedotustoimilla on keskeinen merkitys!

Toukokuun 4. päivänä kaikki EU:n toimielimet avaavat ovensa juhlistaakseen demokraattista osallistumista vaaleihin Schumanin julistuksen vuosipäivän kunniaksi. Lisäksi innokas ”Run for Europe” -tiimimme osallistuu 26. toukokuuta järjestettävään Brysselin 20 kilometrin juoksutapahtumaan tehdäkseen tunnetuksi ”Käytä ääntäsi” -kampanjaa. Ei pidä unohtaa, että mitä useammat äänestävät, sitä enemmän demokratia vahvistuu. Mitä useammat äänestävät, sitä legitiimimpiä tehdyt päätökset ovat. Tällä kertaa on entistäkin tärkeämpää, että kansalaiset ja erityisesti nuoret lähtevät äänestämään. Näin he voivat vaikuttaa asioihin ja antaa Euroopalle ”kasvot”, joista he voivat olla ylpeitä.

Koska kansalaisyhteiskunta ajaa EU:n kansalaisten yleistä etua, sillä voi olla keskeinen rooli tässä kampanjassa erityisesti, kun pyritään lisäämään tietoisuutta vaalien merkityksestä ja kannustamaan ihmisiä äänestämään.

Meidän on tehtävä yhteistyötä, tavoitettava kansalaiset ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot kaikilla tasoilla – unioni-, jäsenvaltio- ja aluetasolla –, käytävä aitoa vuoropuhelua, kuultava kansalaisten ja organisaatioiden ääntä ja kerrottava poliittisille johtajillemme, mitä edustamamme miljoonien kansalaisten organisaatiot odottavat uusilta Euroopan parlamentin jäseniltä ja uudelta komissiolta seuraavien viiden vuoden aikana.

Äänesi on tärkeä! #KäytäÄäntäsi

Ystävällisin terveisin

Laurenţiu Plosceanu, viestinnästä vastaava varapuheenjohtaja

Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot -ryhmä

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean eturyhmä ”vapaat ammatinharjoittajat” järjestää kahdeksannen vapaiden ammattien eurooppalaisen teemapäivän Brysselissä 7. toukokuuta 2024 kello 10.30–16.00.

Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot -ryhmä

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean eturyhmä ”vapaat ammatinharjoittajat” järjestää kahdeksannen vapaiden ammattien eurooppalaisen teemapäivän Brysselissä 7. toukokuuta 2024 kello 10.30–16.00.

Tervetuloa keskustelemaan tämänvuotisen teemapäivän aiheesta ”Asiantuntemusta EU:n sinisen kehityksen ohjelman tueksi”. Tarkoituksena on yhdessä Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden keskeisten poliittisten päättäjien kanssa löytää ratkaisuja kasvaviin vesihaasteisiin.

Vesi on elintärkeä mutta yhä niukemmaksi käyvä luonnonvara. Maailman väestön kasvaessa myös veden kysyntä kasvaa. Lähes kaksi kolmesta EU:n kansalaisesta pitää veden laatua, määrää tai molempia vakavana ongelmana omassa kotimaassaan. Lisäksi veden saatavuus ja laatu heikkenevät ja määrä vähenee ilmastonmuutoksen myötä entisestään. Ellei tarvittaviin toimiin ryhdytä, vesipula ja -köyhyys saattaa koskettaa yhä suurempaa osaa kansalaisyhteiskunnasta eri puolilla maailmaa, ja tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia ruokaturvaan, ympäristöön, ihmisten terveyteen sekä taloudelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen vakauteen.

Teemapäivän konferensseista on jo tullut kiinnostava ja tärkeä foorumi Euroopan johtavissa ammattipiireissä, ja tällä kertaa keskustelunaiheena on se, miten vapaat ammatinharjoittajat voivat auttaa löytämään innovatiivisia ratkaisuja EU:n sinisen kehityksen ohjelman toteuttamiseksi sekä Eurooppaa ja muuta maailmaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä koettelevien vesiongelmien lieventämiseksi.

Tilaisuudessa on simultaanitulkkaus englanniksi, saksaksi ja italiaksi, ja konferenssi on avoin yleisölle. Osallistua voi joko paikan päällä tai etäyhteyksien välityksellä, ja osallistuminen edellyttää molemmissa tapauksissa ennakkoilmoittautumista.

Ilmoittautuminen hoituu ilmoittautumissivun kautta ja on mahdollista 2. toukokuuta 2024 saakka.

ETSK:n työntekijät-ryhmä

Energiaosuuskunnat ja -yhteisöt ovat avainasemassa vihreän siirtymän onnistumisen kannalta. Komissio ei kuitenkaan anna niille asianmukaista painoarvoa Euroopan tuulivoimaa koskevassa toimintasuunnitelmassaan, jossa ei ilmeisesti oteta huomioon kasvavaa vastustusta uusia tuulipuistoja kohtaan.

ETSK:n työntekijät-ryhmä

Energiaosuuskunnat ja -yhteisöt ovat avainasemassa vihreän siirtymän onnistumisen kannalta. Komissio ei kuitenkaan anna niille asianmukaista painoarvoa Euroopan tuulivoimaa koskevassa toimintasuunnitelmassaan, jossa ei ilmeisesti oteta huomioon kasvavaa vastustusta uusia tuulipuistoja kohtaan.

Euroopan komissio esitteli lokakuussa Euroopan tuulivoimaa koskevan toimintasuunnitelman varmistaakseen, että siirtyminen puhtaaseen energiaan kulkee käsi kädessä teollisuuden kilpailukyvyn kanssa ja että tuulivoima pysyy eurooppalaisena menestystarinana.

Tuulivoimalla tuotetaan yli kolmannes Euroopan uusiutuvasta sähköstä – ja yli 17 prosenttia sen koko sähköntuotannosta – ja se on tulevaisuuden kannalta olennainen osa nettonollasähkön tuotantoa.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että komission toimintasuunnitelmassa ei oteta huomioon uusien tuulipuistojen kasvavaa vastustusta esimerkiksi maiseman- ja luonnonsuojelijoiden puolelta, ja "ei minun pihallani" -reaktioiden pohjalta.

Osuuskunnat ja yhteisöt, jotka edistävät paikallista, kansalaisjohtoista prosessia, joka voi omistaa siirtymän, ovat ratkaisevan tärkeitä tämän vastustuksen voittamiseksi ja sen varmistamiseksi, että siirtymän hyödyt jakautuvat laajasti. Lisäksi ne ovat tärkeitä, jos uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotannon myötä halutaan luoda uusi, hajautetumpi sähköntuotantojärjestelmä.

Komission työohjelmassa keskitytään kuitenkin ainoastaan suuriin yrityksiin. Tämä vaikeuttaa prosessia, vähentää hyväksyntää ja vaarantaa siirtymän. Komission olisi tarkasteltava uudelleen toimintasuunnitelmansa soveltamisalaa ja sisällytettävä kansalaisten osallistuminen pilariin 7.

Komission tulisi varmistaa, että tarjoukset eivät ole yksinomaan hintalähtöisiä ja että niissä otetaan huomioon ympäristöön, työterveyteen ja -turvallisuuteen sekä työehtosopimusneuvotteluihin liittyvät huolenaiheet, kuten ETSK on suositellut äskettäin aiheesta antamassaan lausunnossa.

©UN Women

ETSK osallistui maaliskuussa New Yorkissa naisten asemaa käsittelevän YK:n toimikunnan 68. istuntoon. Kyseessä on tärkein sukupuolten tasa-arvoa puolustava kansainvälinen ja hallitustenvälinen elin.

ETSK osallistui maaliskuussa New Yorkissa naisten asemaa käsittelevän YK:n toimikunnan 68. istuntoon. Kyseessä on tärkein sukupuolten tasa-arvoa puolustava kansainvälinen ja hallitustenvälinen elin.

ETSK osallistui ensimmäistä kertaa YK:n laajimpaan naisten vaikutusmahdollisuuksien parantamista käsittelevään vuosittaiseen tapaamiseen, jossa keskityttiin tänä vuonna naisten köyhyyden poistamiseen. Euroopan kansalaisyhteiskunnan äänitorvena ETSK antoi panoksensa sukupuolten tasa-arvon edistämiseen esittämällä julkilausuman, joka sisältää kymmenen toimintalinjaa naisten taloudellisten vaikutusmahdollisuuksien ja sosiaalisen suojelun parantamiseksi.

ETSK:n valtuuskuntaa johti puheenjohtaja Oliver Röpke, joka on asettanut sukupuolten tasa-arvon yhdeksi työskentelynsä ja puheenjohtajakautensa painopisteistä. Röpke sanoi: ”ETSK on jo pitkään kannattanut EU:n ja maailmanlaajuisia politiikkoja, joilla edistetään sukupuolten tasa-arvoa ja torjutaan taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta, jonka kanssa naiset ja tytöt nykyään kamppailevat. Nyt viemme kuitenkin tämän työn koko Euroopan kansalaisyhteiskunnan edustajana ensimmäistä kertaa mahdollisimman pitkälle näissä kollektiivisissa pyrkimyksissä kohti maailmanlaajuista sukupuolten tasa-arvoa. Köyhyys ei ole sukupuolineutraalia, joten siihen ei voi myöskään reagoida sukupuolineutraalisti.”

ETSK:n julkilausumassa luetelluissa toimintalinjoissa tiivistetään ETSK:n näkemykset naisten asemaa käsittelevän YK:n toimikunnan tarkastelemista aiheista. Niiden tarkoituksena on edistää sukupuolten tasa-arvoa, torjua köyhyyttä ja vahvistaa instituutioita sukupuolinäkökulmasta EU:n painopisteiden mukaisesti. Niihin kuuluu muun muassa naisten suojeleminen kaikenlaiselta väkivallalta, terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden varmistaminen, naisten oikeudenmukainen edustus työmarkkinoilla, naisten johtajuuden edistäminen ja yhtäläisten mahdollisuuksien varmistaminen koulutuksen avulla.

”Toivon, että vuoden kuluttua voin sanoa, että ETSK:n läsnäolo naisten asemaa käsittelevässä YK:n toimikunnassa on auttanut vahvistamaan näitä vaatimuksia. Me voimme ja meidän pitää olla kriittisiä. Kansalaisyhteiskunnan, sidosryhmien, kansalaisjärjestöjen ja toimielinten on tuotava esiin kriittiset äänensä tämän yhteisen päämäärän eli tasa-arvoisemman Euroopan ja tasa-arvoisemman maailman edistämiseksi. Me voimme näyttää suuntaa ja meidän pitäisi tehdä niin”, puheenjohtaja Röpke sanoi. ETSK oli osa EU:n puheenjohtajavaltion edustamaa EU:n valtuuskuntaa. Sillä oli tarkkailijan rooli samoin kuin Euroopan parlamentilla. Puheenjohtajan lisäksi ETSK:n valtuuskuntaan kuuluivat seuraavat jäsenet: Christa Schweng, Mariya Mincheva, Cinzia del Rio, Maria Nikolopoulou, Chiara Corazza ja tasa-arvoryhmän puheenjohtaja Sif Holst. (ll)

Osallistu ETSK:n avointen ovien päivään 4. toukokuuta!

Kalenterit esiin! Lauantaina 4. toukokuuta 2024 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) osallistuu vuosittain järjestettävään toimielinten yhteiseen avointen ovien päivään. Tilaisuudessa juhlitaan eurooppalaista demokratiaa ja käsitellään kesäkuussa pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja. Voit saada tietoa EU:sta, osallistua kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja tutustua siihen, miten voit äänelläsi ja äänestämällä vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen.

Osallistu ETSK:n avointen ovien päivään 4. toukokuuta!

Kalenterit esiin! Lauantaina 4. toukokuuta 2024 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) osallistuu silloin vuosittain järjestettävään toimielinten yhteiseen avointen ovien päivään. Tämä on tilaisuus juhlia eurooppalaista demokratiaa ja saada tietoa kesäkuussa pidettävistä Euroopan parlamentin vaaleista. Voit saada tietoa EU:sta, osallistua kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja tutustua siihen, miten voit äänelläsi ja äänestämällä vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen.

Miksi ETSK:ssa kannattaa vierailla avointen ovien päivänä?

  • Jacques Delors -rakennus: Pääset tutustumaan Rue Belliardilla sijaitsevaan kuuluisaan ETSK:n rakennukseen, joka on järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan sydän Euroopassa. Saat ensi käden kosketuksen siihen, miten työnantajista ja työntekijöistä, ympäristöaktivisteista ja kuluttajista sekä monista muista toimijoista muodostuva joukko osallistuu EU:n päätöksentekoon.
  • Interaktiivinen oppiminen: Voit keskustella ETSK:n jäsenten kanssa sinulle tärkeistä aiheista ja perehtyä siihen, miten työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu muovaa EU:n lainsäädäntöä ja miten juuri sinun äänesi voi tulla kuulluksi. 
  • Toimintaa kaikenikäisille: Pääset nauttimaan mukaansatempaavasta ilmapiiristä huippuluokan live-musiikin tahdissa ja EU-tietämystä mittaavien interaktiivisten pelien parissa. Perheen pienimmille on tarjolla kasvomaalausta. Kotiin saa mukaan vietäväksi pienen muiston tai itsestä tehdyn pilakuvan, ja päivän voi ikuistaa kokeilemalla hauskaa kuva-automaattia.
  • Syväluotaavat keskustelut: Saat ensikäden tietoa siitä, miten ETSK osallistuu kestävän, vauraan ja osallistavan Euroopan rakentamiseen kaikille. Saat tilaisuuden osallistua ETSK:n jäsenten kanssa käytäviin nopeatempoisiin kohdennettuihin keskusteluihin sinulle tärkeistä aiheista. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada arvokasta tietoa EU:n päätöksenteon ytimestä.
  • Kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuudet: Saat tilaisuuden tutustua siihen, miten ETSK pyrkii rakentamaan siltaa kansalaisten ja EU:n välille, ja kokea, miten moninaiset äänet yhdistyvät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristönsuojelun ja monien muiden asioiden puolesta vahvemman Euroopan unionin rakentamiseksi.

Vauhtia juhlaan

Lisäjännitystä tilaisuuteen tuo pyöräilijöiden joukko, joka saapuu ETSK:hon 4. toukokuuta. Jotkut näistä ETSK:n jäsenistä ja muista tempaukseen osallistuvista polkevat 500 kilometrin matkan Ranskasta Brysseliin lisätäkseen tietoa EU-vaaleista. Tule mukaan kannustamaan heitä, kun he saapuvat ETSK:hon, ja saat tietää lisää heidän inspiroivasta tavoitteestaan, heidän matkastaan sekä matkalla vastaan tulleista haasteista.

Ei pelkkä vierailu vaan aito elämys

ETSK:n avointen ovien päivä tarjoaa mahdollisuuden luoda siteitä Eurooppaan, juhlistaa demokratiaa ja tutustua kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksiin. Jokaiselle on tarjolla jotakin, olipa kyse sitten kovaksikeitetystä EU-intoilijasta, euroskeptikosta taikka uteliaasta ensikertalaisesta. Tule tutustumaan, oppimaan ja osallistumaan eurooppalaisen demokratian ytimeen!

Pysy kuulolla

Ennakkoilmoittautuminen ei ole tarpeen. Lisätietoa yksittäisistä aktiviteeteista ja kiinnostavista kohokohdista annetaan tulevien viikkojen aikana. Seuraa päivityksiämme sosiaalisessa mediassa ja tutustu verkkosivustoomme (www.eesc.europa.eu/openday).

Tartu ainutkertaiseen tilaisuuteen saada ensi käden kokemusta EU:sta! (cg)

#EuropeDay #UseYourVote

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) puheenjohtaja Oliver Röpke ja Euroopan parlamentin (EP) puhemies Roberta Metsola allekirjoittivat 27. helmikuuta yhteisymmärryspöytäkirjan yhteistyöstä ennen Euroopan parlamentin vaaleja.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) puheenjohtaja Oliver Röpke ja Euroopan parlamentin (EP) puhemies Roberta Metsola allekirjoittivat 27. helmikuuta yhteisymmärryspöytäkirjan yhteistyöstä ennen Euroopan parlamentin vaaleja.

Kumppanuuden tavoitteena on syventää komitean ja parlamentin välistä yhteistyötä tiedon levittämiseksi EU-vaaleista, äänestysaktiivisuuden edistämiseksi varsinkin nukkuvien äänestäjien ja ensi kertaa äänestävien keskuudessa sekä tiedonmanipuloinnin torjumiseksi.

Toimielimet päättivät muun muassa tiivistää vaaliviestintäyhteistyötään, koordinoida tapahtumien, kuten avointen ovien päivien ja kansalaisyhteiskuntaviikon, järjestämistä ja jakaa tietoa yhdessä.eu-alustaan ja Näin EU toimii hyväkseni -verkkosivuihin liittyen.

ETSK:n puheenjohtaja Oliver Röpke totesi: ”EU-vaalit ovat testi eurooppalaiselle demokratialle. ETSK voi toimia foorumina, jolla kansalaisyhteiskunta puolustaa demokratiaa. Olen tyytyväinen siihen, että olemme tänään allekirjoittaneet Euroopan parlamentin kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka pohjalta voimme toimia yhä aktiivisemmin vaalien edellä ja kannustaa äänioikeutettuja äänestämään. ETSK ja Euroopan parlamentti ovat kumppaneita ja liittolaisia.”

Yhteisymmärryspöytäkirjassa hahmotellaan sitä, millä osa-alueilla komitean ja parlamentin olisi jatkettava ja vahvistettava yhteistyötään ennen vuoden 2024 EU-vaaleja. (kn/ll)